Kirjoitan nyt sinulle joka häpeät omaa lihavuuttasi, tai oikeastaan mitä tahansa ulkoista tai sisäistä omassa itsessäsi. Jotain mitä sinä olet.
Minä olen lihava. Olen niin kauan kun muistan ollut enemmän tai vähemmän lihava. Olen aina hävennyt sitä. Olen oppinut että lihavuus on asia jota pitää hävetä. Se on rajoittanut elämääni niin monella tavalla etten edes muista niitä kaikkia. Mutta ennen kaikkea se on estänyt minua iloitsemasta omasta itsestäni ja omasta elämästäni. Minä olen lihava, mutta minä olen kovin paljon muutakin. Silti lihavuus menee minun mielessäni kaikkien muiden ominaisuuksien edelle.
MUTTA! Minä häpeän tänä päivänä lihavuuttani paljon vähemmän kun aiemmin ja koko ajan vähemmän ja vähemmän. Uskallan enemmän, uskallan elää, uskallan olla oma itseni. Uskallan myös asettaa itseni esille. Jos some olisi ollut olemassa 15 vuotta sitten minun profiilikuvani olisi varmaan ollut joku hieno kukka tai muu vastaava esine enkä olisi uskaltanut julkaista itsestäni yhtään mitään henkilökohtaista. Tänä päivänä julkaisen omia ajatuksiani ja kuviani tuntematta yhtään tippaa häpeää.
Aion olla piikki lihassa ja aion uskaltaa entistä enemmän. Aion julkaista asioita jotka tuntuvat tai ovat tuntuneet minusta häpeällisiltä. Kerron rehellisesti miltä minusta tuntuu. Kerron asioita joita en ole uskaltanut ennen sanoa, mutta joita olen ajatellut monesti. Siksi toivon että juuri sinä joka häpeät jotain luet nämä ja ehkä sinäkin uskallat hieman enemmän.
Tänään uskallan julkaista sen että minua ärsyttää lihavuudessa se etten löydä itselleni tarpeeksi suurta taikaviittaa (Ylen uutinen taikaviitasta), jotta minut näkee pimeässä. Haluan loistaa kun joulukuusi kun ulkoilen koirani kanssa jotta kukaan ei aja meidän yli pimeällä tiellä. Mutta… en ole löytänyt itelleni tarpeeksi isoa heijastinliiviä ja joudun tyytymään liiviin joka lepattaa tuulessa eikä enkä ole edestäpäin tarpeeksi näkyvä. Kuva ohessa.
