>Istun toista päivää kotikonttorissa (=sohvalla, minulla ei ole kunnon konttorituolia, joten kirjoituspöydän ääressä istuminen jää aika vähiin, sohvalla on hyvä tehdä töitä) katsomassa lumista maisemaa. Tämän maiseman ääressä olen pikkuhiljaa toipunut työuupumuksesta ja masennuksesta. Olen seurannut sitä kaikkina vuodenaikoina ja kaikkina vuorokauden aikoina. Pimeällä en näe kun oman peilikuvani ikkunasta, mutta tiedän että tuo maisema on siellä pimeyden keskellä. Tänä talvena tuo maisema muuttui talviseksi vasta pari päivää sitten. Tämä maisema on minulle niin kovin rakas. Se eheyttää minua ja rauhoittaa mielen. Se merkitsee minulle kotia. 🙂
