Pelko

IMG_20200329_152246

Olen miettinyt mitä haluaisin kirjoittaa, mutta päätin että kirjoitan sitä miltä minusta juuri nyt tuntuu. Tämä ei ole minun normaalia tyyliä, mutta emme elä normaaleja aikoja.

Pelkään. Pelkään kuolemaa, pelkään tulevaisuutta, pelkään ettei ole tulevaisuutta. Minä olin täysin tyhjä kun työni loppui tammikuun lopulla. Työttömyys sinänsä ei pelottanut, mutta pelkäsin sitä että olin niin tyhjä. En voinut ymmärtää miksi minä en keksi mitä haluan tehdä. Yritin kovasti miettiä mitä haluan, sanoin kaikille että vedän vähän henkeä ja suuntaan sitten kohti seuraavaa haastetta. Ongelma oli etten tiennyt mikä se seuraava haaste on.

Kolme viikkoa sitten mietin tekosyitä joiden varjolla kieltäytyä vanhojen ystävieni yhteiseltä illalliselta. Me olimme menossa syömään keskiviikkona 11.3. Ilmoitin etten tule, mutta ystäväni soitti ja ylipuhui minut. Kyllähän minä halusin nähdä heidät, mutta olin vaan niin tyhjä. Suostuin kuitenkin menemään ja meillä oli todella kiva ilta. Seuraavana päivänä maailma muuttui. Olen iloinen että menin ja pidin hauskaa. Ehkä se oli viimeinen kerta.

Siitä lähtien kun maailma muuttui olen yrittänyt sopeutua. Minulle tämä ei oikeastaan ole muuttanut juuri mitään. Paitsi lapsiviikoilla teinit ovat kotona ja minä en käy enää edes kaupassa. Minun arkeni oli hyvin rajoittunut jo ennen kuin maailma muuttui. Se mikä muuttui oli, että aloin oikesti ensimmäisen kerran pelätä että tulevaisuutta ei ole.

Eräänä yönä pelkäsin ensimmäistä kertaa koskaan ihan tosissani että tulen kuolemaan. Aiemmin suhtautumiseni kuolemaan on ollut melko väliinpitämätön, mehän kaikki kuolemme joskus. Tuona yönä en nähnyt itselläni tulevaisuutta. Herätin mieheni ja kerroin hänelle miltä minusta tuntui. Juttelimme hetken ja kerroin että ainut asia jonka näin tulevaisuudessa, oli suhteemme alusta asti ollut visiomme siitä, kuinka vanhenemme yhdessä ja istumme joskus käsi kädessä metrossa vanhana pariskuntana. Mieheni sanoi että siinähän minulla oli tulevaisuus. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä ajatuksesta. Haluan ihan oikeasti köpötellä vanhana käsi kädessä mieheni kanssa ja pussailla metrossa, tai ihan missä vaan, hyvin ei-vanhusmaisesti.

Tuo ajatus kantaa hyvinä päivinä. Mutta pohjalla on pelko siitä että onko meillä kuitenkaan tulevaisuutta. Olen melko varma että minä tulen sairastumaan. En minä oikeastaan pelkää sitä, vaikka oletankin että se tulee olemaan kauheaa. Minä pelkään sitä, kun kuulen että ensimmäinen tuttu on sairastunut. Ja sitä että saan kuulla ensimmäisen tutun kuolleen. Pelkään että tulen menettämään läheisiä. Pelkään että en tule saamaan yhteistä vanhuutta mieheni kanssa.