Lomalla

1 2 3 4

Viime päivät olen viettänyt rentoa lomaa. Kävimme viettämässä joulua muissa maisemissa ja lauantaina tultiin taas kotiin. Vietimme mukavan joulun sukulaisten kanssa ja pääsin nauttimaan upeista talvisista päivistä. Teki hyvää päästä hieman pois kotoa ja oli aivan ihana palata taas kotiin.

Kotiin tultuani olen lähinnä keskittynyt löhöilyyn ja talvisista päivistä nauttimiseen. Tuntuu hieman oudolta kun ei enää “tarvitse” kirjoittaa jokapäiväistä blogipostausta, mutta olen hieman tarkoituksellisesti pitänyt taukoa. Oli kuitenkin palkitsevaa kirjoittaa joulukalenteripostauksia ja ilokseni sain myös positiivista palautetta ja vaikuttaa siltä että kirjoitukset oli hyödyllisiä. Tulen jatkamaan aktiivista bloggailua osittain ainakin saman aiheen parissa loman jälkeen.

Joulukalenteria kommentoineet olivat mukana kolmen kerran stressinhallintakonsultaation arvonnassa. Arvonnan voittaja on Jolana joka kommentoi 7. luukkua. Olen yhteydessä Jolanaan ensi viikolla. Kiitos kaikille kommentoijille!