>Kevät on tullut vauhdilla ja ryminällä. Uskomatonta miten nopeasti ja ‘helposti’ talven lumet ovat sulaneet meidänkin pihalta. Enää on etupihalla ihan pieni kasa jäljellä. En olisi ikinä uskonut.
Olen jo päässyt hieman haravoimaan Eevin jälkiä. Myös ensimmäiset kukkaset ovat näyttäytyneet pihallamme. Mielenkiintoista seurata miten luonto herää. Suunnittelemme jo kovaa vauhtia mitä kaikkea pihassamme pitäisi tehdä. Ensimmäinen, ja tärkein, on Eevin aidan rakentaminen. Toivon mukaan J on talvilomalla ensi viikolla, jolloin pääsisimme ehkä jopa rakennuspuuhiin!!! Haravoitavaa olisi myös vaikka kuinka ja paljon.
Viikonloppuna käytiin J:n kanssa Porissa häissä ja minä olin ensimmäisen yön erossa Eevistä sen jälkeen kun Eevi muutti meille marraskuussa. Hyvin meni puolin ja toisin. Häät menivät hyvin, morsian oli kaunis ja sulhanen komea, kuten kuuluukin.
Opintojen rahoituksen suhteen ei ole mitään uutta kerrottavaa. Viime viikon palaverit meni hyvin, mutta valitettavasti ei ihan niin hyvin kun olisin toivonut. Mieli vähän maassa sen suhteen. Ja muutenkin. Kaikki tuntuu nyt vähän toivottomalta. Yritän kovasti tsempata itseäni ja ajatella että kaikki järjestyy, mutta välillä ei vaan oikeen jaksaisi. Silloin on ehkä hyvä vaan olla hetken ja hengähtää. Ja suunnata mieli positiivisiin asioihin. Joten:
Päivän plussat:
+ Kevät
+ Sain kauan tekemättä olleen asian tehtyä tänään
+ Lämmin nöffi joka kiipeää syliin hakemaan rapsutuksia