27. April 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Kuulen aina välillä että minä olen niin positiivinen enkä aina ihan tunnista itseäni tästä määritelmästä. Aloin kuitenkin miettimään tätä hieman tarkemmin ja voin kyllä tunnustaa että tietyssä määrin se pitää paikkansa.

Olen kova valittamaan ja minulla on tarve päästä purkamaan mieleni kun jokin on pielessä. Jos ei muuta sopivaa keinoa ole saatavilla käyn keskusteluja itseni kanssa. Tärkeää on kuitenkin purkaa se paha olo. Kun sain tähänastisen elämäni pahimmat uutiset muistan sen kuinka minun oli käytävä kertomassa ihan jokaiselle työpaikallani mitä oli tapahtunut. En pysähtynyt vastaanottamaan palautetta, minun oli vaan pakko päästää tämä tieto ulos itsestäni. Tämä on ehkä edelleen tapani reagoida. Haluan purkautua jotta voin sitten käsitellä asiaa rauhassa kunhan olen päästänyt pahimmat höyryt pois.

positiivinen asenne 2

Positiivisuudesta tunnistan kuitenkin itseni. Olen välillä jopa ällöttävä siinä että yritän aina etsiä kaikesta myös niitä hyviä puolia. Mutta puolutukseni on se että voin toki masentaa itseni ja ympäristöni vellomalla siinä huonossa mielessä tai voin yrittää päästä eroon siitä negatiivisesta ja katsoa asiaa monelta kantilta. Harvoin näen vain yhden puolen asioista, olen nuoresta lähtien ollut sellainen että näen maailman harmaatkin sävyt, enkä pelkästään mustavalkoista joko-tai maailmaa.

Minä valitsen useimmiten sen että jos on huono päivä, tylsä sää tai muuten vaan potuttaa teen jotain josta saan hyvän mielen. Olen terapoinut itseäni lukemattomilla lenkeillä metsissä ja rannoilla. Luottopaikkani on kallioinen merimaisema jossa olen ottanut useimmat blogini kuvista. Koiran kanssa lenkkeillessä ja autoa ajaessa nautin hiljaisuudesta ja käyn sisäistä keskustelua itseni kanssa, eteenkin jos jokin asia painaa mieltäni. Kun töissä on erityisen huono päivä yritän olla mahdollisimman palvelualtis ja huomioida asiakkaani erityisen iloisesti, ja yleensä omakin mieli paranee päivän mittaan.

positiivinen asenne 1

Koska päätän heti pois pahimmat höyryt ja puran loput luontoon tai kiivaissa keskusteluissa omassa mielessäni minä toivun usein vastoinkäymisistä aika nopeasti. Harvoin jään märehtimään mennyttä. Yritän keskittyä siihen mihin voin vaikuttaa ja tehdä parhaani huonossakin tilanteessa. Aina tämä ei tietenkään onnistu, mutta tarpeeksi usein ja ehkä tämä on se joka ulospäin näyttäytyy positiivisuutena.

positiivinen asenne 3

21. April 2017 · Comments Off · Categories: Pienet askeleet

Eräs pitkäaikaisimmista ystävistäni lähetti minulle tänään linkin jossa joku kertoi ajatuksiaan siitä miten löytää hyvinvointi ja ystäväni kysyi minulta oliko tämä sitä samaa mitä minä ajattelen. Ja kyllä oli, ystäväni tuntee minut välillä paremmin kun tunnen itse itseni.

Minulla on hukassa “se juttu”, se joka erottaa minut kaikista muista elämänmuutosta ja hyvinvointia kauppaavista valmentajista ja kouluttajista. Tunnen itseni jollain tavalla erilaiseksi kun nämä muut (sinäänsä loistavat ja asiantuntevat ammattilaiset), mutta en ole osanut sanoa mikä se jokin on jota en tunnu tavoittavan.

omw

 

Uskon että me hukumme siihen sekamelskaan joka on ympärillämme emmekä tavoita sitä mitä oikeasti etsimme. Tai oikeammin hukumme niihin kaikkiin tapoihin löytää se mitä etsimme. En tiedä osaanko nyt selittää tätä järkevästi, mutta yritän.

