09. June 2017 · Comments Off · Categories: Hyvinvointi, Pienet askeleet, Stressi

Uskon että en ole ainut joka kamppailee rajojen asettamisen kanssa.

pic09

 

Olen nyt tilanteessa jossa minulla on kolme työtä. A-klinikkasäätiöllä teen osa-aikaisena hanketyötä joka vie mukanaan ja jota voisin tehdä halutessani kellon ympäri seitsemän päivää viikossa. Tässä on todella tärkeää että osaan, muistan ja maltan rajata tehtäviäni, sillä muuten joudun tilanteeseen jossa minä olen se pullonkaula eikä asiat etene. Osa-aikaisen on todella tärkeää uskaltaa rakentaa se oma toimenkuva niin ettei sormet ole mukana kaikessa. Tämä on nyt todellinen haaste sillä olen työssä josta on nopeasti tullut intohimoni. Sinäänsä tiesin jo hakiessani työtä että tämä on sellainen työ jonka todella haluan, mutta tämä mennyt kuukausi on osoittanut että se on vielä mielenkiintoisempi kun luulin.

Spring Housella jatkan sijaisena TE-toimistojen verkkoneuvojana ja tämäkin työ tempaa mukaansa omalla tavallaan. Tämä on sinäänsä helpommin rajattavissa oleva työ ja tässä työ ei kulje mukaan kotiin, mutta silti työpäivät ovat usein hyvin intensiiviset. Teen asiakastyötä ja kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ovat hyvin antoisia, mutta myös omalla tavallaan hyvin kuluttavia.

Kolmas työni on oman yrityksen kehittäminen. Se on nyt jäänyt vähimmälle huomiolle kun olen keskittynyt uusimpaan työhöni, mutta vaikka marraskuu tuntuu olevan kovin kaukana, tiedän että aika menee ja kohta olemme Celindan kanssa mielenterveysmessuilla puhumassa häpeästä. Olemme toki työstäneet tätä aihetta jo pitkään, mutta työtä on vielä paljon jäljellä, ja haluamme että tästä aiheesta tulee suurempi ja laajempi kokonaisuus kun pelkkä yksi luento. Häpeäprojektin lisäksi työstän myös muita projekteja ja yritän rakentaa yritykselleni uusia asiakkuuksia.

Työni ovat yksi kokonaisuus ja niiden rajaaminen on tärkeää, mutta jotenkin ehkä hallittavissa oleva. Riskinä on nyt että innokkaana haalin liikaa töitä projektityössäni, mutta toisaalta tiedostan kyllä rajat ja siellä työajan seuranta pitää huolen siitä että tunteja ei kerry liikaa.

Toinen, vaikeammin rajattavissa oleva kokonaisuus, on vapaa-aika. Ongelmana on että olen huono sanomaan ei. Minulle tulee kaikenlaisia pyyntöjä joihin haluaisin usein suostua. Jos joku ihminen tarvitsee apua ja minä osaan auttaa tuntuu todella vaikealta sanoa etten nyt voi auttaa. Mutta minun on oman jaksamisen vuoksi pakko kieltäytyä asioista. Jos vastaan kaikkeen kyllä olen hyvin pian lähellä loppuunpalamista. Viime vuosina olen monta kertaa tuntenut loppuunpalamisen oireita. Onneksi olen oppinut tunnistamaan itsessäni nämä oireet ja osaan aika pian katkaista kierteen.

IMG_4951

Rajoja pitää asettaa harrastusten, yhdistystoiminnan ja jopa ystävien suhteen. Ystäville rajojen asettaminen on se vaikein kohta. Mutta fakta on se että minä olen ensisijaisesti vastuussa omasta itsestäni, omasta jaksamisestani ja vasta sitten voin antaa itsestäni muille. Jos oma energia on miinuksella, minusta ei ole mitään hyötyä kenellekään.

Tämä tuskin lienee kenellekään uuttta. Jotta jaksan itse, on asetettava rajoja. Mutta miten se tehdään? Minulla on tästä muutama ajatus jotka toimivat omalla kohdallani.

