>Väsynyt, mutta onnellinen

>Olotila oikeastaan mitä mainioin. Viikonloppu ilman sen kummempia pakkoja edessäpäin. Käytiin ostamassa viikon ruuat jo tänään, niin huomenna ei tarvitse kiirehtiä. Saadaan nauttia rennosta lauantaista ilman kiirettä.

Olin eilen Divaani-lehden järjestämässä illassa Espoon Keittiömaailmassa. Voitin sieltä kaksi Japanilaista veistä! Oli ihana yllätys! Pitkään aikaan en ole voittanut mitään. En voi sanoa että en koskaan voita, sillä minulla oli monta vuotta sitten satumainen tuuri ja voitin matkan Espanjan Sevillaan. Heti sen perään voitin työpaikan kautta yhteistyökumppanin risteilylle luksusmatkan kahdelle. Sitten voitin vielä kasvohoidon työpaikan arpajaisissa. Sitten oli monen monta vuotta että en voittanut mitään. Ehkä minulla nytkin käy yhtä hyvä säkä ja saan kolme voittoa.. Toivottavasti!

Divaanin ilta oli muutenkin kiva. Tiirailimme ystävän kanssa mielenkiintoisia keittöratkaisuja (kyllä meille jossain vaiheessa keittiöremppa tulee, tästä olemme J:n kanssa ihan yksimielisiä, rahoitus pitää vaan saada kasaan ensin), saimme tietoa veitsien hoidosta ja käytöstä ja pientä kivaa purtavaa. Kaiken kaikkiaan ihan kannattava käynti!

Eevi tapasi eilen ystäväni Labradorin noutaja -pennun. Pienen alkuvarovaisuuden jälkeen myös Eevi innostui kovasti. Masu-pentu oli innoissaan jo heti alusta alkaen. Toivottavasti tämä oli hienon ystävyyden alku!

Tällaista täällä tänään. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Kategoriat Elämää
  • MariaW on >Väsynyt, mutta onnellinen>Heippa! Halusin vain tarkistaa, että tulihan lähettämäni osoite sinulle perille? :) (En ole osannut asentaa sähköpostiin automaattista kuittausta, kuten voit päätellä :D)Terkuin, MariaW
  • Pia on >Väsynyt, mutta onnellinen>Kiitos Wiilea! Puistotreffejä odotellessa.. Tänään käytiin kylällä lenkkeilemässä ihanassa auringonpaisteessa. Teillä tosin taitaa olla jännät paikat ja ajatukset ihan toisaalla tällä hetkellä. Ja loma tuloillaan.. Olen vähän kade.. Kyllä me ehditään. S, var och deltog. Skulle nog inte tacka nej till det.. Anni, niitä voittoja tulee jos on tullakseen. Blogistanian voitot on vähintään yhtä arvokkaita. Minttis, kiitos! Olen kyllä hyvin onnekas. :)
  • minttis on >Väsynyt, mutta onnellinen>Onpas sinulla ollut tuuri! Toivottavasti hyvä onni jatkuu. Keittiöremppaa kaipaillaan ajoittain täälläkin, mutta enpä tiedä viitsiikö tähän kämppään tehdä. Tämä nyt (toivottavasti) tulee olemaan väliaikainen ratkaisu
  • anni on >Väsynyt, mutta onnellinen>wau! Kuulostaapas kivalle! Monia ihania voittoja olet voittanut. Ooh!! Mä aina osallistun, mut.. PAITSI täs blogistanissa olen jo muutamassa arvonnassa voittanut..Hih.Iloa loppuviikkoon!
  • Anonymous on >Väsynyt, mutta onnellinen>Pia nu har turen börjat, tro mig, jag skickade nämligen helt ovetandes om knivvinsten en inbjudan för 5 min sedan till dig till en tävling, priset är huippu. Jag tror du är en vinnare!!
  • Johanna on >Väsynyt, mutta onnellinen>Wau! Onnea voitosta! Nyt vain lottoamaan... :) Japanilaiset veitset on parhaita, haaveilen saavani jonkun oikein mahtavan kokkiveitsisarjan. Toivon että Eevi ystävystyy minun koiranikin kanssa, jahka saamme ne puistotreffit pystyyn!