13. August 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Haluan kirjoittaa toivosta, sillä se merkitsee niin paljon. OIkeastaan se on kaiken alku. Toivo muutoksesta, pieni varovainen haave tai unelma. Ehkä siitä muotoutuu suunnitelma. Joku konkreettinen teko. Saat ensimmäisen merkin siitä että muutos on mahdollinen. Sitten seuraavan. Edelleen kaikki on niin haurasta että mikä tahansa voi mennä pieleen. Kipinä voi vielä sammua ja usein yksikin vastoinkäyminen riittää. Turha yrittää, ei mikään muutu.

Joskus jatkat vastoinkäymisistä huolimatta, kipinä ei sammu. Sitten vastoinkäymisiä tulee useita. Vaatii jo ponnistelua pitää toivon kipinä hengissä. Mutta yhtäkkiä kipinä saa elämää ja siitä muuttuu tuli. Toive toteutuu..

Olen nähnyt ympärilläni monia toivon kipinöitä, olen nähnyt vastoinkäymisiä ja olen nähnyt uusia yrityksiä. Olen nähnyt menestystä ja olen nähnyt toivon vahvistumista. Moni asia menee vaihteeksi hyvin. Pienin askelin, varovaisesti jotta kipinä ei sammu etenemme kohti jotain uutta. Ei välttämättä parempaa, mutta erilaista. Toivottavasti hyvää. Askel kerralla.

Olen oivaltanut monta tärkeää asiaa viime aikoina. Ne vaativat rohkeutta, uskallusta. Toivon että saan viisautta muokata nämä oivallukset muotoon jossa ne voivat auttaa muita itseni lisäksi. Olen joka päivä kiitollinen. Uskallan joka päivä toivoa. Ja yritän suojella vielä niin heikkoa kipinää vastoinkäymisiltä. Toivo elää vielä.

pic29

Vuodenvaihteen tienoilla pohdin elämääni ja päätin että tänä vuonna USKALLAN ENEMMÄN. Uskallan tarttua tilaisuuksiin, uskallan puhua minulle vaikeista asioista ja uskallan elää sitä elämää jota minä haluan elää. Tämä tavoite on mielestäni toteutunut erittäin hyvin. Paljon on muuttunut muutamassa kuukaudessa ja ennen kaikkea se muutos on tapahtunut minun sisällä. Mitä enemmän uskallan sitä enemmän saan. Niin se vaan on. Jossain määrin on jopa pelottavaa miten hyvin tämä toimii. Joskus toiveeni on toteutunut jopa paremmin kun uskalsin toivoa.

pic26

Nyt on taas se aika vuodesta jolloin on aika uudelle. Kouluvuosista lähtien elokuun alkupuoli on merkinnyt uudistusta. Kesä on päättymässä ja paluu arkeen edessä. MInä pohdin taas elämääni ja nyt minulla on uusi tavoite. Aion edelleen uskaltaa enemmän, mutta aion myös asettaa oman itseni ja oman hyvinvointini etusijalle. Uusi slogan on MINÄ ENSIN.

Minä ensin ei tarkoita että aion olla itsekäs ja keskittyä vain itseeni, päin vastoin. Asettamalla omat tarpeeni ensimmäiseksi, pystyn entistä paremmin myös auttamaan muita sillä minun tarpeeni ovat tyydytetyt ja näin minulla on voimavaroja antaa myös muille.

pic27

Minulla on ollut viime kuukausina terveyteni kanssa vähän vaikeuksia. Tai rehellisemmin sanottuna sairastuin, kävin tietämättäni lähellä kuolemaa, sain lääkettä ja olen toipumassa. Ikävä kyllä toipumistahti ei ole ihan niin nopeaa kun toivoisin. Minähän olin oikeasti töissä jo viikon kuluttua siitä kun pääsin kotiin sairaalasta. Olin tuossa kohtaa hieman liian optimistinen ja ylimitotin oman jaksamiseni. Nyt maksan tästä virheestä ja toipumistahti on hitaampaa.

Mutta minä toivun. Jaksan jo paljon ja jaksan koko ajan enemmän. Kuntoutan itseäni pikkuhiljaa ja opettelen entistä tarkemmin kuuntelemaan omaa kehoani. Välillä joudun lepäämään enemmän kun malttaisin, mutta pikkuhiljaa opettelen rehellisemmäksi omaa itseäni kohtaan.

Tätä tarkoittaa minulle MINÄ ENSIN. Minun on huolehdittava omasta jaksamisestani ja omasta voinnistani, sekä henkisestä että fyysisestä. Olen jo hyvällä tiellä sillä Babysteps painonpudostus etenee loistavasti ruokailun suhteen ja sen lisäksi opin koko ajan paremmin kuuntelmaan omaa vointiani. Henkisen hyvinvoinnin eteen olen tehnyt töitä jo pitkään ja siinä minulla on apunani paitsi fantastinen hoitotiimini, myös ystävät ja läheiset.

pic28

Tänä vuonna olen ottanut monta askelta kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia Uskaltamalla enemmän ja asettamalla Minut ensin!

Tähän kesään on kyllä mahtunut jo vaikka mitä ja vielä on koko elokuu edessä. Saas nähdä mitä kaikkea tapahtuu. On ollut aivan uskomattomia mullistuksia, hienoja edistymisiä, takapakkia ja kaikenlaista muuta. Pääasiassa minulla on ollut erittäin hyvä kesä!

pic23

On ollut vähän terveydellisiä takapakkeja ja pieniä murheita, mutta vastapainoksi olen uinut paljon, istunut ulkona lämpimässä (ja välillä ei niin lämpimässä) säässä nauttimassa olostani ja olen tavannut ystäviä ja tuttuja. Olen taas palanut vesipelastuksen pariin koirani kanssa ja huomaan että vuoden tauko teki minulle hyvää. Rakas harrastus josta oli muodostunut vähän pakkopulla on taas kivaa ja antaa minulle energiaa.

pic25

Painonpudotuksen suhteen en ole ihan edistynyt tavoitteissani. Ruokailen edelleen aivan liian epäsäännöllisesti ja tämä johtaa siihen että välillä annoskoot ovat liian suuria, lähinnä vanhasta tottumuksesta. Sen sijaan olen onnistunut vähentämään herkkuja lähes olemattomaan, juon paljon vettä ja syön paljon terveellisemmin kun aikaisemmin. Minulla ei ole enää mielitekoja joita minulla oli ennen. Joten edistystä on tapahtunut ja olen edelleen sitä mieltä että suunta on oikea ja aion nyt kun arki alkaa kunnolla saada kiinni järkevästä ruokarytmistä.

pic24

Henkisesti olen kasvanut todella paljon tänä kesänä. Olen omassa elämässäni kohdannut monia pelkojani ja huomannut että selviän niistä vailla ongelmia. Vaikeitakin kausia on ollut, mutta on ollut ilo huomata että en jää niihin vellomaan. Painonpudotiksen suhteen minä olen nyt niin määrätietoisesti matkalla oikeaan suuntaan että tunnen sen joka solussa. Tuloksia ei ole vielä nähtävissä, mutta eiköhän niitäkin tule pian kun keho ja mieli tottuu uuteen.

pic22

Tästä on huomenna hyvä aloittaa taas arki! Vaikka minulla ei ole varsinaista lomaa ollutkaan tunnen että olen rentoutunut ja olen motivoitunut tarttumaan arjen haasteisiin. Tosin kesä jatkuu ja aion nauttia siitäkin täysillä!

19. June 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Lihavuus, Minä, Ulkonäkö

Olen aina hävennyt sitä että olen ylipainoinen. Niin kauan kun muistan olen aina tiennyt olevani lihava. Tai luullut olevani lihava osan ajasta. Lihavuus on aina olltu minulle jotain huonoa.

pic12

 

Yksi, tällä hetkellä ajankohtainen, häpeän aiheuttaja on ollut lihavan ihmisen kesäpukeutuminen. Talvella voi ainakin luoda itselleen illuusion että vaatteet peittävät läskit, mutta kesällä joko istut sisällä, kärsit kuumasta tai näyttäydyt vähissä vaatteissa. Tai kaikkea noista. Kaikenlaiset “näin pääset kesäkuntoon” -laidutusjutut vaan pahentavat tuskaa.

