>Varsinainen syy miksi vierailin viime viikonloppuna vanhoilla kotikulmilla oli rakkaan ystävän häät. Tämän ystävän olen tuntenut aina, ja läheisiä ystäviä olemme olleet yli 20 vuotta. Tuosta ajasta olemme molemmat asuneet ulkomailla ja yhteydenpito on välillä ollut vähäistä mutta se ei ole koskaan lakannut.
Muutama vuosi sitten ystäväni muutti takaisin Suomeen opiskeltuaan vuosikausia (kaksi tutkintoa) ulkomailla. Olimme erittäin tiiviisti yhteydessä tämän jälkeen ja asuimme jopa naapureina jonkin aikaa. Molempien elämäntilanne sopi hyvin yhteen ja ystävyytemme tiivistyi entisestään.
En ollut mukana ystäväni ja hänen nykyisen miehensä tavatessa, mutta muistan ajanjakson hyvin. En ole yhtään yllättynyt että he päätyivät naimisiin, sillä heidän välillään oli alusta alkaen jotain erityistä.
Häät järjestettiin ystäväni (ja minun) vanhassa kotikaupungissa. Koska suurin osa vieraista tuli muualta morsiuspari halusi järjestää hieman oheisohjelmaa. Perjantaina oli järjestetty risteily kaupungin edustalla olevalle saarelle joka on morsiamelle erityisen tärkeä. Illalla oli grillausta ja sauna morsiamen perheen mökillä nuoremmille vieraille. Lauantai oli tietysti itse hääpäivä. Sunnuntaina järjestettiin vielä brunssi paikallisella pursiseuralla, joka on myös morsiamelle tärkeä paikka. Itse osallistuin itse hääjuhlan lisäksi perjantain grillijuhliin ja sunnuntain brunssiin.
Mielestäni häiden oheisohjelma oli loistava idea! Ulkopaikkakuntalaiset näkivät sellaista mitä eivät olisi muuten nähneet ja saimme kaikki enemmän aikaa seurustella keskenämme. Minulla oli häissä monia tuttuja, joten en olisi mitenkään ehtinyt keskustella kaikkien kanssa varsinaisessa hääjuhlassa.
Itse häät olivat todella hauskat! Kirkon ja hääjuhlan välissä oli coctail-tilaisuus morsiamen vanhempien pihalla. Näin saimme seurustella rennoissa merkeissä ennen illallisen alkua. Näissä häissä oli vain yksi miinus… Kuumuus! Olo oli kun saunassa. Ei välttämättä maailman mukavin tunne kun oli pukeutunut parhaimpiinsa ja meikit naamassa. Siitä huolimatta tunnelma oli loistava. Itse liikutuin kirkossa niin paljon että en pystynyt katsomaan hääpariin päin. Kiitos kaikille häissä olleille, oli hauskaa!!!