Saamme joka paikasta ehdotuksia siihen miten saavuttaa onnellinen elämä: syö sitä, syö tätä, kokeile tätä diettiä, jätä pois tämä, kokeile tätä liikuntamuota, ajattele positiivisesti, älä ole liian positiivinen, jne… Erilaisia keinoja löytää se ultimaattinen onni.

Minä uskon että käytät sitten mitä keinoa hyvänsä, keskity päämäärään. Toki matkanteko on se juttu eikä se määränpää, mutta jos kokeilet kaikkia houkutuksia matkan varrella niin loppujen lopuksi huomaat pyörineesi ympyrää etkä ole päässyt yhtään askelta eteenpäin.

omw3

Älä keksity niin paljon niihin matkanteon välineisiin, vaan pidä selkeänä se päämäärä. Voit toki kokeilla erilaisia välineitä matkallasi, mutta pidä päämäärä kirkkaana niin saavutat sen mitä haluat.

Näen niin paljon ihmisiä jotka ovat oman itsensä pahimpia vihollisia. He syyttävät millon mitäkin omasta pahasta olostaan, omista epäonnistumisistaan ja siitä että eivät tiedä loppujen lopuksi mitä haluavat. Haluaisin ravistella näitä ihmisiä ja sanoa että jätä pois tuo negatiivisuus, uskalla tutustua itseesi ja lähde liikkeelle vasta sitten. Aika usein olen itse yksi näistä ihmisistä.

omw2

Nyt uskon että olen päässyt yhden askeleen taas eteenpäin. Luulen että olen tavoittanut tänään jotain tärkeää. Minulla on tunne että kokoan palapeliä enkä ihan vielä hahmota täysin mitä olen tekemässä, mutta luulen, ei vaan tiedän, että tästä tulee jotain hyvää! En tiedä ymmärtääkö kukaan muu yhtään mitään siitä mitä yritän tässä viestiä, mutta toisaalta tämä kirjoitus on vain minua itseäni varten. Jaan sen nyt joka tapauksessa julkisesti sillä minusta tuntuu että minun pitää tehdä se. Taas yksi palanen palapelissä jota en oikeen ymmärrä..

Olen viime päivinä miettinyt paljon taas ylipainoa. Minulla oli pitkä flunssa joka veti minut huonoon kuntoon enkä ole jaksanut liikkua juuri lainkaan viime aikoina. En ole jaksanut ollenkaan miettiä painonhallintaa vaan olen keskittynyt paranemaan. Nyt on kuitenkin aika taas palata ruotuun.

pp1

Kuten olen tännekin kirjoittanut olen jo pitkään työstänyt ylipainoni syitä ja olen yrittänyt löytää keinoja miten voisin muuttaa elämäntapojani terveellisemmiksi pysyvästi. Aloitin konkreettisen toiminnan liikunnalla. Ensimmäisenä vuorossa oli uinti. Kävin aamu-uinnilla maanantaisin ennen työhönlähtöä. Olin juuri ehtinyt aloittaa kotijumpan kun kunto meni niin alas etten ole jaksanut moneen viikkoon tehdä muuta kun lyhyitä lenkkejä koiran kanssa. Minulla oli myös hyvä suunnitelma miten muutan ruokatottumuksiani nimenomaan pysyvästi.