Pahinta minulle ei ole kuitenkaan ollut kesäpukeutuminen, sillä kyllähän sitä nyt jonkunlaisen kompromissin löytää. Tai sitten sitä istuu sisällä. Minulle pahinta on ollut uinti. Olen aina rakastanut uintia, mutta minulla oli monta vuotta jolloin en kehdannut käydä uimassa kun olisin halunnut. Toki olen kärsinyt myös kaikenlaisista neurooseista kesäpukeutumisen suhteen. Puhumattakaan siitä jaksosta elämässäni jolloin hikoilin todella paljon ja kainaloihini ilmestyi paljastavat läiskät. Häpesin niin ettten tiennyt miten päin olisin ja koitin peittää ongelmaa kaikenlaisilla tavoilla.

pic13

Onneksi jotain on muuttunut minussa ja minä en enää jaksa välittää siitä mitä mieltä muut ovat siitä minkä näköinen olen tai mitä puen päälleni. Jos joku kokee ongelmallisena minun pukeutumisen, se on hänen ongelmansa, ei minun. Jos minä haluan mennä uimaan niin minähän menen. Tänään kävin jopa kaksi kertaa, ensin aamulla Siuntion kylpylässä vesijuoksemassa ennen työpäivää ja työpäivän päätteeksi järvessä koirani kanssa.

pic14

Tiedän että on monia jotka jättävät mielummin menemättä uimaan, tai pukeutumatta lämpimän sään mukaisesti siksi että häpeävät. Minäkin olen hävennyt, ja häpeän välillä vieläkin. Mutta huomaan myös että mitä enemmän uskallan sitä enemmän nautin. Minulla oli kausi kun olimme muuttaneet maalle, olin jättänyt vanhan elämäni ja olin toipumassa pahasta työuupumuksesta, jolloin en välittänyt ulkonäöstäni yhtään. Mitä resuisempi sen parempi. Menin tavallaan yhdestä äärilaidasta toiseen. Olin ollut töissä kosmetiikan maahantuojalla ennen maallemuuttoamme ja ulkonäkö oli monella tavalla läsnä arjessani. Nyt alan kokea jonkunlaista tasapainoa. En yritä tahallani olla mahdollisimman piittaamaton, mutta menen kyllä mukavuus edellä edelleen. En viitsi meikata arkisin enkä välttämättä edes juhlaan. Tosin välillä on kiva laittautua, mutta sopivassa suhteessa.

pic15

Nyt aion kuitenkin nauttia kesästä. Kauniina kesäpäivinä käyn uimassa ja nautin lämmöstä, ja kun sataa keksin muuta mieluisaa tekemistä.

pic16

04. June 2017 · Comments Off · Categories: Hyvinvointi, Minä

Olen aina ollut itsenäinen ja pärjäävä. En ole pahemmin huolinut apua, vaan olen halunnut hoitaa kaiken itse. Tarina kertoo että kun isoisovanhempani joutuivat aikanaan ottamaan vastaan sosiaaliavustusta (köyhäinapua tai mikä nimi lienee ollut silloin?) eräs sukuni naisista maksoi takaisin jokaisen pennin. Apua ei oteta vastaan vaikka mikä olisi. No, en ole ihan niin ehdoton, mutta olen minäkin aina ollut “minä-itse” tyyppinen.

pic07

Sinäänsä uskon että loppupeleissä olemme itse vastuussa omasta itsestämme (jos olemme kykeneväisiä siihen eikä meillä ole vammaa tms joka estää itsenäisen elämisen), mutta olen enemmän ja enemmän oivaltanut että elämässä on tärkeää osata myös ottaa vastaan apua. Kaikkea ei tarvitse kantaa omilla harteillaan. Olen minä toki osanut pyytää apua kun en työssä osaa jotain tai neuvoja jos olen eksynyt. Luonteeni on kuitenkin pitkälti sellainen että vaikka kuinka sattu syvällä sisällä niin hymyilen ja vastaan että kaikki hyvin jos joku kysyy.

