17. October 2019 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Odotan edelleen sitä kaunista myrskyä (katso edellinen postaus). Tämä syksy on ollut täynnä haasteita. Isoja ja pieniä, mutta haastettaa toisensa perään. Onhan tämä ollut myrskykin, mutta kaukana kauniista. Opettavainen se on ollut. En ole siellä missä haluaisin olla, mutta entistä selkeämmin tiedän mitä haluan ja ehkä se on pääasia.

IMG_20191009_145425

Minulla on selkeä suunta, tiedän mitä askeleita haluan seuraavaksi ottaa ja teen töitä päästäkseni eteenpäin. Kehoni aavistelee että jotain suurta on tuloillaan ja muistuttaa minua että tarvitsen lepoa. Olen vasta toipumassa pitkästä stressaavasta ajanjaksosta joka ei vielä ole täysin ohi. Eteenpäin mennään ja kaikki on hyvin, mutta kuten aina minulla on kiire perille ja nyt on pitäisi malttaa vähän hidastella. Ottaa maisemareitti sen sijaan että painaa moottoritiellä tuhatta ja sataa.

IMG_20191009_144425

Syksyn suurin oppitunti on ollut se että minä en voi jatkaa elämääni näin. En jaksa tehdä kaikkea, joten minun pitää priorisoida. Priorisoin itseni kaiken muun edelle. Tämä on minulle hyvin vaikeaa, mutta ihan välttämätöntä. On niin paljon mitä haluan tehdä, mutta kun kroppa panee vastaan niin se ei ole mahdollista. Joten joudun priorisoimaan. Ja kun en meinannut heti oppia niin elämä heitti eteeni sen verran ison esteen, koirani muodossa, että tömähdin vauhdilla seinään. Tai no, tässä tapauksessa isoon kaappiin. Selkeämmin sanottuna kompastuin aamuhämärässä koiraani. 55 kiloa rakkautta oli tiellä ja minä lensin vauhdilla päin isoa kaappia ja loukkasin olkapääni. Onneksi mikään ei mennyt psyvästi rikki, mutta kipu on tehokas vauhdin tappaja. Nöyränä opin että maailma menee eteenpäin ilman minuakin ja kaikki se missä minun “oli pakko” olla mukana sujui erinomaisesti myös ilman minua.

IMG_20191009_143821Minä uskoin kerrankin, hidastin tahtia ja halailen 10-vuotiasta koiraani ja miestäni ja yritän nauttia jokaisesta päivästä. Olen päässyt luontoon ja rakastamilleni rannoille vetämään henkeä. Työtä voin tehdä etänäkin, kiitos työnantajalle joustosta, ja asioilla on tapana järjestyä.

Comments closed.

%d bloggers like this: