Elossa 2.0

Olen ollut kauan hiljaa täällä blogissa. Olen tehnyt niin kun tarkoitus oli, eli keskittynyt itseeni ja itselleni tärkeisiin asioihin. Olen yrittänyt asettaa itseni etusijalle ja olen yrittänyt pitää parempaa huolta itsestäni.

Olen epäonnistunut. Näennäisesti olen tehnyt noin kun yllä kuvaan, mutta todellisuudessa olen kuitenkin yrittänyt jaksaa. Tai olen yrittänyt jaksaa olla täydellinen siinä mitä olen jättänyt jäljelle kun olen karsinut pois kaiken mikä ei ole sitä kaikkein tärkeintä.

p18

Kehoni on kerta toisensa jälkeen muistuttanut minua että en huolehdi itsestäni tarpeeksi hyvin. Olen tehnyt näennäisiä muutoksia ja puhunut suureen ääneen kuinka kuuntelen nyt itseäni. Ja silti olen jatkanut syvällä sisällä samaa kuin aina ennenkin. En ole uskaltanut luottaa siihen että elämä kantaa ja että minun ei tarvitse koko aikaa tehdä kaikkea. Olen yrittänyt pitää kiinni ohjaksista ja väkisin ohjata itseäni suuntaan joka ei ole terveellinen. Mutta kehoni on paljon voimakkaampi kuin minä ja nyt tapahtui jotain jota ehkä uskon.

Minun suuri ongelmani on ollut astma ja sen myötä olen tänä vuonna kohdannut tilanteita joissa en ole voinut tehdä fyysisesti niin kuin olisin halunnut. Monta asiaa yhtä aikaa teki sen että en ole moneen viikkoon voinut esimekiksi liikkua luonnossa ja lenkittää koiraani. Tämä on minulle valtava menetys ja olen kaihoisasti katsonut kauniita, aurinkoisia talvipäiviä ja haaveillut että olisinpa tuolla ulkona. Mutta se nyt ei vaan onnistunu juuri nyt. Olen siis luovuttanut ja oivaltanut että nyt en vaan voi. Jaksaminen ei riitä. Olen pyytänyt, ja saanut, apua.

Silti tuo ei ollut tarpeeksi. En ollut vielä oivaltanut mitä tarkoittaa kun pitää huolta itsestään kokonaisvaltaisesti. Muutama päivä sitten sain ihmeellisen kohtauksen. Se tuli yhtäkkiä ja seuraavalla hetkellä makasin sängyssä reilusti vaatetta päällä, kahden täkin alla ja tärisin. Olin koko ajan tietoinen siitä mitä tapahtuu ja siitä että nyt on jotain pahasti pielessä. Onneksi en ollut yksin. Ja onneksi seurassani ollut henilö on diabeetikko joka tajusi jossain vaiheessa mitata sokerini. Syyllinen löytyi, verensokerini oli laskenut vaarallisen alhaiseksi ja kunhan sain sen nousemaan kohtaus meni ohi.

En voi olla miettimättä mitä olisi tapahtunut jos olisin ollut yksin. Olisinkohan minä ymmärtänyt että minun tulee soittaa apua itselleni? Makasin sinäänsä kännykkä kädessä, mutta minulla oli niin kylmä etten voinut ottaa kännykkää esille jotta olisin voinut soittaa. Jos olisin ollut yksin toivon että olisin älynnyt soittaa apua ja että minua olisi voitu auttaa joissa. Mutta pahimmassa tapauksessa en olisi oivaltanut tai pystynyt soittaa ja siinä tapauksessa olisin tuskin tässä kirjoittamassa tätä tekstiä.

Olen nyt muutaman päivän ajan miettinyt mitä nämä kokemukset haluavat viestiä minulle. Olen myös miettinyt elämääni ja sitä mitä haluan siltä. Tiedän jo sen että olen oikealla tiellä ja tiedän sen että minulla on paljon oikeita elementtejä mukana. Tiedän myös sen että minulla on vielä paljon opittavaa. Tiedän myös sen mistä minun pitää nyt aloittaa.

Minä en voi hyvin enkä tule koskaan voimaan hyvin ellen saa tasapainoon elämän tärkeintä kolminaisuutta: lepo, ruokavalio ja liikunta. Noista kolmesta ruokavalio on se joka kärsii pahiten, mutta ei nuo kaksi muutakaan ole minulla täysin hallinnassa. Ruokavaliosta minun tulee oppia se että syön säännöllisesti. Tästä olen kirjoittanut jo aiemmin, painonpudotuskirjoitusten yhteydessä. Ei tämä siis mikään uusi asia ole. Mutta silti päästin itseni siihen kuntoon että minä meinasin kuolla kun en ollut syönyt kahteen päivään “kunnolla”. Tuo kyllä pysäytti.

Nyt kuvioon astuu taas Babysteps. Tai läsnähän ne ovat olleet koko ajan, mutta nyt fokukseni on vain ja ainoastaan siinä että saan itseni taas kuntoon ja että ruoka, lepo ja liikunta on tasapainossa elämässäni. Sen myötä kaikki muu asettuu paikoilleen, tai lähinnä niin paikoilleen kun elämä nyt koskaan voi asettua, sillä asioita tapahtuu koko ajan.

Saan usein kuulla olevani vahva ja rohkea kun kerron heikkouksistani. Mahdollisesti, mutta nyt sitä rohkeutta ja vahvuutta tarvitaan jotta saan itseni kuntoon ja jotta uskallan päästää irti harhaluulosta että minun pitää jaksaa. Ei minun tarvitse yhtään mitään. Nyt on aika kuntoutua ja sitten voin pohtia mitä jaksan ja en jaksa. En halua kokea enää kolmatta läheltä piti tilannetta, jospa minä nyt uskoisin että minä en ole kuolematon… (Elämäni ensimmäisestä läheltä piti tilanteesta voi lukea täälä.)

  • Marianne on Elossa 2.0Hei ystävä olet miettinyt ja pohtinut, analysoinut ja tunnustellut. Nyt voisi olla aika olla miettimätta, antaa itseäsi kellua eteenpäin ilman jo mietittyjä asioita. Päätä, että mietit sunnuntaisin klo 18 jälkeen, ja vain tunnin verran. Anna kevään viedä mennessäsi ja suvituulten puhdistaa mieltäsi. Kopparnäsissä se on helppoa! Halit Marianne