>Välillä toivon että elämässä voisi painaa pause näppäintä. Nyt esimerkiksi on tällainen hetki. On paljon kivaa ohjelmaa, kesän kalenteri jo lähes täynnä. Haluaisin kuitenkin pienen lepotauon tästä kaikesta ja vaan löhöillä rauhassa. Haluan lueskella blogeja, istua pihalla katsomassa kun ruoho kasvaa, kävellä koiran kanssa metsässä, istua terassilla tekemättä mitään. Sen sijaan pakkaan kohta taas tavarat ja koiran autoon ja lähden.
Älä ymmärrä väärin, kalenterissa on oikeastaan vaan todella kivoja asioita ja mielelläni menen. Olen myös niin iloinen siitä että jaksan mennä ja tunnen että voimistun koko ajan. En vaan halua että aika pyörii niin valtavan nopeasti.
Viime päivien plussia, niitä ihania ilonaiheita:
+ Tapasin ensimmäistä kertaa blogistani tutun ihmisen, ihanissa juhlissa. Ensimmäinen blogikaverini! Toivottavasti ei viimeinen.
+ Äitini vierailu, joskin kovin lyhyt.
+ Ihania hetkiä Eevin kanssa lähiseutujen rannoilla.
+ Alkukesän tuoksuja aamuyöllä.
+ Kaunis, ihana luonto ympärilläni.
Nyt taas kiire painaa päälle, joten koira autoon ja menoksi…