Kymmenen vuoden kehitys

Toukokuussa tulee kymmenen vuotta siitä kun kohtasin oman seinäni. Jäin ensimmäistä kertaa pitkälle sairauslomalle kun mielenterveyteni petti. Tiesin jo pitkään että jotain oli pahasti pielessä ja että voin todella huonosti mutta en tiennyt mitä tehdä enkä tiennyt mistä hakea apua.

2016-12-26 14.08.35

Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon ja olen oppinut yhtä sun toista mielenterveydestä, stressinhallinnasta ja hyvinvoinnista. Olen kuorinut omia pelkojani kerros kerrokselta ja kertonut julkisesti ja vähemmän julkisesti asioita joita en olisi koskaan kuvitellut kertovani kenellekään. Olen kohdannut pahimpia pelkojani ja olen selvinnyt hengissä. Olen syönyt lääkkeitä, olen käynyt terapiassa, olen puhunut lukuisten ihmisten kanssa ja olen auttanut paitsi itseäni myös monia muita. Olen vaihtanut uraa, olen löytänyt itseni ja olen muuttanut elämäni täysin.

2016-12-26 14.09.08

Kymmenen vuotta sitten olin rikki, peloissani ja ahdistunut. Kävelin kohti tuntematonta ja tiesin että jotain tulee tapahtumaan. Olen niin monella tavalla tasapainoisempi tänä päivänä. Teen työtä joka tuntu omalta ja joka antaa minulle voimaa, uskallan olla oma itseni ja arjessani on kovin paljon niitä asioita joista saan voimaa ja energiaa. Välillä on karikkoisempaa ja välillä iskeydyn täydellä voimalla kohti jotain matalikkoa, mutta pääsääntöisesti olen sinut itseni kanssa ja osaan nauttia elämästä.

2016-12-26 14.10.28

 

Olen tehnyt aivan valtavasti töitä oman itseni kanssa. Se on vaatinut minulta paljon, olen itkenyt, pelännyt ja ahdistunut. Mikään muutos ei tapahtu päivässä eikä viikossa. Ei ole oikoteitä onneen. Joudumme vaeltamaan pitkän matkan emmekä koskaan ole lopullisesti perillä. Olen kuitenkin tänään niin paljon onnellisempi kun kymmenen vuotta sitten. Edessäni on suuria muutoksia ja vaikeita hetkiä, silti luotan nykyään itseeni ihan eri tavalla kun ennen ja siksi uskallan myös avata tunteitani täällä julkisesti. Aion jatkaa tätä niin kauan kun tunnen että se auttaa minua ja muita. Toivon että saan jatkaa pitkään, sillä minä todella tunnen tekeväni jotain hyvää kun joku kertoo minulle saaneensa apua jostain tekstistäni tai teostani. Olen onnellinen sillä olen löytänyt sen mitä minä haluan tehdä!

2016-12-26 14.12.57