>Minulla on entistä useammin sellainen olo että tunnistan taas itseni. On kun olisin vuosien jälkeen taas löytänyt itseni. Tämä syksy on tehnyt minulle todella hyvää! Olen onnellinen ja onnekas. Palkka tekemästäni työstä on kahden vuoden tauon jälkeen uskomatonta luksusta! Työnteko on mielenkiintoista, antoisaa ja motivoivaa.
Ei kaikki nyt tosin koko aikaa ole yhtä pilvenhattaroilla tanssimista. Kaukana siitä. Olen kuitenkin päättänyt että en anna ikävien asioiden lannistaa. Ne ovat olemassa, mutta voin yrittää oppia niistä. Koen myös että olen ansainnut pilvenhattarani ja hyvän olon. Vaikka ei niitä tarvitse ansaita. Ne vaan helpottavat oloa mahdottomasti.
Nyt on työn alla paljon asioita. On pakko rohkeasti hypätä tuntemattomaan. Olen varma että kaikki menee hyvin.
Uusia intohimon aiheita ovat positiivinen psykologia ja mielikuvaharjoittelu. Ahmin uutta tietoa ja kehitän itseäni. Aika ajoin turhaudun kun en opi tai kun en jaksa oppia. Mutta pienin askelin hyvä tulee. Toinen intohimon aihe on äänikirjat, joita kuuntelen pitkien ajomatkojen aikana. Suorastaan ahmin niitä. Dekkarit ovat lemppareita!