Rajojen asettaminen

Uskon että en ole ainut joka kamppailee rajojen asettamisen kanssa.

pic09

 

Olen nyt tilanteessa jossa minulla on kolme työtä. A-klinikkasäätiöllä teen osa-aikaisena hanketyötä joka vie mukanaan ja jota voisin tehdä halutessani kellon ympäri seitsemän päivää viikossa. Tässä on todella tärkeää että osaan, muistan ja maltan rajata tehtäviäni, sillä muuten joudun tilanteeseen jossa minä olen se pullonkaula eikä asiat etene. Osa-aikaisen on todella tärkeää uskaltaa rakentaa se oma toimenkuva niin ettei sormet ole mukana kaikessa. Tämä on nyt todellinen haaste sillä olen työssä josta on nopeasti tullut intohimoni. Sinäänsä tiesin jo hakiessani työtä että tämä on sellainen työ jonka todella haluan, mutta tämä mennyt kuukausi on osoittanut että se on vielä mielenkiintoisempi kun luulin.

Spring Housella jatkan sijaisena TE-toimistojen verkkoneuvojana ja tämäkin työ tempaa mukaansa omalla tavallaan. Tämä on sinäänsä helpommin rajattavissa oleva työ ja tässä työ ei kulje mukaan kotiin, mutta silti työpäivät ovat usein hyvin intensiiviset. Teen asiakastyötä ja kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ovat hyvin antoisia, mutta myös omalla tavallaan hyvin kuluttavia.

Kolmas työni on oman yrityksen kehittäminen. Se on nyt jäänyt vähimmälle huomiolle kun olen keskittynyt uusimpaan työhöni, mutta vaikka marraskuu tuntuu olevan kovin kaukana, tiedän että aika menee ja kohta olemme Celindan kanssa mielenterveysmessuilla puhumassa häpeästä. Olemme toki työstäneet tätä aihetta jo pitkään, mutta työtä on vielä paljon jäljellä, ja haluamme että tästä aiheesta tulee suurempi ja laajempi kokonaisuus kun pelkkä yksi luento. Häpeäprojektin lisäksi työstän myös muita projekteja ja yritän rakentaa yritykselleni uusia asiakkuuksia.

Työni ovat yksi kokonaisuus ja niiden rajaaminen on tärkeää, mutta jotenkin ehkä hallittavissa oleva. Riskinä on nyt että innokkaana haalin liikaa töitä projektityössäni, mutta toisaalta tiedostan kyllä rajat ja siellä työajan seuranta pitää huolen siitä että tunteja ei kerry liikaa.

Toinen, vaikeammin rajattavissa oleva kokonaisuus, on vapaa-aika. Ongelmana on että olen huono sanomaan ei. Minulle tulee kaikenlaisia pyyntöjä joihin haluaisin usein suostua. Jos joku ihminen tarvitsee apua ja minä osaan auttaa tuntuu todella vaikealta sanoa etten nyt voi auttaa. Mutta minun on oman jaksamisen vuoksi pakko kieltäytyä asioista. Jos vastaan kaikkeen kyllä olen hyvin pian lähellä loppuunpalamista. Viime vuosina olen monta kertaa tuntenut loppuunpalamisen oireita. Onneksi olen oppinut tunnistamaan itsessäni nämä oireet ja osaan aika pian katkaista kierteen.

IMG_4951

Rajoja pitää asettaa harrastusten, yhdistystoiminnan ja jopa ystävien suhteen. Ystäville rajojen asettaminen on se vaikein kohta. Mutta fakta on se että minä olen ensisijaisesti vastuussa omasta itsestäni, omasta jaksamisestani ja vasta sitten voin antaa itsestäni muille. Jos oma energia on miinuksella, minusta ei ole mitään hyötyä kenellekään.

Tämä tuskin lienee kenellekään uuttta. Jotta jaksan itse, on asetettava rajoja. Mutta miten se tehdään? Minulla on tästä muutama ajatus jotka toimivat omalla kohdallani.