Ensinnäksin on tunnistettava missä se raja menee. Yksi ongelma on että me emme reagoi niihin ensimmäisiin varoitusmerkkeihin, vaan ongelma vaan paisuu kunnes se on niin suuri että sitä on mahdotonta olla huomaamatta. Silloin ongelman korjaaminen on paljon vaativampaa kun jos ongelmaan tarttuu ensimmäisten varoitusmerkkien kohdalla. Tämä on yleensäkin minun mielestä kaiken hyvinvoinnin a ja o: OPI TUNTEMAAN ITSESI. Tiedosta missä rajat menee ja miten sinä korjaat tilanteen. Mikä lataa akkujasi. Milloin akku on menossa tyhjäksi.

Toinen asia on OPI SANOMAAN EI. Jos et jaksa, halua, viitsi sinulla on täysi oikeus sanoa EI. Se on hyvin helppoa. Ja niin pirun vaikeaa.

Kolmanneksi (tämä tuli jo ensimmäisessäkin kohdassa): OPI TUNNISTAMAAN MITEN LATAAT AKKUSI TAAS TÄYTEEN. Mistä saat energiaa, mikä rauhoittaa ja rentouttaa sinut.

Neljänneksi OPI HILJENTÄMÄÄN SISÄINEN ÄÄNESI JOKA VÄITTÄÄ ETTÄ SINÄ ET VOI HILJENTÄÄ TAHTIA. Kyllä voit. Kukaan ei ole korvaamaton. Lapsesi ei mene pilalle vaikka vietät vähän omaa aikaa tai jätätte väliin jonkun aktiviteetin ja vietätte vaikkapa leppoisan leffaillan. Työnantajasi ei anna sinulle potkuja vaikka vähän hidastat tahtia. Puutarhasi ei muutu viidakoksi vaikka jätät ruohon leikkamisen huomiselle (usko minua, meillä on tästä kokemusta).

Ja kyllä, omia ajatuksiaan, tekojaan ja tottumuksiaan voi muuttaa. Se ei tapahdu yön yli eikä edes viikossa tai kuukaudessa, mutta pikkuhiljaa huomaat että olet onnistunut. Pienin askelin, hetki kerralaan.

Esimerkki omasta elämästäni: 1) Ensimmäiset merkit loppuunpalamisesta on että ärsyynnyn asioista jotka normaalisti eivät millään tavalla ärsytä minua, esimerkiksi kaupan kassalla kun joku hidastelee tms yhentekevää. 2) Olen luopunut säännöllisestä vesipelastusharrastuksesta. Vaikka se on kivaa ja vaikka nautin siitä todella paljon, koen että rankassa elämäntilanteessa se että minulla menee kokonainen arki-ilta veperannassa on liikaa. Saatan käydä moikkaamassa kavereita ja käyn sitten uimassa koiran kanssa viereisellä rannalla, tai jos jaksan menemme yhdeksi illaksi silloin tällöin treenaamaan, mutta tässä mennään täysin minun fiiliksen mukaan. Jos en jaksa, niin en mene. 3) Saan energiaa luonnosta, merestä ja ihan vaan sohvalla loikoilusta. Kun haluan tyhjentää aivoni pelaan jotain todella yksinkertaista peliä koneella, esimerkiksi pasianssia tms. 4) Tästä on todella monta esimerkkiä, mutta olen luopunut monista kivoista asioista. Olen myös oppinut hiljentämään sisäisen vaativan ääneni liittyen esimerkiksi siivoukseen. Nautin kun kotini on siisti ja asiat ovat paikallaan, mutta osaan rentoutua myös vaikka ympärilläni on totaalinen kaos. Tosin en halua vieraita kotiini jos koti on pahimmillaan, joten on tässäkin vielä kehittämisen varaa. :) Mutta pienin askelin edetään!

pic10

Olen seurannut YLE;n Vaakakapinaa puolella silmällä ja olen hyvin samoilla linjoilla. Luin Saara Sarvaksen kolumnin “Tiesitkö että oot tosi lihava?” ja minussa nousi raivo. Tänä iltana olin oikeassa mielentilassa pienelle purkaukselle. Kirjoitin alla olevan tekstin Facebook sivulleni. Halusin kuitenkin ensipurkauksen jälkeen kirjoittaa vähän lisää täällä.

