Vaatimuksia

Tämä viikko on alkanut tarmokkaasti. Olin asettanut itselleni tavoitteeksi aloittaa tämä päivä tekemällä työn jota olen vältellyt jo pitkään. Päätin että aloitan työn heti herättyäni ennen kun teen yhtään mitään muuta. Tuntui kyllä todella vastenmieliseltä tarttua toimeen, mutta nyt olin tiukkana itseäni kohtaan enkä antanut itseni lipsua lupauksesta! Ja nyt tuntuu todellä hyvältä!

Tämä työ oli sellainen jota olin siirrellyt kun se ei ollut niin oleellinen. Silti se piti saada tehtyä jossain vaiheessa. Olen viime aikoina pohtinut paljon armollisuutta itseämme kohtaan. Työssäni tapaan ihmisiä jotka vaativat itseltään niin kovin paljon ja jopa musertuvat sitten näiden vaatimusten alle. Olen itse ollut ihan samanlainen. Ja osittain olen edelleen, mutta opin koko ajan pois siitä.

Viime viikolla oli tilanne kun töissä meni vähän aiottua myöhempään ja oli pakko soittaa koiravahdille että voiko hän käydä kurkkaamassa että Eevillä on kaikki hyvin. Mielessäni skannasin kotimme siisteysastetta ja totesin että siellä on nyt tosi sotkuista. Mutta ei auttanut, oli pakko hyväksyä se sotku ja pyytää koiravahtia käymään siitä huolimatta. Todellisuudessahan tämä ihana 15 vuotias nuori tuskin välitti tuon taivaallista vaikka villakoirat tulikin vastaan yhdessä oikean koiran kanssa, mutta minusta se tuntui nololta.

Tämä esimerkki oli aika naurettava tilanne, mutta minulle on jotenkin ollut todella vaikeaa hyväksyä omia strandardejani alhaisempi taso oli se asia sitten ihan mikä vaan. Tässä on varmaan myös yksi syy siihen että sairastuin työuupumukseen ja masennukseen. Sairastumiseni pakottamana olen höllännyt todella monella osa-alueella ja olen jopa tahallaan astettanut itseni tilanteisiin joista olisin ennen juossut kirkuen pakoon. Ja huomaan koko ajan miten paljon minä saan irti siitä siitä että madallan omaa vaatimustasoani. Minulle on avautunut aivan uusi maailma.

Olen edelleen todella tyytyväinen kun saan suoritettua jotain, mutta osaan myös nauttia siitä että en suorita. Osaan antaa itselleni luvan olla tekemättä mitään. En pode jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä mitä en saa aikaan. Mutta silti on välilä hyvä hieman pakottaa itseään liikkeelle, pienin askelin. 🙂

Eevi metsässä

 

Kuvan koira on opettanut emännälleen paljon, muun muassa että kun aivot menee jumiin ja omatunto alkaa soimata niin pieni leikkituokio, kunnon rapsutussessiot tai reipas metsälenkki auttaa.

Kategoriat Pienet askeleet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.