>Vesileikkejä

>Tänään heitin lopullisesti talviturkin tältä vuodelta. Olen jo ‘harjoitellut’ seisomalla useita kertoja reiteen asti ulottuvassa vedessä, sekä meressä että järvessä. Tänään kuitenkin lilluin oikeen kauan paikallisessa järvessä. Yritin houkutella Eeviä uimaan, mutta en vieläkään onnistunut. Yritän niin kovasti saada Eeviä uimaan leikatun polven takia. Kyllähän se muutenkin kuntoutuu, mutta uinti olisi ehdottomasti parasta treeniä.

On ollut jännä nähdä että Eevi rakastaa vettä ja kaikkea vesipelastukseen liittyvää. Ainoastaan se viimeinen uskallus ja luottamus siihen että pysyy pinnalla puuttuu. Eevillä on jopa hieno oranssi pelastusliivi, mutta eihän koira ymmärrä sen merkitystä. En todellakaan halua pakottaa Eeviä enkä myöskään halua että se stressaantuu liiasta yrittämisestä. Olen tosi tarkkana että treenataan vaan sen verran kun on Eevistä kivaa. Toisaalta tuntuu että Eevi voisi treenata ihan koko ajan. Tänäänkin Eeviä oli harvinaisen vaikea pidätellä kun sillä oli niin kiire parkkipaikalta rantaan..

Viime aikoina blogi on jäänyt jopa entistä vähemmälle huomiolle. Tuntuu että kaikki vapaa aika menee Eevin treeneissä tai sitten siihen että yritän levätä kaiken kiireen keskellä. Yritän kuitenkin jaksaa kirjoittaa tärkeimmät mieltä askarruttavat asiat tänne. Onhan tämä kuitenkin ensisijaisesti minun päiväkirjani. Tiedän että tätä lukee moni muu, tuttu ja tuntematon, olen kuitenkin päätynyt siihen että kirjoitan itseäni varten. Tämä matkani on sen verran poukkuileva että on tärkeää olla edes jokin dokumentaatio muistuttamassa minua tästä kaikesta. Minua on neuvottu kirjoittamaan henkilökohtaista päiväkirjaa tästä kaikesta, siitä olisi hyötyä jos/kun joskus haluan tehdä töitä uupuneiden/masentuneiden kanssa. En kuitenkaan ole saanut aikaiseksi kirjoittaa muualle kun tänne vaikka tiedän kyllä että se tekisi hyvää.

Tärkeä huomio viime kuukauden ajalta. Ollessani Eevin kanssa treeneissä aika menettää merkityksensä. En tiiraile kelloa koko ajan, en mieti mitä muuta pitäisi tehdä, en mieti milloin treenit loppuu. Tuntuu että niinä hetkinä elän täysin siinä hetkessä, en menneessä tai tulevassa. Joku muistutti minua siitä miten tärkeitä nuo hetket ovat, että ne ovat niitä hetkiä jolloin eheydyn kaikista eniten.

Toinen tärkeä huomio on että olen saanut paljon uusia tuttuja koiraharrastuksen kautta. Kukaan näistä tutuista ei ole kysynyt minulta mitä teen työkseni. En tosin itsekään tiedä mitä tuttuni tekevät tai ovat tekemättä. Tiedän vaan muruja heidän elämästään koiramaailman ulkopuolella. Meitä yhdistää rakkaus koiriin ja se riittää. Ette usko kuinka virkistävää tämä on!!! En tietenkään usko että tämä ‘maailma’ on mitenkään parempi kun muut, samanlaisia ihmisiä me olemme koiraharrastuksen parissa kun muuten, olen vaan todella iloinen siitä että olen tavannut uusia ihmisiä ja upeita eläimiä joiden kanssa ei tarvitse keskustella arjen ongelmista.

Kirjoittaessani tätä seuraan toisella silmällä Eevin touhuja. Eevi löysi jostain parin minun sukkia. Sukat on Eevin mielestä ihan parhautta. Nyt se leikkii tuolla sukkaparilla iloisesti itsekseen. Elämän pieniä iloja.. Ei siihen paljon tarvita..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

  • Pia on >Vesileikkejä>Voi Milo.. Ihana!
  • Johanna on >Vesileikkejä>Ihana postaus <3 Koirat on kertakaikkiaan niin hyvää mielenrauhaa ihmiselle. Milo muuten rakastaa myös sukkia ja sen vuoksi meidän täytyy pitää varamme, sen rakkaus on nimittäin aika rajunsorttista, niitä sukkia ei enää jalkaan kannata pistää, mitkä Milo on löytänyt. Paitsi: talvella se rakastui harmaisiin villasukkiini hieman eri tavalla. Se luuli ilmeisesti tulleensa emoksi niille ja kanniskeli niitä hellästi suussaan sekä petasi niille pesää pöydän alle. Niitä ei retuutettu vaan ne löytyivät aina milloin mistäkin, yleensä joko pesästä tai ruoka- tai vesikupista. Täytyihän niiden raukkojen saada ruokaakin ;) Pieni hassu poikakoira, joka sai pentuja <3