Olen kuitenkin kovin ylpeä itsestäni että osasin hakea apua ajoissa kun masennuin reilu vuosi. Se että sain apua heti kun sitä tarvitsin on auttanut minua pärjäämään sairauteni kanssa. Toivon vain että nyt kun sote-uudistus mullistaa palvelujärjestelmämme emme samalla romuta mahdollisuutta saada apua kun sitä tarvitaan. Eiköhän uudistuksen tarkoitus ole että avun saanti helpottuu, mutta hyvin skeptinen minäkin olen että toteutuuko tämä tosiaan. Toivon että toteutuu, mutta en laittaisi rahojani likoon sen puolesta. Mutta en nyt kirjoita tästä kritisoidakseni keskeneräisiä yhteiskunnallisia muutoksia.

Minulla on enemmän ja enemmän voimistunut ajatus että henkilökohtaisen hyvinvoinnin taustalla on hyvä itsetuntemus. Mitä paremmin tunnen itseni sen nopeammin osaan hakea apua kun omat voimavarat eivät riitä asian käsittelemiseksi. Tai osaan puhaltaa pelin poikki kun tuntuu että nyt mennään väärään suuntaan.

pic08

Minulla on mennyt lujaa taas viime aikoina. MInulla on sellainen taipumus ja periaatteessa voin paremmin kun ympärillä sattuu ja tapahtuu. Viime viikolla alkoi kuitenkin olla sellainen olo että nyt vauhtia on liikaa. Painon jarrua ja olen viettänyt rauhallisen viikonlopun nukkuen, ulkoillen ja löhöillen sohvalla. En ole tehnyt kaikkea sitä mitä “piti”. Olin suunnitellut tälle keväälle vaikka mitä pihatöitä ja kodin järjestelyjä, mutta en ole tehnyt mitään niistä. Kyllä minä ehdin kun tuntuu siltä ja minähän voin vaikka pyytää apua niin kaikki sujuu helpommin. ;)

Huomenna menen levänneenä ja innokkaana töihin ja ensi viikolla onkin sopivassa suhteessa kiirettä, mutta myös mkavia tapaamisia ja toivottavasti hyviä hetkiä ystävien ja tuttavien kanssa.

25. May 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet, Uudistumista

Minulla oli työ jossa viihdyin, työyhteisö joka oli aivan huippu, mielenkiintoisia kohtaamisia päivittäin ja mukava työmatka ja -aika. Silti minussa nakersi muutoksen tarve. En itsekään oikeen ymmärtänyt tätä, sillä enhän minä ollut paikallani edes kovinkaan pitkään, mutta jokin patisti minua jatkamaan matkaa. Yritin hillitä tuon sisäisen äänen. Sitten luin jotain joka herätti mielenkiintoni…

pic01

Tuon lukemani seurauksena aloitin pari viikkoa sitten uuden, osa-aikaisen työn A-klinikkasäätiön KokeNet – mieli mukaan palvelun projektisuunnittelijana. KokeNet on sähköinen, matalan kynnyksen kokemusasiantuntijoiden neuvontaa tarjoava palvelu päihde- ja mielenterveysongelmia kokeville ja heidän läheisilleen. En hylännyt vanhaa kokonaan vaan jatkan Spring Housella sijaisena ja Babysteps Consulting tulee heräämään hiljaiselostaan.

