Energiasyöpöt

Olen paininut viime aikoina erityisen paljon energiasyöppöjen kanssa. Ja nimenomaan omassa päässäni olevien energiasyöppöjen kanssa.

Olen aina ajatellut että energiasyöppö on joku ihminen joka imee sinusta kaikki mehut ja tapaamisen jälkeen olet ihan tyhjä. Tällaisiakin ihmisiä tunnen, mutta pyrin välttelemään hetiä.

Viime aikoina olen enemmän ja enemmän kiinnittänyt huomiota oman mieleni energiasyöppöihin. Minulla on uskomuksia ja oletuksia jotka eivät perustu mihinkään muuhun kun omaan epävarmuuteeni. Pelkotilat kasvavat massiivisiksi ja lopulta ne ottavat vallan sisälläni ja sotkevat pahimmassa tapauksessa asiani pahemman kerran. Olen monella tapaa elämän murroskohdassa juuri nyt. Monen vaikean vuoden jälkeen on alkanut näkyä auringonpilkahduksia monella suunnalla ja minulla on asioita elämässäni jotka ovat jopa erittäin hyvin. Ja ne raskaammatkin asiat ovat kuitenkin jotakuinkin hallinnassa. Huomasin taannoin että minullahan menee jopa hyvin. Tämä on jotenkin niin poikkeuksellista että oli oikeen pysähdyttävä miettimään asiaa..

DSC_7029

No, ikävä kyllä pelkoni eivät tyytyneet tähän vaan alkoivat pommittaa minua oikeen kunnolla. Tunnistan milloin ne ottavat ylivallan ja tiedän että nyt pitäisi tehdä jotain, mutta en saa aikaiseksi sillä pelot ovat juuri noita inhottavia energiasyöppöjä jotka jättävät sinut voimattomaksi ja tyhjäksi.

Keskustelin taannoin luotettavan henkilön kanssa tästä aiheesta hieman eri sanoin. Hän kehotti että minun ei kannata taistella vastaan vaan antaa pelkojen tulla. Erittäin hyvä neuvo, ja olen itsekin toisissa tilanteissa hyödyntänyt sitä, mutta ongelma on se että en tässä vielä osaa kunnolla hallita itseäni. Kun refleksi on JUOKSE KARKUUN NE SYÖ SINUT ELÄVÄLTÄ niin on aika hankalaa pysähtyä ja antaa niiden tulla iholle. Siihen hän ne tulee joka tapauksessa, mutta helpompaa olisi jos minä en ensin taistelisi vastaan.

Minä aion kyllä voittaa nuo energiasyöpöt enkä aio antaa niiden pilata niitä hyviä asioita jotka olen saavuttanut. Pienin askelin. Tämä kirjoitus oli yksi sellainen.