Nyt minulla on sitten se tilanne joka jokaisessa elämänmuutosprosessissa tulee jossain vaiheessa eteen. Tuli ongelma, tilanteet muuttui ja nyt pitäisi aloittaa alusta. Helpommin sanottu kun tehty. Tämä on se vaihe jolloin aiemmat muutosprosessini ovat lopahtaneet ja kuivuneet kasaan. Nyt ei saa käydä niin!

pp2

Menin tiistaina takaisin töihin pitkän sairausloman jälkeen ja tämä viikko on pyhitetty totutteluun. Maanantaina on tarkoitus käydä uimassa ja siitä pikkuhiljaa jatkaa uusia elämäntapoja ja pikkuhiljaa muuttaa ne ruokailutottumukset jotka aiheuttavat minulle suurimman ongelman (liian suuret annoskoot, epäsäännöllinen syöminen ja sen seurauksena “ahmiminen” nälkäisenä kun olen ollut liian kauan syömättä). Minulle ei makeanhimo ole se kaikista pahin peikko, vaikka on sekin olemassa, vaan nämä muut seikat ovat se ongelman ydin.

pp4

Otan nyt apuun tämän blogin ja lupaan raportoida tänne miten edistyn.Tässä vielä hieman selkeämmin lähiaikojen elämänmuutostavoitteet:

Ensimmäisessä vaiheessa tavoite on liikunnan lisääminen mikä tarkoitta:
uinti 1 x viikko
kotijumppa vähintään 3 x viikko
päivittäinen lenkki koiran kanssa + hyötylikunta

Toinen vaihe keskittyy ruokailun ongelmakohtiin:
liian suuret annoskoot
epäsäännölliset ruokailuajat
liian pitkät tauot ruokailujen välillä

Kolmas vaihe on sitten ruokailun “hienosäätö” ja makeanhimoon & naposteluun puuttuminen.

Saapa nähdä miten käy. Minä luotan itseeni ja siihen että olen henkisesti edistynyt jo niin pitkälle etten enää tyydy tähän nykyiseen epäterveelliseen kehoon. Vaikka minä hyväksyn ja rakastan itseäni tämänkin näköisenä, haluan kuitenkin rakastaa terveellisempää Piaa ja nyt on aika tehdä se muutos jotta pääsen eroon tästä epäterveellisestä ylipainosta!

pp3

09. April 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Yksi tärkeimmistä arvoistani on rehellisyys. Kaikkea ei tietenkään tarvitse paljastaa, mutta minulle on hyvin tärkeää että ns. pelaan avoimin kortein. Minua on siksi jo pitkään kalvanut eräs “salaisuus”. Olen tuntenut itseni epärehelliseksi vaikka kyseessä on minun yksityisasia joka ei todellakaan kuulu kenellekään. En edes tiedä onko niin viisasta olla niin avoin kun olen, mutta olen itse valinnut tämän tien jo aikoja sitten ja tätä tietä haluan jatkaa.

Se asia jonka haluan tässä tunnustaa on että minulla on taas masennus uusiutunut. Olen itse asiassa ollut yli vuoden hoidossa tämän vuoksi. Minulla oli onnea. Pääsin heti erikoissairaanhoidon asiakkaksi ja kohtasin asiantuntevan tiimin joka otti vastuun hoidostani. Olen käynyt säännöllisesti psykoterapiassa ja käyn säännöllisesti psykiatrilla seurannassa. Tämän kaiken ansiosta olen ollut koko ajan työkykyinen. Itseasiassa työ on yksi tärkeä kuntoani ylläpitävä seikka. Enkä ole ollut yhtään ainutta päivää poissa töistä masennuksen vuoksi tämän masennusjakson aikan!

masennus4

Välillä minulla on hyvin paradoksaalinen olo. Papereissani lukee että sairastan vakavaa sairautta, silti voin pääsääntöisesti ihan hyvin. Masentuneenhan kuuluu maata sängynpohjalla eikä hänen kuulu missään nimessä jaksaa käydä töissä, tavata ystäviä, viettää normaalia elämää tai jopa nauraa. Mutta minä vietän enimmäkseen ihan normaalia elämää. Sain ajoissa asianmukaista hoitoa ja osaan itse vuosien kokemuksella hoitaa mielenterveyttäni ja näiden ansiosta masennusoireet pysyvät hallinnassa. On minulla tietty päiviä jolloin maailma on musta ja haluan vaan kadota johonkin missä tämä tuska lakkaa, mutta enimmäkseen minä voin ihan hyvin.

