Positiivinen asenne

Kuulen aina välillä että minä olen niin positiivinen enkä aina ihan tunnista itseäni tästä määritelmästä. Aloin kuitenkin miettimään tätä hieman tarkemmin ja voin kyllä tunnustaa että tietyssä määrin se pitää paikkansa.

Olen kova valittamaan ja minulla on tarve päästä purkamaan mieleni kun jokin on pielessä. Jos ei muuta sopivaa keinoa ole saatavilla käyn keskusteluja itseni kanssa. Tärkeää on kuitenkin purkaa se paha olo. Kun sain tähänastisen elämäni pahimmat uutiset muistan sen kuinka minun oli käytävä kertomassa ihan jokaiselle työpaikallani mitä oli tapahtunut. En pysähtynyt vastaanottamaan palautetta, minun oli vaan pakko päästää tämä tieto ulos itsestäni. Tämä on ehkä edelleen tapani reagoida. Haluan purkautua jotta voin sitten käsitellä asiaa rauhassa kunhan olen päästänyt pahimmat höyryt pois.

positiivinen asenne 2

Positiivisuudesta tunnistan kuitenkin itseni. Olen välillä jopa ällöttävä siinä että yritän aina etsiä kaikesta myös niitä hyviä puolia. Mutta puolutukseni on se että voin toki masentaa itseni ja ympäristöni vellomalla siinä huonossa mielessä tai voin yrittää päästä eroon siitä negatiivisesta ja katsoa asiaa monelta kantilta. Harvoin näen vain yhden puolen asioista, olen nuoresta lähtien ollut sellainen että näen maailman harmaatkin sävyt, enkä pelkästään mustavalkoista joko-tai maailmaa.

Minä valitsen useimmiten sen että jos on huono päivä, tylsä sää tai muuten vaan potuttaa teen jotain josta saan hyvän mielen. Olen terapoinut itseäni lukemattomilla lenkeillä metsissä ja rannoilla. Luottopaikkani on kallioinen merimaisema jossa olen ottanut useimmat blogini kuvista. Koiran kanssa lenkkeillessä ja autoa ajaessa nautin hiljaisuudesta ja käyn sisäistä keskustelua itseni kanssa, eteenkin jos jokin asia painaa mieltäni. Kun töissä on erityisen huono päivä yritän olla mahdollisimman palvelualtis ja huomioida asiakkaani erityisen iloisesti, ja yleensä omakin mieli paranee päivän mittaan.

positiivinen asenne 1

Koska päätän heti pois pahimmat höyryt ja puran loput luontoon tai kiivaissa keskusteluissa omassa mielessäni minä toivun usein vastoinkäymisistä aika nopeasti. Harvoin jään märehtimään mennyttä. Yritän keskittyä siihen mihin voin vaikuttaa ja tehdä parhaani huonossakin tilanteessa. Aina tämä ei tietenkään onnistu, mutta tarpeeksi usein ja ehkä tämä on se joka ulospäin näyttäytyy positiivisuutena.

positiivinen asenne 3