Leia tuli taloon

Välillä tuntuu että elämä polkee paikoillaan ja että muutokset tulevat hitaasti ja sitten tapahtuu paljon kerralla. Tänään on tasan kaksi kuukautta siitä kun lähetin viestin eräälle tutulle nöffikasvattajalle ja tasan kuukausi siitä kun lähdimme kohti Lappia. Palasimme kotiin Lapista 7-viikkoisen nöffipentu Leian kanssa. <3

Kaikki meni niin nopeasti, mutta uskon että näin pitikin mennä. Kuukaudessa on tapahtunut paljon ja pienestä pehmeästä pallerosta on kasvanut reipas, utelias, fiksu ja energinen persoona. Me olemme tutustuneet, tottuneet toistemme tavoille ja olemme oppineet paljon.

Eevin kuoleman ja Leian muuton välillä ehti kulua vain noin viisi kuukautta, mutta minusta tuo aika tuntui todella pitkältä. Koiraton koti ei tuntunut oikealta, ja nyt se puuttuva palanen on taas löytynyt. Leia ei korvaa Eeviä ja onkin monella tavalla täysin erilainen kun Eevi oli. Toivoin että pääsen harrastamaan Leian kanssa ja että voin tarjota Leialle hyvän elämän meidän perheessä. Leian mukana motivaationi suureen elämänmuutokseen on entistä kovempi, sillä haluan jaksaa elää aktiivista elämää Leian kanssa. Ja se näyttää nyt entistä todennäköisemmältä sillä olen taas monta askelta lähempänä terveellisemmän elämän tavoitettani ja seuraavana on lihavuusleikkaukseen valmistautuminen. Leikkauspäivää en vielä tiedä, mutta lähete kirurgille on mennyt ja odotan milloin pääsen ensikäynnille Vatsakeskuksen polikliniikalle. Matkaani kohti lihavuusleikkausta voi seurata Youtube-kanavallani. Leian kuulumisia voi seurata Instagram-tililläni ja tänne kirjoittelen kun ehdin ja on jotain sanottavaa.

 

ensimmäinen kuva

kotimatkalla leilei oikea meillä-oikea pup