Minulla on pitkän linjan painonpudostuskampanja meneillään. Saan siihen apua ja minä muun muassa käyn keskustelemassa ammattilaisten kanssa ylipainoni syistä ja yritämme tätä kautta päästä käsiksi itse ongelman aiheuttajaan, ei pelkästään oireeseen (=ylipainoon). Tämä edistyy mielestäni hyvin ja olen oivaltanut monia asioita itsestäni ja siitä miksi syön väärin. Sillä kyllähän minä syön väärin. En minä muuten olisi tämän kokoinen.

paino3

kuva YLE/Laura Honkimäki

Kuten alla olevasta purkauksesta ilmenee olen myös tehnyt monia pieniä muutoksia elämääni jotka pitkällä tähtäimellä aivan varmasti pudottavat painoani. Lyhyellä tähtäimellä mitään ei ole tapahtunut. Olen turhautunut ja tiedän että minun pitää tehdä enemmän jotta saan painon oikeasti liikkeelle. Tiedän myös miksi paino on ja pysyy ja tiedän mikä aiheuttaa sen stressin joka minulla aiheuttaa painonnousua.

Minä olen siitä hankala persoona että minähän kyllä tiedän mikä on minulle oikea tie ja kaikki jotka uskaltavat tulla neuvomaan minua joutuvat kohtaamaan hurjan vastarinnan. Persoonani kieltäytyy ottamasta apua vastaan ja olen kun jääräpäinen pikkulapsi joka huutaa MINÄ ITSE kun joku yrittää auttaa. Tiedostan myös tämän ja yritän hyväksyä sen että olen välillä väärässä. (Tämä kappale on kirjoitettu huumorilla ja kuten minut hyvin tuntevat tietävät en siedä sitä että minua tullaan neuvomaan vaikka neuvoja olisi kuinka oikeassa ja minä kuinka väärässä. :D )

paino2

Se mikä minut tekee niin vihaiseksi painosta puhuessa on kaikki hyvää tarkoittavat lääkärit, hoitajat, ravitsemusterapeutit jne jotka varmasti tietävät aiheesta paljon, mutta lähestyvät meitä ylipainoisia ihan väärällä tavalla. Minä kyllä tiedän mitä minun pitäisi tehdä, olen laihduttanut enemmän tai vähemmän koko ikäni, mutta jostain syystä en onnistu pitämään painoa poissa. Teen siis jotain väärin vaikka “teen kaiken oikeen”. Ja minun maailmassani haluan löytää oireen syyn jotta voin poistaa sen ennen kun hoidan oireen. Sillä jos en hoida oireen syytä, oire tulee aina vaan takaisin. Tämä on prosessi joka minulla on nyt hyvässä vauhdissa. Silti hoitajani lipsahtaa välillä tieltä ja palaa siihen malliin joka hoitohenkilökunnalle on ilmeisesti opetettu. Toivoisin niin että oppisimme paremmin kuuntelemaan! Aivan kuten Saara Sarvas kirjoittaa kolumnissaan.

Alla FB-purkaukseni:

Pia 24.2.2017

Tämä on niiiiiiin samaa kun mitä olen jo pitkään ajatellut. Minulla stressi oikeen imee itseensä kaiken mitä suuhuni pistän eikä mikään dietti pure kunnolla kun olen stressaantunut teen ihan mitä vaan. 

