Toipumista, painonpudotusta ja kuulumisia

Minulle sattui kaunis viikko toipumiselle! Olen nauttinut säästä ja vapaasta ja ulkoillut paljon. Fyysinen jaksaminen on vielä kaukana normaalista, mutta pienin askelin mennään kehoa kuunnelleen. Vointi on kuitenkin hyvä ja olen saanut kuulla kuinka hyvinvoivalta näytän, joten sen puolin olen hyvin tyytyväinen. Kävin kontrollikäynnillä lääkärillä perjantaina ja sain luvan elää normaalisti, tietty jaksamisen rajoissa.

kunto

Tästä päästäänkin painonpudotukseen. Minulla on kolmivaiheinen suunnitelma miten pudotan painoa ja miten teen elämänmuutoksestani pysyvän. Meneillään on ensimmäinen vaihe jossa keskityn liikuntaan. Matkassa on ollut vähän turhan paljon mutkia, kuten yllättävä sairastuminen, mutta fiilis on hyvä ja luottavainen. Olen käynyt uimassa aina kun se on ollut mahdollista, päivittäinen lenkkeily kuuluu jo rutiineihin ja olen jo jumppaillut kotona aina välillä kun vointi on ollut tarpeeksi hyvä. Ennen sairastumista seurasin liikuntaa aktivisuusrannekkeen avulla ja olin erittäin tyytyväinen kehitykseeni. Sairastumisen myötä kaikenlainen liikunta on mennyt aika vähiin, mutta olen ulkoillut joka päivä ja huomenna olisi tarkoitus aloittaa viikko taas vesijuoksun ja uinnin merkeissä.

Eroa aikaisempiin laihdutuksiin ja elämäntapamuutosyrityksiin on se että tällä kertaa odottamattomat tapahtumat eivät katkaise hyvin alkanutta muutosta, vaan pelkästään hidastavat sitä. Vaikka olen vasta liikuntaan painottuvassa vaiheessa olen huomannut positiivisia merkkejä myös ruokailutottumuksissani. Tämähän on koko ajan ollut tavoite. Mutta kiirettä en pidä. Nyt kuuntelen kehoani, jaksamistani ja fiilistä ja menen sen mukaan.

Omasta toiveestani sairauslomani päättyy tänään ja huomenna alkaa arki. Koen olevani valmis siihen ja vaikka fyysinen kunto ei ole vielä ihan palautunut, muuten olen paljon paremmassa kunnossa kun ennen sairaalareissua. Oudot oireilut saivat selityksen sairastumisen myötä ja olen todella helpottunut ettei kyseessä ole astman paheneminen.

Aloitan kuitenkin arjen hieman eri tavalla kun ennen. Aion oikesti nyt tehdä työtä sen eteen että asetan itseni ja oman jaksamiseni etusijalle. Olen tavallaan tähdännyt tähän jo jonkun aikaa, mutta nyt aion tehdä sen vielä tietoisemmin. En ole hyödyksi kenellekään jos en itse ensisijaisesti huolehdi itsestäni ja omasta voinnistani.