30. March 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Kirjoitin tänne viime viikolla tekstin jossa kerroin kuinka minua oli kohdeltu asiattomasti kun kävin lääkärillä. Kirjoitin tuon tekstin surullisena ja vielä kiihtyneessä mielentilassa. Nyt halusin kertoa mitä tapahtui sen jälkeen.

Lähetin heti kotiin tultuani sähköpostia kyseisen lääkärin esimiehille. Sain melkeen välittömästi vastauksen että asia käsitellään heti kunhan lääkärin esimies on palanut lomalta. Hän soitti minulle maanantaina palattuaan lomalta ja sain kertoa hänelle oman näkökantani asiaan. Ehdotin itse, kokemusasiantuntija kun olen, että voisin tavata asiattomasti käyttäytyneen lääkärin ja kertoa hänelle mikä meni minun mielestä vikaan tuossa kohtaamisessa.

Tänään kävin tapaamassa lääkäriä ja hänen esimiestään ja kävimme erittäin rakentavan keskustelun, jossa koin että minua kuunneltiin, mielipiteeni huomioitiin ja saimme aikaan hyvän dialogin josta toivottavasti kaikki opimme jotain.

Minua itseäni ärsyttää välillä se miten kokemusasiantuntijuus on iskenyt kyntensä minuun ja miten katson nykyään kaikkea kokemusasiantuntijan näkökulmasta. Joskus olisi ihan kiva olla vaan kiukutteleva ja tyytymätön potilas, jota suututtaa kun häntä on kohdeltu väärin. Mutta sitten sisäinen kokemusasiantuntijani huomauttaa että en voita tuolla käytöksellä mitään muuta kun pitkittyneen pahan mielen itselleni. Niinpä..

Oikeasti olen iloinen siitä että minua kuultiin, sain kuulla lääkärin näkökulman ja pääsimme yhteisymmärrykseen siitä mikä meni pieleen kohtaamisessamme. Olen iloinen siitä että annoin palautetta, mutta olen vielä iloisempi siitä että palaute johti johonkin josta saimme oppia jotain.

Sisäinen kokemusasiantuntijani

Comments closed.

%d bloggers like this: