>Tämä päivä on tiennyt perheemme pienimmälle uutta ruokailurytmiä ja kahdelle suuremmalle uutta sohvaa. Eevi joutuu nyt tottumaan syömään vain kolme kertaa päivässä, asia joka on neidolle hieman haasteellista. Sisäinen kello huomauttaa heti jos ruokaa ei tule oikeaan aikaan. Tänään hyvin närkästynyt neitokainen totesi että hänet jätettiin yksin, vaikka oikeastaan olisi ollut ruokaaika. Teimme siis muutoksen itsellemme helpoksi, ja lähtimme pakoon.
Pakoreissulla ostettiin uudenvuoden herkkujen lisäksi uusi sohva. Ihana, iso löhösohva. Kuvassa Askon BB Divaanisohva on tumma, meille se tulee vaalean beigenä. Kuukausi pitäisi odottaa ennen kun pääsemme taas vaihtelemaan sisustustamme.
(kuva Askon sivuilta)
Valitettavasti tämä päivä toi mukanaan myös surullisia uutisia monille. Yksittäisen ihmisen epätoivoinen ratkaisu päätti taas turhan monen hengen. Monia ajatuksia pyörii päässä, en halua tässä eritellä niitä sen kummemmin. Tärkein mielestäni on kuitenkin muistaa että maailma ei ole musta-valkoinen.
Meidän (minun, J:n ja Eevin) uudenvuodenaatto sujuu ihan rauhassa kotosalla. Toivotan kaikille blogini lukijoille onnellista uutta vuotta!
ps. En tietenkään hyväksy toisten tappamista tms. Enkä edes viitannut tämänpäiväisiin tapahtumiin erityisesti. Tapaus vaan nosti paljon ajatuksia mieleen.