Kokemusasiantuntijana tämä oma kokemukseni opettaa paljon. Jos useampi pääsisi asiantuntevaan hoitoon tarpeeksi ajoissa uskon että moni muukin pystyisi elämään täyspainoista elämää masennuksesta huolimatta. En missään nimessä halua trivialisoida masennusta, se tosiaan on musta aukko joka imee itseensä kaiken valon, mutta minulla on nyt mennyt kaikki niin oikeen kun vaan voi ja minun kokemukseni on nyt onneksi tällainen.

Tämä kulunut reilu vuosi on heittänyt minut oikeen kunnon myrskyyn. Olen käynyt läpi aivan uskomattoman vaikeita asioita kaikin tavoin (mm. läheisten vakavaa sairautta, työongelmia jne) mutta silti olen pysynyt jota kuinkin tolpillani. Tästä voin kiittää ensimmäistä terapeuttiani joka opetti minulle sen että minä itse vaikutan siihen miten nämä ulkoa tulevat murheet vaikuttavat minuun. Sekä terapeuttini että psykiatrini tekivät uskomattoman työn kanssani viime keväänä ja kesänä. Ilman heitä en olisi tässä kirjoittamassa tätä.

masennus3

 

Mutta myös minä tein uskomattoman työn itseni kanssa. Olen kuorinut pois elämästäni niin paljon stressiä aiheuttavia asioita kun mahdollista. Olen avautunut ystävilleni ja olen kävellyt ja istuskellut Kopparnäsin rannoilla lukemattomia tunteja imien itseeni voimaa merestä ja kallioista. Olen halanut mustaa tassuterapeuttiani ja itkenyt sen turkkiin. Olen itkenyt ja itken edelleen. Olen käynyt lukemattomia keskusteluja itseni kanssa. Olen tehnyt niitä asioita jotka tiedän tuovan minulle hyvän mielen. Mahdollisimman paljon hyvää mieltä tuottavaa ja olen yrittänyt kääntää huomion niihin hyviin asioihin. Tämä kaikki on ollut ja on vaikeaa, mutta päivä päivältä, askel askeleelta mennään eteenpäin. Tiedän että ne mustimmat hetket menee ohi ja tiedän että kunhan selviän tästä hetkestä niin kohta voin jo paremmin. Antaudun tuskaan ja pusken sen läpi niin pääsen eroon siitä.

Haluan näyttää että vaikeankin masennuksen kanssa voi elää. Haluan olla rehellinen ja ennen kaikkea rehellinen itselleni. Tänä vuonna olen päättänyt olla rohkea ja uskon että tuomalla esiin ne pahimmat pelot ja syvimmät salaisuudet pääsen eroon niiden aiheuttamasta häpeästä ja pelosta.


masennus6

Nyt näen jo auringon pilvien takaa.

 

30. March 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Kirjoitin tänne viime viikolla tekstin jossa kerroin kuinka minua oli kohdeltu asiattomasti kun kävin lääkärillä. Kirjoitin tuon tekstin surullisena ja vielä kiihtyneessä mielentilassa. Nyt halusin kertoa mitä tapahtui sen jälkeen.

Lähetin heti kotiin tultuani sähköpostia kyseisen lääkärin esimiehille. Sain melkeen välittömästi vastauksen että asia käsitellään heti kunhan lääkärin esimies on palanut lomalta. Hän soitti minulle maanantaina palattuaan lomalta ja sain kertoa hänelle oman näkökantani asiaan. Ehdotin itse, kokemusasiantuntija kun olen, että voisin tavata asiattomasti käyttäytyneen lääkärin ja kertoa hänelle mikä meni minun mielestä vikaan tuossa kohtaamisessa.

Tänään kävin tapaamassa lääkäriä ja hänen esimiestään ja kävimme erittäin rakentavan keskustelun, jossa koin että minua kuunneltiin, mielipiteeni huomioitiin ja saimme aikaan hyvän dialogin josta toivottavasti kaikki opimme jotain.

