>Opintoja!

>Pääsin koulutukseen jossa opin käyttämään kokemuksiani auttaakseni muita! Taas yksi askel unelmieni täyttymiseen. Tosin tämä askel ei ollut pieni, vaan valtava harppaus, mutta sitäkin mielekkäämpi!

Muutakin edistystä on havaittavissa. Maanantaina alkaa mielenkiintoinen projekti jossa minulla on kunnia olla mukana. Pari muuta projektia on suunnitteluvaiheessa. 
En ole vielä päättänyt miten paljon tulen täällä kertomaan työstäni, joten siksi etenen näin varovaisesti. Haluan kuitenkin myös täällä kirjata muistiin tärkeitä etappeja matkani varrelta. Tosin voisin kirjoittaa paljon, paljon enemmän, mutta en jaksa. Tämä syksy on tuonut mukanaan niin paljon uutta, jännittävää ja ihanaa että voimani menee lähinnä niihin asioihin ja jäljelle jäävän ajan käytän rentoutumiseen ja palautumiseen. 
Tällä viikolla olen iloinnut ystäväni yllätyshäistä! Kauan yhdessä ollut pari meni naimisiin tiistaina, heillä oli ihanat, kahdenkeskeiset häät jotka oli varmasti aivan heidän näköiset! Olen niin iloinen heidän puolesta! 
Pienistä asioista ja muiden ilosta saan voimaa jatkaa kiireenkin keskellä. Kuulostaa kliseiseltä, mutta minulla tämä toimii. 
Kategoriat Pienet askeleet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.