Jossain vaiheessa noin pari vuotta sitten hukkasin täysin oman yritykseni idean ja syyn sille miksi teen työtäni. Tuntui tahmealta enkä keksinyt mikä on se minun juju, se juttu joka erottaa minun osaamisen muista oman sairastumisen kautta elämänmuutoksen tehneistä keski-ikäisistä naisista. Tämä oli aika traumaattista ja pelottavaa, mutta päätin keskittyä muuhun tekemiseen. Pysyin “alalla”, mutta yritys jäi taka-alalle ja keskityin palkkatöihin. Palkkatöissä teen toki samojen teemojen parissa töitä, sillä nyt autan ihmisiä löytämään työtä ja työ liittyy usein meidän hyvinvointiin. Saan siis työssäni tavata monenlaisia ihmisiä monissa eri elämäntilanteissa ja kehityn aivan huimasti näiden kohtaamisten ansiosta.
Olen hieman mutkitellen päätynyt kolmatta kertaa saman työnantajan palvelukseen. (Kiitos vaan työnantajalle kärsivällisyydestä, joustosta ja siitä että olen saanut lähteä omille retkille aina välillä.) Teen työtä jossa viihdyn ja tällä hetkellä teen töitä yhdessä toimipisteessä, jossa minulla on toimiston aukioloon sidotut työtunnit ja joustoa ei ole. Muutama vuosi sitten tämä olisi ollut täysin mahdoton ajatus. Siksi olenkin päätynyt tähän tilanteeseen monien mutkien kautta. Olen todella, todella helpottunut että olen kuntoutunut tähän pisteeseen, sillä se ei todellakaan ollut itsestäänselvyys. Olen ottanut monta askelta, välillä sivulle, välillä olen pyörinyt ympyrää, mutta olen koko ajan kehittynyt.
Olen todella kiitollinen siitä tilanteesta jossa olen nyt. Minulla on työ joka on antoisaa, jossa kehityn ja jossa pääsen päivittäin auttamaan ihmisiä. Minulla on myös ympärilläni työyhteisö, tai oikeastaan kaksi työyhteisöä. Oman työnantajan työyhteisö, joita tapaan kasvotusten vain satunnaisesti, mutta joiden kanssa meillä on säännöllisiä tapaamisia netin välityksellä ja asiakkaan toimipisteen työyhteisö, se porukka jonka keskellä minä teen päivittäistä työtäni. Nautin suunnattomasti siitä että minulla on työkavereita, ja nämä päivittäiset työkaverit ovat todella arvokkaita monen vuoden sekalaisen työelämän jälkeen.
Olen kiitollinen myös siitä että tämä työ on herättänyt kauan kadoksissa olleen luovuuteni. Olen vihdoinkin löytämässä palikoita jotka hukkasin matkan varrella. Muistan taas mitä haluan tehdä, miksi haluan tehdä sitä ja miksi minä olen ainutlaatuinen siinä mitä teen. Olen tyytyväinen nykytilanteeseen, mutta mielessä kuhisee kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia. Antaa ajatusten porista, kaikki tulee sitten aikanaan. Minä keskityn nauttimaan tästä hetkestä, orastavasta keväästä ja siitä että tuntuu taas hyvältä. Olen löytänyt takaisin oikealle polulle!
Tarinan opetus on ehkä siinä että jos tuntuu että olet jumissa, niin tee jotain muuta. Laita jumissa oleva asia sivuun ja keskity elämään hetkessä. Jossain vaiheessa jumi purkautuu ikään kun itsestään ja löydät taas oikean tien.