Ensinnäksin on tunnistettava missä se raja menee. Yksi ongelma on että me emme reagoi niihin ensimmäisiin varoitusmerkkeihin, vaan ongelma vaan paisuu kunnes se on niin suuri että sitä on mahdotonta olla huomaamatta. Silloin ongelman korjaaminen on paljon vaativampaa kun jos ongelmaan tarttuu ensimmäisten varoitusmerkkien kohdalla. Tämä on yleensäkin minun mielestä kaiken hyvinvoinnin a ja o: OPI TUNTEMAAN ITSESI. Tiedosta missä rajat menee ja miten sinä korjaat tilanteen. Mikä lataa akkujasi. Milloin akku on menossa tyhjäksi.

Toinen asia on OPI SANOMAAN EI. Jos et jaksa, halua, viitsi sinulla on täysi oikeus sanoa EI. Se on hyvin helppoa. Ja niin pirun vaikeaa.

Kolmanneksi (tämä tuli jo ensimmäisessäkin kohdassa): OPI TUNNISTAMAAN MITEN LATAAT AKKUSI TAAS TÄYTEEN. Mistä saat energiaa, mikä rauhoittaa ja rentouttaa sinut.

Neljänneksi OPI HILJENTÄMÄÄN SISÄINEN ÄÄNESI JOKA VÄITTÄÄ ETTÄ SINÄ ET VOI HILJENTÄÄ TAHTIA. Kyllä voit. Kukaan ei ole korvaamaton. Lapsesi ei mene pilalle vaikka vietät vähän omaa aikaa tai jätätte väliin jonkun aktiviteetin ja vietätte vaikkapa leppoisan leffaillan. Työnantajasi ei anna sinulle potkuja vaikka vähän hidastat tahtia. Puutarhasi ei muutu viidakoksi vaikka jätät ruohon leikkamisen huomiselle (usko minua, meillä on tästä kokemusta).

Ja kyllä, omia ajatuksiaan, tekojaan ja tottumuksiaan voi muuttaa. Se ei tapahdu yön yli eikä edes viikossa tai kuukaudessa, mutta pikkuhiljaa huomaat että olet onnistunut. Pienin askelin, hetki kerralaan.

Esimerkki omasta elämästäni: 1) Ensimmäiset merkit loppuunpalamisesta on että ärsyynnyn asioista jotka normaalisti eivät millään tavalla ärsytä minua, esimerkiksi kaupan kassalla kun joku hidastelee tms yhentekevää. 2) Olen luopunut säännöllisestä vesipelastusharrastuksesta. Vaikka se on kivaa ja vaikka nautin siitä todella paljon, koen että rankassa elämäntilanteessa se että minulla menee kokonainen arki-ilta veperannassa on liikaa. Saatan käydä moikkaamassa kavereita ja käyn sitten uimassa koiran kanssa viereisellä rannalla, tai jos jaksan menemme yhdeksi illaksi silloin tällöin treenaamaan, mutta tässä mennään täysin minun fiiliksen mukaan. Jos en jaksa, niin en mene. 3) Saan energiaa luonnosta, merestä ja ihan vaan sohvalla loikoilusta. Kun haluan tyhjentää aivoni pelaan jotain todella yksinkertaista peliä koneella, esimerkiksi pasianssia tms. 4) Tästä on todella monta esimerkkiä, mutta olen luopunut monista kivoista asioista. Olen myös oppinut hiljentämään sisäisen vaativan ääneni liittyen esimerkiksi siivoukseen. Nautin kun kotini on siisti ja asiat ovat paikallaan, mutta osaan rentoutua myös vaikka ympärilläni on totaalinen kaos. Tosin en halua vieraita kotiini jos koti on pahimmillaan, joten on tässäkin vielä kehittämisen varaa. 🙂 Mutta pienin askelin edetään!

pic10