Luin eilen jostain kirjoitusta jossa taas puhuttiin siitä kuinka some näyttää vain kauniin kiiltokuvan ja kuinka me uuvumme kun yritämme saavuttaa mahdottomuuksia yrittäessämme elää kuten somessa pitää elää. Minun somessa on kuitenkin mielestäni melko laaja kirjo kaikkea. Elämää.
Jäin pohtimaan minkälaisen kuvan minä itse annan. En tiedä. Paljonhan minä oksennan ulos omaa pahoinvointiani, mutta toki yritän aina löytää jonkunlaisen positiivisen opetuksen asioihin. Mutta se kuvaa kyllä minua aika hyvin. En tietenkään näytä somessa enkä kirjoita blogissa kaikesta elämässäni. Mutta yritän realistisesti kertoa sitä mitä mielessäni liikkuu ja mitä koen että haluan jakaa muille.
Tänään mielessä pyörii pahoinvointi. Olen ollut jo kauan alavireinen. Olen sairastellut todella paljon ja elämässä on isoja asioita meneillään. Asioita jotka liittyvät muihin ihmisiin ja joista en halua siksi somessa sen kummemmin kertoa. Mutta minulla on raskas elämänvaihe meneillään kaikin tavoin. En oikein jaksa mitään ja työssä käynti syö vähäisiä energiavarastoja suhteettomasti. Mutta taloudellinen realitettii on että työssä olisi jaksettava sillä minulla ei ole varaa olla tekemättä töitä. Tukien varassa minulla ei ole varaa elää. Tästä syntyy kierre joka synnyttää entistä enemmän ahdistusta.
Jos sinä tapaat minut saatan vaikuttaa omalta itseltäni ja olla iloinen ja nauravainen. Mutta kun katsoo vähän tarkemmin huomaa sen miten väsynyt olen ja miten ahdistus syö minua. Perun tapaamisia ja vetäydyn kotiin. Yritän löytää energiaa hoitaa terveyttäni jotta jaksan käydä töissä. Ihanne olisi että jaksaisin myös tavata ystäviä ja saada iloa elämääni. En onnistu tässä kovinkaan hyvin.
Onneksi minulla on iloa elämässäni. Parisuhteeni voi hyvin ja minulla on ihminen rinnalla joka tukee ja jonka sylissä saan itkeä. Muutama ystävä jaksaa tunkeutua kuoren läpi ja kuunnella ja tsempata. Nautin oikeasti niistä hyvistä hetkistä ja välillä unohdan hetkeksi kaiken ahdistavan. Ja sitten todellisuus iskee, mutta sen rinnalle tulee syyllisyys. Mikä oikeus minulla on valittaa kun on ihmisiä joilla on asiat paljon huonommin.
Tällaisia ajatuksia minä pyörittelen. Kirjoitan tätä sohvan nurkassa, siinä omassa piilopaikassani johon kaivaudun kun en jaksa. Olen taas sairauslomalla. Tällä kertaa selkäni vuoksi. Olen viimeisen puolen vuoden aikana ollut sairauslomalla ainkin masennuksen vuoksi (8 viikkoa + lyhyempiä pätkiä), astman vuoksi, flunssan vuoksi, ja nyt selkä petti. Olen juuttunut pahaan kierteeseen joka ruokkii itse itseään. Olen tehnyt muutoksia ja pitkän tähtäimen suunnitelmia. Yritän tehdä asioita joiden tiedän auttavan, mutta olen nyt niin vaikessa tilanteessa ettei tästä ole ulospääsyä ennen kun tietyt tapahtumat ovat ohi. Nyt pitää vaan kestää. Päivä kerrallaan, baby steps.
TällIaista tänään. Kiiltokuvan kääntöpuoli.