Minua itseäni ärsyttää välillä se miten kokemusasiantuntijuus on iskenyt kyntensä minuun ja miten katson nykyään kaikkea kokemusasiantuntijan näkökulmasta. Joskus olisi ihan kiva olla vaan kiukutteleva ja tyytymätön potilas, jota suututtaa kun häntä on kohdeltu väärin. Mutta sitten sisäinen kokemusasiantuntijani huomauttaa että en voita tuolla käytöksellä mitään muuta kun pitkittyneen pahan mielen itselleni. Niinpä..

Oikeasti olen iloinen siitä että minua kuultiin, sain kuulla lääkärin näkökulman ja pääsimme yhteisymmärrykseen siitä mikä meni pieleen kohtaamisessamme. Olen iloinen siitä että annoin palautetta, mutta olen vielä iloisempi siitä että palaute johti johonkin josta saimme oppia jotain.

Sisäinen kokemusasiantuntijani

Päätin jonkin aikaa sitten että tästä eteenpäin minä uskallan. Uskallan sanoa mielipiteeni, uskallan olla näkyvä, uskallan tuoda itseni esille. Olen toteuttanut tätä päätöstä mielestäni hyvin. Koen että olen aidommin oma itseni ja olen tyytyväinen siitä että uskallan enemmän.

23_3_3

Tämä ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Joka kerta kun laitan itsestäni kuvan johonkin esille osa minussa haluaa jättää kuvan julkaisematta. Muutama päivä sitten julkaisin tekstin blogissani jonka otsikkoon kirjoitin “olen kaunis”. Et arvaa kuinka vaikeaa oli julkaista tuo otsikko. Tein sen silti. Uskallan sanoa kun minua kohdellaan epäasiallisesti ja uskallan tehdä valituksen. Uskallan nähdä oman osuuteni ja uskallan pitää puoleni. Uskallan puolustaa ystävää kun häntä sorretaan. Mikään näistä ei ole helppoa, ja monesti olisi helpompaa vaan antaa olla, mutta en enää halua, haluan uskaltaa ja haluan asettaa itseni likoon.

Minulla on meneillään suuri sisäinen muutos. Minulla on vaihe kun teen aktiivisesti työtä oman itseni kehittämiseksi ja yhtenä tavoitteena on hyväksyä itseni sellaisena kun olen jotta voin muuttua. Näkyvin ja surin muutos mihin tähtään on painon pudotus. Vaikka painonpudotus on suuri ulkoinen muutos, haluan pudottaa painoa ensisijaisesti terveydellisistä syistä. Uskon että pysyvä muutos vaatii ennen kaikkea sitä että muutan omaa käsitystä itsestäni. Tätä olen nyt aktiivisesti toteuttamassa.

23_3_4

Kirjoitan omista kokemuksistani osittain oman itseni takaia, mutta minulla on myös toinen syy. Tiedän että monet lukevat tekstejäni ja saa niistä ajatuksia oman elämänsä suhteen. Toivon että voin olla esimerkkinä ihmiselle joka miettii suurta muutosta tai pohtii omaa kuvaansa ja tuntee samankaltaisia tunteita kun minä. Ei oikeen uskalla hyväksyä itseään sellaisena kun on. Mutta haluaa uskaltaa enemmän. Kun meitä on monta, saamme apua toisiltamme.

23_3_5

Toiset päivät ovat helpompia kun toiset, mutta askel askeleelta huomaan että mitä enemmän uskallan sitä enemmän saan. En odota että minussa tapahtuva muutos olisi nopeaa enkä usko että painoni lähtee rajuun laskuun, mutta uskon että mitä enemmän hyväksyn itseni sellaisena kun olen sitä enemmän nautin matkasta. Ja matkahan jatkuu loppuelämäni. Toivottavasti kuitenkin pikkuhiljaa huomattavasti kevyempänä. :)

Olen aktiivisesti jo pidemmän aikaa työstänyt omaa suhdettani ylipainooni ja ylipainoon yleensä. Minä olen niin kauan kun muistan nähnyt itseni ensisijaisesti lihavana. Jos minua pyydetään kuvailemaan itseni minulle tulee aina mieleen ihan ensimmäisenä lihava. On tilanne ihan mikä tahansa. En tietenkään läheskään aina sano sitä ääneen, mutta mielessä se on ihan JOKA kerta. Jos minulle olisi annettu tehtäväksi kuvailla itseni viidellä sanalla ensimmäiset kolme olisivat varmaan  lihava, läski ja ällöttävä.