Olen niin lopen kyllästynyt myös hyvää tarkoittaviin hoitoalan henkilöihin jotka hokevat pienistä muutkoksista. Olen viime aikoina 1) lopettanut kokonaan alkoholin juonnin koska olen koko ajan väsynyt ja haluan testata onko sillä vaikutusta (todennäköisesti ei ole, sillä väsymys johtuu astmasta joka ei ole tasapainossa) enkä halua alkoholista tulevia turhia kaloreita. 2) käynyt uimassa/vesijuoksemassa joka maanantai-aamu 3) nukkunut enemmän kun ennen 4) syönyt säännöllisesti ja vähentänyt ruokamääriä 5) juonut paljon vettä 6) lenkkeillyt päivittäin ja yrittänyt lisätä hyötyliikuntaa. Tulos: paino on noussut. Mitä ehdotti hoitaja jonka vastikään tapasin ja jonka kanssa olin juuri keskustellut muutoksista jotka olen tehnyt elämässäni. Juu, tee pieniä muutoksi elämääsi niin kyllä se siitä. Niinhän minä tein!!!!! Etkö sinä kuuntele???? Olen NIIIIIIIN kyllästynyt!!! Minulla on tällä hetkellä stressiä elämässäni jolle en voi mitään. Se johtuu minusta riippumattomista syistä enkä voi muuta kun yrittää oppia elämään sen kanssa. Teen sitä koko ajan ja teen sitä menestyksekkäästi. Mutta koska elimistöni reagoi stressiin varastoimalla kaiken energian ja kehittämällä rasvaa niiin MINÄ LIHON VAIKKA TEEN MITÄ!

paino1

Muutama viikko sitten puhelin soi ja soittaja esitteli itsensä Ylen toimittajaksi joka oli tekemässä Prisma Studio nimiseen tv-ohjelmaan juttua stressistä. Hän kysyi suostuisinko minä mukaan kertomaan omista kokemuksistani. Ensireaktio oli EI MISSÄÄN NIMESSÄ!!! Kuulin silti itseni sanovan että kyllä minä voin olla mukana. Minulle kerrottiin että kuvaukset tulevat pitämään sisällään mm. aivokokeen jossa laitetaan päähän aivotoimintaa mittaava myssy. Vaikka jokainen pelkotila mielessäni aktivoitui päätin silti mennä mukaan.

Minullahan on rastinani tämä järkyttävä ylipaino ja kammoan ajatusta siitä että menisin tämän näköisenä tv-kameroiden eteen. Minä oikeasti vihaan sitä miltä näytän ja yritän oikesti arjessa välttää tilanteita joissa joudun kohaaman oman ulkonäköni. Vaikka teen kovasti töitä sen eteen että hyväksyn itseni ja kokoni, on tämä silti vaikea ja traumaattinen asia joka aiheuttaa paljon ahdistusta. Nyt olin siis lupautunut menemään tv-ohjelmaan ei vaan tv-kameroiden eteen vaan tv-kameroiden eteen hassu myssy päässäni joka entisestään pahentaa pelkojani. Päätin kuitenkin vaimentaa pelon ja tehdä suuren harppauksen omalle epämukavuusalueelleni.

Studio3

Työnantajani jousti ja saatiin sovittua kuvauspäivät. Ensimmäisenä päivänä oltiin Työterveyslaitoksella laboratoriossa suorittamassa aivokoetta joita oltiin suoritettu työuupuneiden aivotoimintaa mittaavassa tutkimuksessa. Toisena päivänä (tai iltana) toimittaja ja kuvaaja tuli meille kotiin ja sitten menimme koirayhdistykseni Action Dogsin treeneihin.

Studio2

Kun saavuin Työterveyslaitokselle kuvaaja oli jo paikalla ja hän kertoi sivulauseessa että Prisma Studiolla on 400 000 katsojaa. Siis mihin ihmeeseen olen lähtenyt mukaan!!! Koko minä olin täysin lamaantunut pelosta. Mutta siinä vaiheessa oli myöhäistä katua ja päätin että heittäydyn täysilä. Ja oli tämä kokemus jotenkin kiehtova ja jännittävä. Päätin siis keskittyä siihen.

