Elämää lihavana

Olen aina hävennyt ylipainoani niin paljon että olen yrittänyt olla niinkuin sitä ei olisikaan. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista ja kun kiloja on tullut lisää niin se on entistä vaikeampaa. Esimerkiksi lentokoneissa olen tarvinnut ylimääräisen turvavyön sillä normivyö ei ole riittänyt ja joskus olen matkustanut autossa jossa turvavyö ei ole riittänyt, vaatteiden ostamisesta puhumattakaan. Vaikka olen uskaltanut enemmän ja enemmän olla näkyvä painoni suhteen olen kuitenkin jollain tasolla yrittänyt häivyttää sen olemassaolon.Mutta muutama kuukausi sitten jouduin tilanteeseen jossa oli pakko puhua siitä ääneen. Olin menossa syömään porukassa paikkaan missä osa pöydistä ja penkeistä oli kiinni lattiassa. Olen tottunut arvioimaan tällaisissa tilanteissa sen mahdunko ja myös välttämään näitä tilanteita valitsemalla pöydän jossa kyseistä ongelmaa ei ole. Nyt kuitenkin kaikki muut pöydät oli varattu ja seurueen ensimmäinen oli jo ehtinyt mennä pöytään. Minä sitten tulen paikalle ja totean etten mahdu. Joudun sanomaan asian ääneen ja toteamme ettei muita pöytiä ole, paitsi ravintolan oven vieressä oli yksi kahden hengen pöytä vapaana. Minä menin itkua pidätellen sinne istumaan ja muu seurue asettui alkuperäiseen pöytään. Tuo tunne oli niin musertava etten tiennyt miten päin olisin. Häpesin itseäni niin älyttömän paljon.

elämää ylipainoisena 1

Sattumalta olin ihan pian tuon tilanteen jälkeen käymässä ahmintahäiriöisten vertaisryhmässä ja kerroin tämän tarinan. Ensimmäistä kertaa tunsin että minua ymmärretään. Muillakin oli samanlaisia kokemuksia. Oli niin vapauttavaa että joku ymmärsi minua. (Tämähän toki on vertaisryhmien tarkoitus.)

Päädyin miettimään yhteiskunnallista keskustelua ylipainosta ja siitä minkälaista meidän ylipainoisten elämä on tämän keskustelun perusteella. En nyt ole analysoinut tätä kovinkaan tarkkaan, mutta mutu-tuntumalla lihavuuteen liittyvä keskustelu on lähinnä laidutusvinkkejä, juttuja siitä kuinka joku on onnistunut laihduttamaan tai lihavuuteen liittyvistä terveysongelmista varoittamista. Suomennettuna ylipaino on jotain mitä tulisi karttaa ja ylipainoa on aina jotain negatiivista. Kuitenkin THL sanoo “Yli puolet aikuisista on vähintään ylipainoisia (painoindeksi vähintään 25 kg/m2), ja joka viides voidaan luokitella lihavaksi (painoindeksi vähintään 30 kg/m2).” (https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/kansallinen-lihavuusohjelma-20122015/lihavuus-lukuina/lihavuuden-yleisyys-suomessa). Yli puolet suomalaisista ovat ylipainoisia!!! Tottakai ylipaino on terveysriski, mutta ei se tarkoita automaattisesti että kaikki ylipainoiset ovat laiskoja, sairaita ja tyhmiä. Eikä se tarkoita että kaikki ylipainoiset kärsivät siitä tai että kaikki ylipainoiset automaattisesti sairastuvat. 

Minä haluan laitua, haluan näyttää paremmalta ja haluan vähentää ylipainoon liittyviä terveysriskejä. Tiedän ettei kehoni kauan kestä tällaista ylipainoa ja tiedän että olisi tärkeä laihtua ennen kun sairastun. Minulla ei ole mitään sairautta joka johtuisi ylipainosta vaikka olen ollut lihava koko ikäni. Pari vuotta sitten kun astmani paheni jälleen minun terveyteni tutkittiin hyvin tarkkaan. Olin silloin hämmästyttävän terve ja hyväkuntoinen kokoisekseni ihmiseksi. Tiedän että olen onnekas ja tiedän että riski sairastua on korkea. Mutta tärkeämpää kun ylipaino on tällä hetkellä se että hyväksyn itseni juuri sellaisena kun olen. Ylipainoinen tai ei, minä olen ihan yhtä arvokas kun kuka tahansa muu!

elämää ylipainoisena

Olen vuosien varrella kuorinut itseäni kun sipulia ja uskaltanut avautua omista peloistani. Olen huomannut että mitä enemmän avaudun ja kohtaan pahimmat pelkoni sitä paremmin voin. Minä uskallan nykyään liikkua julkisesti uimapuvussa (uimarannoilla ja uimahalleissa tietty, en minä nyt tietenkään kaupungilla liiku uimapuvussa 😉 ), uskallan syödä mitä minua huvittaa välittämättä katseista, uskallan olla näkyvä ja uskallan kirjoittaa julkista blogia omasta ylipainostani. Tämä ei ole aina ollut itsestäänselvää, mutta tämä on niin voimaannuttavaa. Minä en tee tätä enää edes pelkästään itseni takia, vaan tiedän että monet lukijat samaistuvat ja ehkä uskaltavat hieman enemmän omassa elämässään luettuaan minun tekstejä. Tämä on mielestäni aikvan huikean hienoa ja minä lupaan että uskallan entistä enemmän jos siitä vaan on apua paitsi itselleni, myös muille. Kiitos kun luet!

Toivoisin että julkinen keskustelu ylipainosta saisi enemmän vertaistuellisia elementtejä eikä vaan keskittyisi ylipainon negatiivisiin puoliin. Toivon että ylipainoiset voisivat hyväksyä itsensä sellaisina kuin ovat riippumatta kiloista. Toivon että minä voisin lakata määrittämästä itseni ensisijaisesti ylipainoisena. Minä olen niin paljon muuta kun painoni. Paino ei oikeasti ole elämässäni edes mikään tärkeä tekijä. Tärkeää olen se miten kohtelen muita ihmisiä, miten teen työni, että jaksan lenkkeillä koirani kanssa päivittäin, että voin hyvin sekä sisäisesti että ulkoisesti. Miksi siis kirjoitan ylipainosta? Koska olemme vielä kaukana tuosta toivomastani…