Tiedän tottakai että olen paljon muutakin, mutta tuo on oikeasti ollut se totuus jossa olen oman itseni kanssa elänyt varmasti yli 30 vuotta. Olen AINA nähnyt itseni ensisijaisesti LIHAVANA ja se lihavuus on jotain negatiivista, inhottavaa ja se tekee minusta jollain tavalla huonon. Tiedostan tietenkin miten sairas tämä ajattelutapa on ja haluan korostaa että tämä koskee vain omaa ylipainoani. Mutta tässä oli siis lähtökohta minun projektille

Minun piti oppia näkemään että en ole ensisijaisesti, toissijaisesti enkä edes kolmanneksi lihava, vaan olen vaikka mitä muuta. Puhuin tästä ääneen vastikään pitkäaikaiselle ystävälle ja sanoin hieman varovasti että “en kuitenkaan usko että te muut näette minut ensisijaisesti lihavana”. Hän puhdisti ihmeissään päätään ja sanoi painokkaasti että ei tietenkään. Kyllähän minä sen TIEDÄN, mutta syvällä sisimmissäni minä olen kuitenkin epävarma, lihava lapsi joka kokee olevansa jotain jota pitää hävetä.

Nyt olen viime päivät ollut sairaana kotona ja olen joutunut pysähtymään. Kuluttaakseni aikaani olen tehnyt kaikenlaista. Olen muun muassa kuvaillut itsestäni hassuja videoita ja ottanut itsestäni kuvia (sairaana en jaksa tehdä mitään kovinkaan järkevää). Ja tiedättekö mitä.. Olen huomannut että pikkuhiljaa minun kuvani itsestäni on muuttumassa. Katson omia kuviani ihan uudella tavalla. Näen itsestäni hyviä puolia ja kauniita piirteitä.

Olen tietoisesti jo pidemmän aikaa lisänyt kuvia itsestäni mm. tänne blogiin ja omiin somekanaviini. Tämä on ollut itselleni tapa tuoda itseäni esille ja näyttää itselleni että minä kelpaan. Minä en ole ällöttävä ja ruma. Minä olen kyllä ylipainoinen, mutta ei se tee minusta millään tavalla huonoa. Minä saan näkyä ja olla olemassa!

Olen pikkuhiljaa hyväksymässä itseni, oivaltamassa että minulla on mahdollisuus vaikka mihin ja näkemässä itseni realistisesti. Uskon että tätä kautta minulle avautuu myös ihan uudenlainen suhtautuminen ruokaa ja uskallan vihdoinkin päästää irti näistä suojaavista rasvakerroksista. Minä näen jo valon tunnelin päässä ja olen aivan varma että olen oikealla tiellä!

Tänään iloitsin kauniista kevätsäästä ja kamera vangitsi mm. tämän hetken. Näen tässä iloa ja kauneutta!

Happytoday

Flunssa veti astmani epätasapainoon ja joudun nyt muutaman päivän pakkolepoon. Mutta sehän ei tarkoita etteikö voisi olla myös hauskaa. :)

jumppa0

 

Päikkäreiden ja lääkkeiden piristämänä päätin tutustua vähän kevyesti uuteen kaveriini jumppapalloon. Kävin fysioterapeutulla saamassa ohjeita oikuttelevan selän kuntouttamiseen ja sen seurauksena otin käyttöön jumppapallon.

jumppa

Testasin vähän saamiani treeniohjeita ja Eevi innostui “auttamaan”. Koska kännykkä oli vieressä treeniohjeita varten niin tässä vähän kuvasaastetta treeneisessiostamme. Pahoittelen kuvien huonoa laatua, meillä oli hauskaa vaikka kuvat ovatkin vähän vinksahtaneet. :D

jumppa2 jumppa3 jumppa4 jumppa6 jumppa7

Minä keskityn parantelemaan astmaa ja flunssaa ja palaan asiaan kun on taas jotain sanottavaa.

Muutama viikko sitten puhelin soi ja soittaja esitteli itsensä Ylen toimittajaksi joka oli tekemässä Prisma Studio nimiseen tv-ohjelmaan juttua stressistä. Hän kysyi suostuisinko minä mukaan kertomaan omista kokemuksistani. Ensireaktio oli EI MISSÄÄN NIMESSÄ!!! Kuulin silti itseni sanovan että kyllä minä voin olla mukana. Minulle kerrottiin että kuvaukset tulevat pitämään sisällään mm. aivokokeen jossa laitetaan päähän aivotoimintaa mittaava myssy. Vaikka jokainen pelkotila mielessäni aktivoitui päätin silti mennä mukaan.

Minullahan on rastinani tämä järkyttävä ylipaino ja kammoan ajatusta siitä että menisin tämän näköisenä tv-kameroiden eteen. Minä oikeasti vihaan sitä miltä näytän ja yritän oikesti arjessa välttää tilanteita joissa joudun kohaaman oman ulkonäköni. Vaikka teen kovasti töitä sen eteen että hyväksyn itseni ja kokoni, on tämä silti vaikea ja traumaattinen asia joka aiheuttaa paljon ahdistusta. Nyt olin siis lupautunut menemään tv-ohjelmaan ei vaan tv-kameroiden eteen vaan tv-kameroiden eteen hassu myssy päässäni joka entisestään pahentaa pelkojani. Päätin kuitenkin vaimentaa pelon ja tehdä suuren harppauksen omalle epämukavuusalueelleni.

Studio3

Työnantajani jousti ja saatiin sovittua kuvauspäivät. Ensimmäisenä päivänä oltiin Työterveyslaitoksella laboratoriossa suorittamassa aivokoetta joita oltiin suoritettu työuupuneiden aivotoimintaa mittaavassa tutkimuksessa. Toisena päivänä (tai iltana) toimittaja ja kuvaaja tuli meille kotiin ja sitten menimme koirayhdistykseni Action Dogsin treeneihin.

Studio2

Kun saavuin Työterveyslaitokselle kuvaaja oli jo paikalla ja hän kertoi sivulauseessa että Prisma Studiolla on 400 000 katsojaa. Siis mihin ihmeeseen olen lähtenyt mukaan!!! Koko minä olin täysin lamaantunut pelosta. Mutta siinä vaiheessa oli myöhäistä katua ja päätin että heittäydyn täysilä. Ja oli tämä kokemus jotenkin kiehtova ja jännittävä. Päätin siis keskittyä siihen.

Kuvaaja, toimittaja ja Työterveyslaitoksen tutkija ja hoitaja olivat kaikki huippumukavia ja kokemus osoittautui oikeasti sekä mielenkiintoiseksi että positiviseksi. En jännittänyt kameraa ja olisin voinut jatkaa keskustelua tutkijan kanssa vaikka kuinka kauan.

Studio4

Seuraavana päivänä kuvaukset jatkuivat meillä kotona ja koirayhdistykseni hallitreeneissä. Tässä vaiheessa en enää jännittänyt vaan pidin kokemusta oikeastaan aika hauskana. Lopputuloksen voitte käydä katsomassa täältä.

Kannattiko? Kyllä! Tuntuihan se pelottavalta ja siksi olen kiitollinen että uskalsin voittaa pelkoni. Eihän tuo ole mikään merkittävä asia, mutta minulle se oli suuri harppaus. Oman itseni näkeminen on järkyttävää, mutta näen tämän askeleena oman itseni hyväksymisessä ja tärkeänä askeleena omassa painonpudotuskamppailussani. Joten epämukavuusalueelle meneminen oli kyllä tällä kertaa ehdottomasti sen arvoista! Lisää!!!!

