>Intoa täynnä

>
Nyt olo on väsynyt mutta onnellinen..

Kävin piiiiitkästä aikaa kunnon vesijumpassa. Kaikenlaiset sairastelut ja laiskuudet ovat viime aikoina piinanneet minua. Olen välillä räpiköinyt vedessä vesijuoksun tms merkeissä, mutta kunnon vesijumpassa en ole ollut ennen tätä vielä kertaakaan tämän vuoden puolella. Nyt aloitin sitten oikeen kunnolla. Menin rankimmalle tunnille ja vedin tuplatreenit + uinnit päälle. Olo on hieman hutera, mutta todella onnellinen. Nyt ei enää ole tekosyitä, vaan on mentävä taas vähintään kaksi kertaa viikossa.

Viimeiset viisi kuukautta ovat menneet enemmän tai vähemmän sairastelun piikkiin. Ihanan Nizzan-työmatkan jälkeen sairastuin ja sillä tiellä on menty lähes tähän asti. Ennen matkaa kävin vähintään kolme kertaa viikossa säännöllisesti nyrkkeilemässä, vesijumpassa, shindossa, salilla, crossingissa jne.. Sitten tuli ‘pakko-loma’ ja on ollut todella tahmeaa. Painokin nousi aika lailla ihan huomaamatta (hmph..) ja nyt olisi kova hinku löytää kadonnut kunto ja pudottaa taas kiloja. Painoa tosin oli liikaa jo ennen lomaa, joten nyt niitä on todella moninkertaisesti liikaa. Urakka muuttui entistä vaikeammaksi.


Kuitenkin nyt tunnen että into ja energia ovat palaamassa ja sen myötä kuntoilu lisääntyy, ruokailu muuttuu terveellisemmäksi ja paino putoaa. Olen jo aloittanut terveellisemmän elämän kun makeanhimoni katosi oudosti ennen joulua. Nyt ruokailuunkin on tullut jotain järkeä ja tunnen että tästä uusi elämä alkaa. Aamupalana olen viime aikoina syönyt ruispuuroa!!!! Loistava aamupala siinä mielessä että se pitää nälän poissa pitkään, ja tottakai on terveellinen.

Kevät tekee myös tuloaan (joku muistutti minua eilen kauniilla tavalla asiasta), ja tunnen että itse herään henkiin! Eilisen synkän ja väsyneen olon jälkeen tänään on onnellinen ja väsynyt olo. Paljon parempaa!

Nyt kauneusunille jotta huominen työpäivä vielä jaksetaan puurtaa..

Kuvat täältä.