Sitä sun tätä

>Kotiuduimme Eevin kanssa lauantaina illansuussa. Kiire on jatkunut tähän iltaan asti, mutta nyt alkoi ‘vapaa’!!! Minulla on nyt viikko ilman mitään pakollisia merkintöjä kalenteriin!

Kiirettä on riittänyt jo pidemmän aikaa, siis kiirettä minun mittakaavassani. Jo yksi ohjelmanumero, vaikka olisi miten hauska, voi olla minulla stressin aiheuttaja nyt. Onneksi tämä viime viikkojen rupeama on osoittanut että jaksan jo vaikka mitä.

Olen ollut mukavalla tavalla kiireinen viime viikkoina. Olen tapaillut ystäviä, matkustanut Eevin kanssa, käynty koiratreeneissä ja monin tavoin nauttinut elämästä. Valitettavasti vaan uupumukseen ja masennukseen kuuluu että myös mukavat ‘tehtävät’ väsyttävät ja aiheuttavat jossain määrin stressiä. Onnekseni olen kuitenkin huomannut kuinka paljon olen edistynyt ja olen jaksanut niin paljon enemmän kun uskoinkaan.

Matkustimme Eevin kanssa Pohjanmaalle vanhempiani tapaamaan viikko sitten. J jäi kotiin talovahdiksi ja työtä tekemään. Matkan aikana nautimme mm. ihanasta auringontäyttämästä päivästä jäällä, josta tämän postauksen kuvat. Lopuksi vierailimme ystäväni luona, jossa Eevi tapasi elämänsä ensimmäisen kissan. Valitettavasti emäntä ei jaksanut kaivaa kameraa esiin, mutta Eevi oli enemmän kun rakastunut. Kissa ei niinkään..

Minulle matka teki monella tavalla hyvää. Ystävien ja sukulaisten tapaaminen oli piristävää, mutta sitäkin enemmän minua ilahdutti se miten hyvin jaksoin loppupeleissä. Nyt olen tosin aivan uupunut, mutta matkan jälkeen olen ollut myös enemmän kun kiireinen. Kotiintulo oli sekä Eeville että minulle iloinen tapahtuma! Taisi J:kin olla iloinen kun sai tyttönsä takaisin..

Muutaman tärkeän asian haluan tänne vielä kirjoittaa, mutta jääköön ne tältä illalta tekemättä. Viime aikojen plussat kuitenkin kirjaan vielä tänään tänne..
+ Jaksoin painaa täyttä vauhtia pari viikkoa
+ Olen pitkästä aikaa tavannut monta ihanaa ystävää
+ Eevi on IHANA, LAHJAKAS ja TAITAVA. Suokaa anteeksi että huudan, mutta olen enemmän kun onnellinen ihanasta koiranpennusta joka jaksaa yllättää minut lähes päivittäin!
+ Ihana, rakas koti + rakkaimmista rakkain J jonka luo palasimme onnellisina Eevin kanssa
+ Uuden elämän alku, koulutukseen hyväksyminen. Kerron tästä lisää hyvinkin pian!

Olen pitänyt reilun viikon mittaista täydellistä blogi-lomaa. Rakkaat blogi-ystäväni, huomisesta lähtien palaan innolla blogimaailmaan ja toivottavasti ehdin lukea ja kommentoida mahdollisimman montaa blogia. Teitä on ollut ikävä!!!

Kategoriat Hyvinvointi
  • Pia on Sitä sun tätä>Anni: etköhän saanut seuraavasta postauksesta vastauksen..Mikaela: niin tekee. Eevi on jo hyvä matkustaja! Ja ihana tyyppi muutenkin!Wiilea: Eevi kasvaa ihan silmissä.. Tervetuloa takaisin! Ei mitään hätää, eikä kannata stressata. Eiköhän asiat suju ihan luonnollisesti sitten kun tavataan Onhan meillä koirat mukana.. :D
  • Johanna on Sitä sun tätä>Wau, onpa Eevistä tullut iso likka! :) Kauniita kevättalvi-kuvia joista tulee hyvä mieli. Me palasimme reissulta ja nyt olen onneksi vähän vähemmän tiiviillä tahdilla töissä tulevaisuudessa. Koitan laittaa sinulle jossain vaiheessa sähköpostia tapaamisesta, josko saataisiin aikaan (minullakin on aikaansaamis- ja stressaantumisongelmaa, mutta ihan rauhassa otetaan, eikös!) Onnea koulutukseen pääsystä!
  • Ursula on Sitä sun tätä>Plus, Eeville tekee hyvä reissata. Reipas pentu kun jaksaa olla iloinen vaikka takuulla oli jännittäviäkin tilanteita ;O)
  • anni on Sitä sun tätä>IHANAA! Ja en pyydä anteeksi et huudan! ... :PKerro-kerro lisää!!