Studio5

Kaikki kuvat ovat kuvakaappauksia YLE1 Prisma Studio .ohjelmasta jonka ensiesitys oli 15.2.2017

13. February 2017 · Comments Off · Categories: Pienet askeleet

Jossain vaiheessa noin pari vuotta sitten hukkasin täysin oman yritykseni idean ja syyn sille miksi teen työtäni. Tuntui tahmealta enkä keksinyt mikä on se minun juju, se juttu joka erottaa minun osaamisen muista oman sairastumisen kautta elämänmuutoksen tehneistä keski-ikäisistä naisista. Tämä oli aika traumaattista ja pelottavaa, mutta päätin keskittyä muuhun tekemiseen. Pysyin “alalla”, mutta yritys jäi taka-alalle ja keskityin palkkatöihin. Palkkatöissä teen toki samojen teemojen parissa töitä, sillä nyt autan ihmisiä löytämään työtä ja työ liittyy usein meidän hyvinvointiin. Saan siis työssäni tavata monenlaisia ihmisiä monissa eri elämäntilanteissa ja kehityn aivan huimasti näiden kohtaamisten ansiosta.

ma1

Olen hieman mutkitellen päätynyt kolmatta kertaa saman työnantajan palvelukseen. (Kiitos vaan työnantajalle kärsivällisyydestä, joustosta ja siitä että olen saanut lähteä omille retkille aina välillä.) Teen työtä jossa viihdyn ja tällä hetkellä teen töitä yhdessä toimipisteessä, jossa minulla on toimiston aukioloon sidotut työtunnit ja joustoa ei ole. Muutama vuosi sitten tämä olisi ollut täysin mahdoton ajatus. Siksi olenkin päätynyt tähän tilanteeseen monien mutkien kautta. Olen todella, todella helpottunut että olen kuntoutunut tähän pisteeseen, sillä se ei todellakaan ollut itsestäänselvyys. Olen ottanut monta askelta, välillä sivulle, välillä olen pyörinyt ympyrää, mutta olen koko ajan kehittynyt.

ma3

Olen todella kiitollinen siitä tilanteesta jossa olen nyt. Minulla on työ joka on antoisaa, jossa kehityn ja jossa pääsen päivittäin auttamaan ihmisiä. Minulla on myös ympärilläni työyhteisö, tai oikeastaan kaksi työyhteisöä. Oman työnantajan työyhteisö, joita tapaan kasvotusten vain satunnaisesti, mutta joiden kanssa meillä on säännöllisiä tapaamisia netin välityksellä ja asiakkaan toimipisteen työyhteisö, se porukka jonka keskellä minä teen päivittäistä työtäni. Nautin suunnattomasti siitä että minulla on työkavereita, ja nämä päivittäiset työkaverit ovat todella arvokkaita monen vuoden sekalaisen työelämän jälkeen.

Olen kiitollinen myös siitä että tämä työ on herättänyt kauan kadoksissa olleen luovuuteni. Olen vihdoinkin löytämässä palikoita jotka hukkasin matkan varrella. Muistan taas mitä haluan tehdä, miksi haluan tehdä sitä ja miksi minä olen ainutlaatuinen siinä mitä teen. Olen tyytyväinen nykytilanteeseen, mutta mielessä kuhisee kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia. Antaa ajatusten porista, kaikki tulee sitten aikanaan. Minä keskityn nauttimaan tästä hetkestä, orastavasta keväästä ja siitä että tuntuu taas hyvältä. Olen löytänyt takaisin oikealle polulle!

ma2

Tarinan opetus on ehkä siinä että jos tuntuu että olet jumissa, niin tee jotain muuta. Laita jumissa oleva asia sivuun ja keskity elämään hetkessä. Jossain vaiheessa jumi purkautuu ikään kun itsestään ja löydät taas oikean tien.

%d bloggers like this: