Arkisto

Luopumisen tuskaa ja uuden syntyä

Olen ollut pitkään hiljaa tällä kanavalla. Paljon on tapahtunut. En pelkää enää, ainakaan aktiivisesti. Olen saanut paljon ja olen menettänyt...

Pelko

Olen miettinyt mitä haluaisin kirjoittaa, mutta päätin että kirjoitan sitä miltä minusta juuri nyt tuntuu. Tämä ei ole minun normaalia...

Työhakemus

Haen töitä. Ongelmana on, etten tiedä tarkalleen mitä haen. Olen pyöritellyt asiaa mielessäni, olen keskustellut aiheesta tuttujen kanssa, kysyin vahvuuksiani...

Työttömyys, päivä 1

Työsuhteeni A-klinikkasäätiöllä päättyi perjantaina 31.1.2020. Tänään on sen jälkeinen maanantai. Olen siis työtön. Olen seuraillut työpaikkoja jo viime vuoden puolella...

Uutta kohti

Uusi vuosi on alkamassa ja tänä vuonna se merkitsee minulle myös ihan konkreettisesti uutta elämää. Palaan 2.1 töihin pitkältä sairauslomalta...

Mielenterveyskuntoutuja hakee töitä

Olen otsikon (Hon ger terapigarantin ett namn och ett ansikte) mukaan antanut nimeni ja kasvoni Terapiatakuulle. Terapiatakuu on kansalaisaloite, jossa...

Tömähdys joka pakotti hidastamaan

Odotan edelleen sitä kaunista myrskyä (katso edellinen postaus). Tämä syksy on ollut täynnä haasteita. Isoja ja pieniä, mutta haastettaa toisensa...

Lannistuminen

Palasin maanantaina töihin intoa puhkuen. Minulla oli takana ihana kesäloma. Moni asia on edennyt ja työasiat jäi ennen lomaa hyvälle...

Minä voin huonosti

Luin eilen jostain kirjoitusta jossa taas puhuttiin siitä kuinka some näyttää vain kauniin kiiltokuvan ja kuinka me uuvumme kun yritämme...

Kohti parempaa vointia

Olen näemmä tasan kukausi sitten pohtinut sitä miten tunnen itseni huonommaksi kun muut. Kulunut kuukausi on ollut voinnin suhteen varsinainen...