>Hyviä päätöksiä

>Viime päivät ovat menneet yrittäessä koota taas voimia ja osittain järjetellessä paikkoja. Pakko sanoa että tämä muuttoprosessi on ollut erittäin rankka. Tiesin kyllä etukäteen että tämä vie voimia, mutta minkäs teet..

Olen nyt ollut jo hyvin pitkään sairauslomalla. Kesän mittaan kypsyi päätös että minun on irtisanouduttava tullakseni terveeksi taas. Pari viikkoa sitten kerroin työpaikallani että en enää tule takaisin. Olo keveni saman tien ja tiedän että päätös oli täysin oikea. Päätös oli pitkän harkinnan tulos, olen ollut saman työnantajan palveluksessa yli 10 vuotta, mikä on tässä iässä hyvin pitkä aika. Lama ei helpottanut päätöksen tekemistä, mutta se oli tehtävä.

Tällä taustalla muutto oli todella raskas. Ajatukset pörräävät ja välillä en ole saanut nukuttua kun olen unissani suunnitellut päiviäni. Päätimme avokin kanssa että tämä viikko rentoudutaan ja rakennetaan kotia pikkuhiljaa. Olen nauttinut valtavasti tällä viikolla kun ei ollut pakko mennä mihinkään. On vaan saanut olla ja tehdä asioita omassa tahdissa, tai jättää tekemättä.

Tänään olin menossa kaupungille asioille ja podin huonoa omatuntoa kun en päässyt lähtemään siihen aikaan kun olin suunnitellut. Jossain vaiheessa iski valtava väsymys ja oli pakko palata kotiin. J:n tullessa kotiin olin syvässä unessa.

Yritän nyt ottaa päivän kerralla ja olla stressaamatta. Iloitsin illalla hyvästä salaatista, johon käytimme omassa puutarhassa kasvavia tomaatteja.


Salaatti on ehdoton suosikkimme! Helppo tehdä ja niin hyvän makuinen. Kurkkua, tomaattia ja raastettua fetaa. Ei voisi olla paljon helpompaa. On sitä syötykin viime aikoina..

  • Pia on >Hyviä päätöksiä>Olen haaveillut tästä niin pitkään ja miettinyt tätä päätästä niin paljon että olo on todellakin aivan ihana. Pieni pelko tulevaisuuden suhteen tottakai, mutta enemmänkin odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
  • Mikaela on >Hyviä päätöksiä>Todella rohkea veto päättää noin mutta voin kuvitella miten ihanan kevyt ja helpottunut olo siitä tulee! Olen melkeinpä kateellinen vaikka työstäni tykkäänkin;)