Olen aivan innoissani siitä että saan mahdollisuuden olla mukana kehittämässä tätä upeaa palvelua jossa pääsen taas työskentelemään kokemusasiantuntijuuden parissa. Olen ehtinyt olla viisi päivää uudessa työssäni ja tuntuu että olen tullut kotiin. Samalla olen kiitollinen etten joudu täysin jättämään työtäni työttömien parissa joka opettaa minulle niin paljon joka päivä. Tarkoituksena olisi vielä että kirkastan ajatustani siitä mihin suuntaan lähden kehittämään omaa yritystäni ja pikkuhiljaa lähteä toteuttamaan tavotteita joita minulla on yrittäjänä.

pic03

Olen kiitollinen, innostunut ja hyvällä tavalla jännittynyt. Paljon on tapahtunut taas lyhyen ajan sisällä ja nyt minun on tärkeä muistaa kuunnella itseäni jotta en rasita itseäni liikaa. Huomenna on kaksi viikkoa siitä kun jouduin yllättäen sairaalaan ja sain kuulla sairastavani vakavaa sairautta. Se tuntuu tällä hetkellä etäiseltä unelta, sillä olen onneksi kuntoutunut todella hyvin ja nopeasti. Tämä on kuitenkin se vaaran paikka. Jos lähden hötkymään liian nopeasti ja unohtaen itseni olen pian taas tilanteessa jossa voimat loppuu. Joten nyt aion hiljentää tahtia, nauttia alkukesän herkästä vihreydestä ja pienin harppauksin rakentaa itselleni toimivan arjen uudessa työtilanteessa.

Minulle on tärkeää kuunnella itseäni ja siksi hain tätä uutta työtä. Jätin kokopäivätyön jossa oli hyvä olla, mutta minä halusin aktiivisemmin mukaan kokemusasiantuntijuuden pariin ja nyt tuntuu että olen löytänyt sen puuttuvan palan. Minä olen ennen kaikkea kokemusasiantuntija ja on jännä huomata miten viime vuosina siitä on kasvanut niin olennainen osa minua. Kokemusasiantuntijuus on mukana kaikessa mitä teen. Vaikka sirpaleinen työtilanteeni saattaa vaikuttaa ulkopuolelta vaativalta, tämä sopii minulle. Tämä on osa sitä henkilöä joka minä olen juuri nyt. Katsotaan mitä tästä kehitty.. :)

pic02

Minulle sattui kaunis viikko toipumiselle! Olen nauttinut säästä ja vapaasta ja ulkoillut paljon. Fyysinen jaksaminen on vielä kaukana normaalista, mutta pienin askelin mennään kehoa kuunnelleen. Vointi on kuitenkin hyvä ja olen saanut kuulla kuinka hyvinvoivalta näytän, joten sen puolin olen hyvin tyytyväinen. Kävin kontrollikäynnillä lääkärillä perjantaina ja sain luvan elää normaalisti, tietty jaksamisen rajoissa.

kunto

Tästä päästäänkin painonpudotukseen. Minulla on kolmivaiheinen suunnitelma miten pudotan painoa ja miten teen elämänmuutoksestani pysyvän. Meneillään on ensimmäinen vaihe jossa keskityn liikuntaan. Matkassa on ollut vähän turhan paljon mutkia, kuten yllättävä sairastuminen, mutta fiilis on hyvä ja luottavainen. Olen käynyt uimassa aina kun se on ollut mahdollista, päivittäinen lenkkeily kuuluu jo rutiineihin ja olen jo jumppaillut kotona aina välillä kun vointi on ollut tarpeeksi hyvä. Ennen sairastumista seurasin liikuntaa aktivisuusrannekkeen avulla ja olin erittäin tyytyväinen kehitykseeni. Sairastumisen myötä kaikenlainen liikunta on mennyt aika vähiin, mutta olen ulkoillut joka päivä ja huomenna olisi tarkoitus aloittaa viikko taas vesijuoksun ja uinnin merkeissä.

Eroa aikaisempiin laihdutuksiin ja elämäntapamuutosyrityksiin on se että tällä kertaa odottamattomat tapahtumat eivät katkaise hyvin alkanutta muutosta, vaan pelkästään hidastavat sitä. Vaikka olen vasta liikuntaan painottuvassa vaiheessa olen huomannut positiivisia merkkejä myös ruokailutottumuksissani. Tämähän on koko ajan ollut tavoite. Mutta kiirettä en pidä. Nyt kuuntelen kehoani, jaksamistani ja fiilistä ja menen sen mukaan.