Kuvaaja, toimittaja ja Työterveyslaitoksen tutkija ja hoitaja olivat kaikki huippumukavia ja kokemus osoittautui oikeasti sekä mielenkiintoiseksi että positiviseksi. En jännittänyt kameraa ja olisin voinut jatkaa keskustelua tutkijan kanssa vaikka kuinka kauan.

Studio4

Seuraavana päivänä kuvaukset jatkuivat meillä kotona ja koirayhdistykseni hallitreeneissä. Tässä vaiheessa en enää jännittänyt vaan pidin kokemusta oikeastaan aika hauskana. Lopputuloksen voitte käydä katsomassa täältä.

Kannattiko? Kyllä! Tuntuihan se pelottavalta ja siksi olen kiitollinen että uskalsin voittaa pelkoni. Eihän tuo ole mikään merkittävä asia, mutta minulle se oli suuri harppaus. Oman itseni näkeminen on järkyttävää, mutta näen tämän askeleena oman itseni hyväksymisessä ja tärkeänä askeleena omassa painonpudotuskamppailussani. Joten epämukavuusalueelle meneminen oli kyllä tällä kertaa ehdottomasti sen arvoista! Lisää!!!!

Studio5

Kaikki kuvat ovat kuvakaappauksia YLE1 Prisma Studio .ohjelmasta jonka ensiesitys oli 15.2.2017

12. February 2017 · Comments Off · Categories: Hyvä olo, Hyvinvointi, Stressi

Olen täällä blogissakin monta kertaa kirjoittanut stressinhallinnasta ja omista ajatuksistani siihen liittyen. On olemassa stressiä johon pystymme itse vaikuttamaan ja sitten on tilanteita, joita emme voi hallita, jolloin stressitaso on korkea emmekä juuri voi vaikuttaa siihen. Siksi on erittäin tärkeää miettiä itselleen sopivia palautumiskeinoja. Suosittelen että niitä on monenlaisia ja että ihan oikeasti ajatuksella miettii että mitkä kaikki asiat rauhoittavat, rentouttavat ja tuovat hyvää mieltä. Joskus asia joka normaalisti rentouttaa voikin kääntyä stressiä aiheuttavaksi ja siksi on tärkeää että näitä keinoja on monia.

Omia keinojani on mm. liikkuminen luonnossa koirani kanssa, valokuvaus, vaihtelevat lenkkimaastot (koiran kanssa ei ole kiva lenkkeillä joka päivä samaa reittiä, sekä koira että minä kyllästymme), kotisohva, musiikki, autolla ajaminen ilman radioa/musiikkia tms ääntä, valokuvien katselu, takkatuli, vesijuoksu, uinti, liikunta, nauraminen, hassuttelu, mielenkiintoiset keskustelut, hyvä elokuva, mukaansatempaava dekkari, hitaat viikonloppuaamut, päivät vailla ennalta suunniteltua ohjelmaa, luonto, meri, meren katseleminen, veneily, yksin oleminen (välillä), siivoaminen (välillä), koiratreenit, matkat (ei välttämättä itse matkustaminen, mutta pois normi rutiineista pääsy), ….

Tänään kävin Fagerviikin ruukissa. Fagervik sijaitsee Inkoossa ja on aivan uskomattoman kaunis paikka keskellä ei mitään. Käyn siellä aivan liian harvoin, mutta tänään kävin ja sain nauttia rauhallisesta tunnelmasta auringon paisteessa. En nähnyt ketään muuta ihmistä (pari autoa ohitti minut jossain vaiheessa, mutta niitä ei lasketa) vaan sain kävellä ihan rauhassa Eevin kanssa nauttien seesteisestä tunnelmasta. Palautumista parhaimmillaan!

Ja nyt kunnon kuvapommitus Fagervikistä.

DSC_1817 DSC_1821 DSC_1823 DSC_1839 DSC_1860 DSC_1865 DSC_1888 DSC_1902 DSC_1903 DSC_1904

%d bloggers like this: