27. August 2017 · Comments Off · Categories: Babysteps painonpudotus

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen. Olen 43-vuotias ja olen ollut tietoinen ylipainoin vaaroista ihan lapsuudestani saakka. Olen myös lapsuudesta saakka kokenut että olen vääränlainen, että olen jotenkin huonompi kun muut koska olen ylipainoinen ja olen kuvitellut että elämäni olisi jotenkin maagisesti parempaa jos olisin laiha. Olen laihduttanut vähintään kymmeniä kiloja elämäni aikana, olen lähestynyt sitä maagista “normaalipainoa” mutta en ole koskaan kokenut sitä (paitsi ehkä joskus ihan pienenä lapsena jolloin en ole vielä ymmärtänyt asiasta mitään). Tiedän ihan hyvin miten laihdun ja miten kehoni toimii. Tiedän miten pitäisi syödä ja mikä on terveellistä.

Olen kuluttanut lähemmäs 35-vuotta inhoten itseäni siksi että painan liikaa. Onko tuo ylipaino oikeasti haitannut elämääni ja oikeasti ollut vaarallinen? Ehkä joskus, mutta väitän että aika vähän. Minulla on sairauksia joissa ylipaino on yksi riskitekijä, mutta ei millään tavalla ainut. Minulla on myös sairaus joka hyvin suuressa määrin johtuu siitä että kuvittelen olevani jotenkin huonompi kun muut. Masennukseni korreloi suoraan omaan minäkuvaani joka on ollut vääristynyt lapsuudesta lähtien. Masennukseni ja mielenterveysongelmani ovat olleet minun kohdalla paljon vaarallisempia ja haitallisempia kun mikään muu mitä olen koskaan sairastanut. Ja sen myötä tämä vääristynyt kuva siitä että minä en kelpaa tällaisena on jopa melkeen tappanut minut.

Luin tänään jonkun kirjoituksen siitä miten kehopositiivisuuskampanja on “rokotekriittisyyteen verrattavissa oleva vaarallinen ideologia, joka aiheuttaa massiivista vahinkoa kansanterveydelle ja yksilöille”. Pointti tässä kirjoituksessa oli että kehopositiivisuus ihannoi ylipainoa. En linkkaa sillä en halua antaa tuolle kirjoittajalle yhtään enempää näkyvyyttä. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. En tee kumpaakana. Minä suutuin, mietin hetken asiaa vähän tarkemmin ja päätin kirjoittaa blogitekstin.  

Kehopositiivisuus kehottaa meidät kaikki hyväksymään itsemme sellaisina kun olemme. Mitä väärää siinä on? Ei kukaan puhu liikalihavuuden ihannoinnista eikä siitä etteikö ylipaino olisi terveysriski. Kehopositiivisuus pyrkii muuttamaan täysin vääristyneen ajattelumallin jossa sekä naiset että miehet kokevat että me emme kelpaa omana itsenämme vaan meidän pitää suorittaa, ostaa, kuluttaa, laihduttaa, tms sopiaksemme malliin. Mutta kun sitä yhtä oikeaa mallia ei ole olemassa!!!!

Minä olen toipuva itseäni-inhoaja. Minä olen jo ottanut monta babystepsiä matkalla kohti terveempää minäkuvaa. Näen itseni peilistä ja näen lihavan naisen. Mutta pikkuhiljaa näen myös naisen jonka ulkonäössä on hyviäkin puolia ja joka on pehmeä ja kaikin puolin hyväksyttävä sellaisena kun on. Mitä enemmän hyväksyn itseni, sitä enemmän haluan suoda itselleni sellaisen hyvinvoinnin. Tiedän että kehoni ei jaksa kauan kantaa tätä ylipainoa. Vaikka mitään vakavaa ei ole, minulla on pieniä kolotuksia ja kipuja jotka aivan varmasti tulevat pahentumaan matkan varralla jos en onnistu pudottamaan painoa.

Kehopositiivisuus ja laihdutus on kaksi ihan eri asiaa, mutta niillä on minun tapauksessani positiivinen yhteys. Mitä enemmän hyväksyn itseni, sitä enemmän motivoidun valitsemaan sen terveellisemmän tavan elää. En punnitse itseäni, joten en tiedä miten painoni kehittyy, mutta minullla on vaatteiden perusteella sellainen olo että paino on pikkuhiljaa kääntynyt laskuun. (Jos olet ensimmäistä kertaa lukemassa blogiani, voit lukea painonpudotusprojektistani kategoriasta “Babysteps painonpudotus”.)

Minä jatkan uskaltamista, itseni asettamista etusijalle ja positiivisemman minäkuvan harjoittelua ja totean että en jaksakaan vaivata omaa päivääni suuttumalla jollekin satunnaiselle kirjoittajalle. Pitäkööt hän mielipiteensä, mutta minäpä aion esimerkillä näyttää että minä olen oikeassa. :D

pic32

Comments closed.

%d bloggers like this: