Kolmas kerta toden sanoo…

Kevät on vaihtunut kesäksi ja luonto on kauneimmillaan. Täällä maalla tuoksu on huumaava, varsinkin näin sadepäivänä.Talvi ja kevät oli minun elämässä raskasta aikaa. Olen huomannut jo monena vuotena että helmikuu-huhtikuu ovat minulle raskaita kuukausia. Ja kärsiväthän monet muutkin kevätväsymyksestä. Onneksi kuitenkin luonnon vihreys ja valo auttavat ja herään taas “henkiin” kevään edetessä kohti kesää.

Babysteps-blogi muutti jälleen, tämä muutto tuntui luonnolliselta, sillä halusin sisällyttää blogin yritykseni sivuille. Blogissa olen kertonut omaa tarinaani jo yli kolme vuotta, vaikkakin viime aikoina todella harvoin, ja haluan nyt jatkaa siitä. Blogin linja jatkuu aika lailla samana. Sekalaisia ajatuksia matkan varrelta.