Vaikka vuosi vaihtui jo jonkin aikaa sitten tuntuu että vasta nyt pääsen aloittamaan uuden vuoden.
Lauantaina päättyi minun vastuulla ollut, elokuussa alkanut sisäilmasta sairastuneiden kokemusasiantuntijakoulutus. Yhdeksän uutta, upeaa kokemusasiantuntijaa sai todistuksensa ja pääsevät jatkmaan kehitysprosessiaan. Tämä oli toinen minun vastuulla ollut kokemusasiantuntijakolutus. Nämä koulutukset ovat kaikkea muuta kun tavallisia koulutuksia. Tavoitteena näissä on ollut “kokemuksen työstö asiantuntijuudeksi” ja “etäisyden saaminen omaan sairastumiseen”. Ei mitään ihan pieniä tavoitteita..
Kun aloitimme Hengitysliiton hanketyöntekijöiden kanssa suunnittelemaan näitä koulutuksia keväällä 2013 en kyllä tiennyt mihin olen lupautumassa. Onneksi, sillä vaikka välillä on ollut pallo hieman hukassa ovat nämä koulutukset olleet jotain aivan mullistavaa. Olemme yhdessä kokeneet suuria tunteita, kohdanneet ennakkoluulojamme, oppineet uutta ja avartaneet maailmaa.
Koulutukset ovat pitäneet sisällään lähiopetuspäiviä, etätehtäviä ja työnohjausta. Ensimmäisen koulutuksen vedin yksin ja tässä toisessa minulla oli apuohjaajana pilottikoulutuksesta valmistunut kokemusasiantuntija. Kaiken muun hienon lisäksi löysin työparissani ihmisen jonka kanssa tulemme tekemään jotain suurta. Sattumalta löysin ihmisen jonka kanssa työnteko on todella saumatonta, mutkatonta ja innostavaa. Työnteon lomassa meistä on muodostunut ystävät. Tuntui todella hyvältä kulkea tämä matka työparin kanssa ja olenkin hyvin tyytyväinen siihen mitä saavutimme, siis me kouluttajat yhdessä uusien kokemusasiantuntijoiden kanssa. Nyt on aika taputtaa itseäni olkapäälle ja kehua hieman hyvän suorituksen jälkeen.
Eilisen lepäilin ja tänään olen niin sanotusti siivonnut viime vuoden pölyjä pois ja siksi varmaan tuntuukin että minun uusi vuosi alkaa vasta nyt. Vaikka ei ole mitään syytä, minulla on hassu tunne että jokin uusi on alkamassa. Jännä siis nähdä että mitä vuosi tuo tullessaan!