>Elämää Eevin kanssa

>Blogitutuista koiratuttuihin. Chattailin tänään entisen työkaverin kanssa facebookissa. Jäin sen jälkeen miettimään uutta elämääni. Tartun nyt tässä siihen mitä koira on tuonut tullessaan.

Koira on elävä, lämmin, minun vastuulla oleva eläin. Se on riippuvainen minusta (jätetään nyt tässä kirjoituksessa Eevin istäntä pois kertomuksesta, vaikka onkin todellisesssa elämässä mitä suurimmassa määrin läsnä). Minä täytän sen perustarpeet. Annan sille ruokaa, vien sen lenkille, päästän sen ulos, rapsutan sitä, leikin sen kanssa, olen olemassa. Olen tarvittu.

Olen koirani myötä tutustunut moneen uuteen ihmiseen. Olen saanut uusia harrastuksia. Olen saanut hyvän syyn käydä lenkillä. Olen saanut kokonaan uuden elämän.

Viime keväänä ja kesäni iloitsin sitä että koiratuttujeni parissa minä olin suhteellisen anonyymi. Olin Eevin emäntä, se riitti. Syksyllä ja tänä talvena olen hieman laajentanut tuttavuuttani muutaman ihmisen kanssa. Olen myös Pia, en vielä ihan kokonaan, mutta matkalla siihen suuntaan. Varsinkin yhden koiratuttavan kanssa tunnen kuinka lähestymme hitaasti ystävyyttä. Tunne on kutkuttavan hyvä. Ei ole kiire mihinkään vaan ystävystymme hitaasti.

Eevi on minulle niin rakas että kaikki Eevin myötä tulleet hyvät jutut ovat pelkkää bonusta. Sydämeni sulaa kun istun sohvalla iltaisin ja Eevi tulee viereeni nukkumaan ja laittaa päänsä polvelleni. Haluan antaa rakkaalle koiralleni parhaan mahdollisen elämän ja toiveeni on että kukaan ei koskaan hanki eläintä ellei ole valmis lupaamaan samaa. Valitettavasti tiedän että tämä on kaukana totuudesta. Mutta se on kokonaan toinen juttu enkä ainakaan tänään kirjoita siitä sen enempää. Lopetan tämän nyt muutamalla jouluisella otoksella Eevistä.

Kategoriat Elämää
  • Pia on >Elämää Eevin kanssa>Kyllä me ihmiset ollaan hassuja, kehitellään ongelmia sielä missä niitä ei ole. Minäkin olen siinä ihan mestari. :/ Johanna, Milo ei välitä, se tietää että rakastat sitä ja se riittää sille! Nauti ihanista russelista ihan rauhassa ilman huonoa omatuntoa!!! :D:D
  • Johanna on >Elämää Eevin kanssa>Minä en ennen Milon perheeseemme tuloa olisi osannut aavistaakaan, miten tärkeä siitä minulle tulisi. Ajattelin ennen, että siitä tulee Miehen koira ja minun täytynee sitä silloin hoitaa, kun Mies ei ole kotona. Kuitenkin Milo hyvin pian lunasti paikkansa sydämessäni. Nyt, kun Valo tuli pitkään toivottuani perheenjäseneksi, on minulla jopa hieman huono omatunto: ihan kuin olisin jotenkin pettänyt Milon, kun en sitä osannut toivoa yhtä lailla kuin nyt Valoa... Tiedän, että tämä on hassu ja järjetön ajatus, mutta tällainen välillä välähtää mielessäni. Molemmat ovat siis ihan yhtä rakkaita ja tärkeitä, mutta ensimmäistä en osannut yhtä lailla odottaa ja toivoa kuin tätä toista.