Omasta toiveestani sairauslomani päättyy tänään ja huomenna alkaa arki. Koen olevani valmis siihen ja vaikka fyysinen kunto ei ole vielä ihan palautunut, muuten olen paljon paremmassa kunnossa kun ennen sairaalareissua. Oudot oireilut saivat selityksen sairastumisen myötä ja olen todella helpottunut ettei kyseessä ole astman paheneminen.

Aloitan kuitenkin arjen hieman eri tavalla kun ennen. Aion oikesti nyt tehdä työtä sen eteen että asetan itseni ja oman jaksamiseni etusijalle. Olen tavallaan tähdännyt tähän jo jonkun aikaa, mutta nyt aion tehdä sen vielä tietoisemmin. En ole hyödyksi kenellekään jos en itse ensisijaisesti huolehdi itsestäni ja omasta voinnistani.

16. May 2017 · Comments Off · Categories: Minä

Kävin lähellä kuolemaa…

sairaala

Perjantaina menin aamulla normaalisti töihin. Perjantai-iltana makasin sairaalassa valvontaosastolla ihmettelemässä miten tässä kävi näin. Kävin päivällä työterveydessä varmistamassa että outo oire ei ollut perinnöllisen sairauden aiheuttama, lääkäri lähetti sairaalaan, sairaalassa ilmeni että juuri siitä oli kyse ja pahimmasta mahdollisesta variaatiosta. Onneksi näin kävi, sillä olin kolme yötä sairaalassa, sain lääkityksen ja nyt toivun kotona. Mutta olen elossa!!

sairaala1

Kaikki meni niin nopeasti. Viime viikolla aloitin uuden, osa-aikaisen työn (kerron siitä lisää myöhemmin), olin innostunut ja täynnä vauhtia ja yhtäkkiä vauhti pysähtyi. Minä olin elämäni ensimmäistä kertaa sairaalassa potilaana. Olen huono pyytämään apua ja pyysin anteeksi sairaanhoitajilta kun vaivasin heitä mielestäni jonkun todella vähäpätöisen asian vuoksi. Sairaanhoitajat tostelivat että heidän kuuluu auttaa minua näiden asioiden kanssa ja että se on heidän työtään. Tuntui niin epätodelliselta sillä tunsin itseni terveeksi. Ja siitä huolimatta minut kuljetettiin vessaan pyörätuolissa.

sairaala3

Kun pääsin kotiin sairaalasta tunsin pelkkää onnea. Kotona odotti maailman iloisin koira ja oma sänky. Tunsin olevani kiitollinen siitä että en palanut tyhjään kotiin kuten huonetoverini joka kotiutettiin samana päivänä kun minut. Tunsin olevani kiitollinen siitä että minulla on koti johon palata. Tunsin olevani kiitollinen siitä että minulla on ihmisiä ympärilläni jotka välittävät ja auttavat. Olen kiitollinen myös siitä että sairastan jotain joka voidaan hoitaa lääkkeillä ja siitä että asun maassa jossa minulla oli mahdollisuus saada loistavaa hoitoa ja jossa minulla on varaa ostaa tarvitsemiani lääkkeitä.

sairaala4

Olen eilen ja tänään istunut auringossa pohtimassa elämääni. Olen kyseenalaistanut elänkö niinkuin haluan ja onko suunta johon tähtään oikea. Tällä hetkellä tuntuu että on. Koen että minulla on ympärilläni suuri piiri tärkeitä ja rakkaita ihmisiä joille minä olen tärkeä. Koen että asun paikassa jossa viihdyn ja jossa pääsen rentoutumaan. Koen että teen työtä jolla on merkitystä ja joka antaa minulle paljon. Koen että minulla on tavoitteita jotka ovat realistisia.

sairaala5

Ei kaikki ole täydellistä, eikä pidäkään olla. Minulla on ollut paljon vastoinkäymisiä ja on paljon sellaista jota minun tulee muuttaa. Mutta kun pohdin elämääni olen kuitenkin ennen kaikkea kiitollinen ja toiveikas. Uskon että tulevaisudessa on paljon hyvää ja päätän keskittää energiani rakentaakseni niitä hyviä asioita ja siten saan voimia selviytyäkseni niistä karikkoisista hetkistä. Onnellisena siitä että olen elossa jatkan elämääni kiitollisena, toiveikkaana ja uteliaana. Kun on paljon pahaa, saa myös paljon hyvää!

sairaala6

 

06. May 2017 · Comments Off · Categories: Hyvä olo, Koiranelämää, Minä

Kirjoitin pari päivää sitten tärkeimmästä voimanlähteestäni, merestä. Minulla on toinenkin, vielä voimakkaampi terapiaelementti nimittäin Newfoundlandinkoirani Eevi. Eevi vilahtelee kuvissa ja teksteissä täällä blogissa ja olen varmaan kirjoittanut siitä miten tärkeä Eevi on minulle, mutta Eevi ansaitsee ihan oman tekstin.

Eevi4

Jäin lähes päivälleen kymmenen vuotta sitten ensimmäistä kertaa pitkälle sairauslomalle. Kesällä 2009 päätin luovuttaa, irtisanouduin työstäni ja muutimme maalle. Kuntoni oli todella heikko ja koko syksy meni kun sumussa. Nukuin todella paljon. Marraskuussa 2009 meille muutti Eevi. Pieni (tai no, noin 7-kiloinen), musta koiranpentu joka valtasi sydämmeni ensitapaamisellamme.

Eevi märkä

Eevin kanssa tutustuin uuteen kotiseutuuni, tutustuin uusiin ihmisiin, sain uuden harrastuksen ja kuntouduin pikkuhiljaa työkykyiseksi. Polkuni takaisin täyskuntoiseksi työntekijäksi oli pitkä ja raskas ja koin monta takapakkia. Minulla on aina ollut tukena nyt jo suureksi kasvanut musta nöffityttöni.

Eevi6

Eeville minä olen maailman tärkein ihminen. Toki Eevillä on muitakin tärkeitä ihmisiä ja Eevi on tyytyväisimmillään laumansa ollessa kasassa täyslukuisena, mutta kukaan ei tule lähellekään minua Eevin mielestä. Tämä varmaan johtuu siitä siteestä jonka loimme Eevin ollessa pentu kun minä olin koko ajan läsnä.

Eevi1

Syvimmissä epätoivon hetkissäni Eevi on pelastanut minut, sillä en voisi kuvitellakaan että jättäisin Eevin. Eevi tulee uskollisesti ja iloisesti mukaani ihan minne vaan keksin mennä. Minulla on lenkkikaveri joka on aina valmis kiertelemään Kopparnäsin rantoja kanssani ja joka vaatii sen lenkin vaikka olisin kuinka väsynyt. Lenkki piristää aina, on sää mikä tahansa.

Eevi3

Kun tulen kotiin Eevi on suorastaan naurettavan onnellinen. Minulla on joku joka kaipaa minua aina kun en ole läsnä ja joka hyväksyy minut juuri sellaisena kun olen. Eevin ansiosta käyn niin usein voimanlähteelläni, meren ääressä, sillä ilman Eeviä menisin tuskin läheskään niin usein haistelemaan meren tuulia.

Eevi 5

Eevi tekee minusta paremman, iloisemman ja onnellisemman ihmisen.

Eevi2

05. May 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Ahdistaa niin että tuntuu että halkean. En tiedä minne paeta, sillä pakopaikkaa ei ole. Vedän henkeä, annan ahdistuksen tulla ja odotan että se helpottaa. Se auttaa aina. Se on aina toiminut tähän asti ja niin nytkin.

Minä olen auttaja,  mutta olen tilanteessa jossa en voi tehdä mitään muuta kun katsoa sivusta ja pysyä rauhallisena.

Ulospäin hymyilen, kestän ja jaksan. Minulla ei ole vaihtoehtoja. Tästä ei ole ulospääsyä. On vaan pakko odottaa että aika tekee tehtävänsä.

Teen kuten aina ennenkin. Menen meren ääreen. Tunnen kallion jalkojeni alla. Rauhoitun. Tilanne ohi. Jaksan taas.

DSC_4297

%d bloggers like this: