19. June 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Lihavuus, Minä, Ulkonäkö

Olen aina hävennyt sitä että olen ylipainoinen. Niin kauan kun muistan olen aina tiennyt olevani lihava. Tai luullut olevani lihava osan ajasta. Lihavuus on aina olltu minulle jotain huonoa.

pic12

 

Yksi, tällä hetkellä ajankohtainen, häpeän aiheuttaja on ollut lihavan ihmisen kesäpukeutuminen. Talvella voi ainakin luoda itselleen illuusion että vaatteet peittävät läskit, mutta kesällä joko istut sisällä, kärsit kuumasta tai näyttäydyt vähissä vaatteissa. Tai kaikkea noista. Kaikenlaiset “näin pääset kesäkuntoon” -laidutusjutut vaan pahentavat tuskaa.

Pahinta minulle ei ole kuitenkaan ollut kesäpukeutuminen, sillä kyllähän sitä nyt jonkunlaisen kompromissin löytää. Tai sitten sitä istuu sisällä. Minulle pahinta on ollut uinti. Olen aina rakastanut uintia, mutta minulla oli monta vuotta jolloin en kehdannut käydä uimassa kun olisin halunnut. Toki olen kärsinyt myös kaikenlaisista neurooseista kesäpukeutumisen suhteen. Puhumattakaan siitä jaksosta elämässäni jolloin hikoilin todella paljon ja kainaloihini ilmestyi paljastavat läiskät. Häpesin niin ettten tiennyt miten päin olisin ja koitin peittää ongelmaa kaikenlaisilla tavoilla.

pic13

Onneksi jotain on muuttunut minussa ja minä en enää jaksa välittää siitä mitä mieltä muut ovat siitä minkä näköinen olen tai mitä puen päälleni. Jos joku kokee ongelmallisena minun pukeutumisen, se on hänen ongelmansa, ei minun. Jos minä haluan mennä uimaan niin minähän menen. Tänään kävin jopa kaksi kertaa, ensin aamulla Siuntion kylpylässä vesijuoksemassa ennen työpäivää ja työpäivän päätteeksi järvessä koirani kanssa.

pic14

Tiedän että on monia jotka jättävät mielummin menemättä uimaan, tai pukeutumatta lämpimän sään mukaisesti siksi että häpeävät. Minäkin olen hävennyt, ja häpeän välillä vieläkin. Mutta huomaan myös että mitä enemmän uskallan sitä enemmän nautin. Minulla oli kausi kun olimme muuttaneet maalle, olin jättänyt vanhan elämäni ja olin toipumassa pahasta työuupumuksesta, jolloin en välittänyt ulkonäöstäni yhtään. Mitä resuisempi sen parempi. Menin tavallaan yhdestä äärilaidasta toiseen. Olin ollut töissä kosmetiikan maahantuojalla ennen maallemuuttoamme ja ulkonäkö oli monella tavalla läsnä arjessani. Nyt alan kokea jonkunlaista tasapainoa. En yritä tahallani olla mahdollisimman piittaamaton, mutta menen kyllä mukavuus edellä edelleen. En viitsi meikata arkisin enkä välttämättä edes juhlaan. Tosin välillä on kiva laittautua, mutta sopivassa suhteessa.

pic15

Nyt aion kuitenkin nauttia kesästä. Kauniina kesäpäivinä käyn uimassa ja nautin lämmöstä, ja kun sataa keksin muuta mieluisaa tekemistä.

pic16

04. June 2017 · Comments Off · Categories: Hyvinvointi, Minä

Olen aina ollut itsenäinen ja pärjäävä. En ole pahemmin huolinut apua, vaan olen halunnut hoitaa kaiken itse. Tarina kertoo että kun isoisovanhempani joutuivat aikanaan ottamaan vastaan sosiaaliavustusta (köyhäinapua tai mikä nimi lienee ollut silloin?) eräs sukuni naisista maksoi takaisin jokaisen pennin. Apua ei oteta vastaan vaikka mikä olisi. No, en ole ihan niin ehdoton, mutta olen minäkin aina ollut “minä-itse” tyyppinen.

pic07

Sinäänsä uskon että loppupeleissä olemme itse vastuussa omasta itsestämme (jos olemme kykeneväisiä siihen eikä meillä ole vammaa tms joka estää itsenäisen elämisen), mutta olen enemmän ja enemmän oivaltanut että elämässä on tärkeää osata myös ottaa vastaan apua. Kaikkea ei tarvitse kantaa omilla harteillaan. Olen minä toki osanut pyytää apua kun en työssä osaa jotain tai neuvoja jos olen eksynyt. Luonteeni on kuitenkin pitkälti sellainen että vaikka kuinka sattu syvällä sisällä niin hymyilen ja vastaan että kaikki hyvin jos joku kysyy.

Olen kuitenkin kovin ylpeä itsestäni että osasin hakea apua ajoissa kun masennuin reilu vuosi. Se että sain apua heti kun sitä tarvitsin on auttanut minua pärjäämään sairauteni kanssa. Toivon vain että nyt kun sote-uudistus mullistaa palvelujärjestelmämme emme samalla romuta mahdollisuutta saada apua kun sitä tarvitaan. Eiköhän uudistuksen tarkoitus ole että avun saanti helpottuu, mutta hyvin skeptinen minäkin olen että toteutuuko tämä tosiaan. Toivon että toteutuu, mutta en laittaisi rahojani likoon sen puolesta. Mutta en nyt kirjoita tästä kritisoidakseni keskeneräisiä yhteiskunnallisia muutoksia.

Minulla on enemmän ja enemmän voimistunut ajatus että henkilökohtaisen hyvinvoinnin taustalla on hyvä itsetuntemus. Mitä paremmin tunnen itseni sen nopeammin osaan hakea apua kun omat voimavarat eivät riitä asian käsittelemiseksi. Tai osaan puhaltaa pelin poikki kun tuntuu että nyt mennään väärään suuntaan.

pic08

Minulla on mennyt lujaa taas viime aikoina. MInulla on sellainen taipumus ja periaatteessa voin paremmin kun ympärillä sattuu ja tapahtuu. Viime viikolla alkoi kuitenkin olla sellainen olo että nyt vauhtia on liikaa. Painon jarrua ja olen viettänyt rauhallisen viikonlopun nukkuen, ulkoillen ja löhöillen sohvalla. En ole tehnyt kaikkea sitä mitä “piti”. Olin suunnitellut tälle keväälle vaikka mitä pihatöitä ja kodin järjestelyjä, mutta en ole tehnyt mitään niistä. Kyllä minä ehdin kun tuntuu siltä ja minähän voin vaikka pyytää apua niin kaikki sujuu helpommin. ;)

Huomenna menen levänneenä ja innokkaana töihin ja ensi viikolla onkin sopivassa suhteessa kiirettä, mutta myös mkavia tapaamisia ja toivottavasti hyviä hetkiä ystävien ja tuttavien kanssa.

25. May 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet, Uudistumista

Minulla oli työ jossa viihdyin, työyhteisö joka oli aivan huippu, mielenkiintoisia kohtaamisia päivittäin ja mukava työmatka ja -aika. Silti minussa nakersi muutoksen tarve. En itsekään oikeen ymmärtänyt tätä, sillä enhän minä ollut paikallani edes kovinkaan pitkään, mutta jokin patisti minua jatkamaan matkaa. Yritin hillitä tuon sisäisen äänen. Sitten luin jotain joka herätti mielenkiintoni…

pic01

Tuon lukemani seurauksena aloitin pari viikkoa sitten uuden, osa-aikaisen työn A-klinikkasäätiön KokeNet – mieli mukaan palvelun projektisuunnittelijana. KokeNet on sähköinen, matalan kynnyksen kokemusasiantuntijoiden neuvontaa tarjoava palvelu päihde- ja mielenterveysongelmia kokeville ja heidän läheisilleen. En hylännyt vanhaa kokonaan vaan jatkan Spring Housella sijaisena ja Babysteps Consulting tulee heräämään hiljaiselostaan.

Olen aivan innoissani siitä että saan mahdollisuuden olla mukana kehittämässä tätä upeaa palvelua jossa pääsen taas työskentelemään kokemusasiantuntijuuden parissa. Olen ehtinyt olla viisi päivää uudessa työssäni ja tuntuu että olen tullut kotiin. Samalla olen kiitollinen etten joudu täysin jättämään työtäni työttömien parissa joka opettaa minulle niin paljon joka päivä. Tarkoituksena olisi vielä että kirkastan ajatustani siitä mihin suuntaan lähden kehittämään omaa yritystäni ja pikkuhiljaa lähteä toteuttamaan tavotteita joita minulla on yrittäjänä.

pic03

Olen kiitollinen, innostunut ja hyvällä tavalla jännittynyt. Paljon on tapahtunut taas lyhyen ajan sisällä ja nyt minun on tärkeä muistaa kuunnella itseäni jotta en rasita itseäni liikaa. Huomenna on kaksi viikkoa siitä kun jouduin yllättäen sairaalaan ja sain kuulla sairastavani vakavaa sairautta. Se tuntuu tällä hetkellä etäiseltä unelta, sillä olen onneksi kuntoutunut todella hyvin ja nopeasti. Tämä on kuitenkin se vaaran paikka. Jos lähden hötkymään liian nopeasti ja unohtaen itseni olen pian taas tilanteessa jossa voimat loppuu. Joten nyt aion hiljentää tahtia, nauttia alkukesän herkästä vihreydestä ja pienin harppauksin rakentaa itselleni toimivan arjen uudessa työtilanteessa.

Minulle on tärkeää kuunnella itseäni ja siksi hain tätä uutta työtä. Jätin kokopäivätyön jossa oli hyvä olla, mutta minä halusin aktiivisemmin mukaan kokemusasiantuntijuuden pariin ja nyt tuntuu että olen löytänyt sen puuttuvan palan. Minä olen ennen kaikkea kokemusasiantuntija ja on jännä huomata miten viime vuosina siitä on kasvanut niin olennainen osa minua. Kokemusasiantuntijuus on mukana kaikessa mitä teen. Vaikka sirpaleinen työtilanteeni saattaa vaikuttaa ulkopuolelta vaativalta, tämä sopii minulle. Tämä on osa sitä henkilöä joka minä olen juuri nyt. Katsotaan mitä tästä kehitty.. :)

pic02

Minulle sattui kaunis viikko toipumiselle! Olen nauttinut säästä ja vapaasta ja ulkoillut paljon. Fyysinen jaksaminen on vielä kaukana normaalista, mutta pienin askelin mennään kehoa kuunnelleen. Vointi on kuitenkin hyvä ja olen saanut kuulla kuinka hyvinvoivalta näytän, joten sen puolin olen hyvin tyytyväinen. Kävin kontrollikäynnillä lääkärillä perjantaina ja sain luvan elää normaalisti, tietty jaksamisen rajoissa.

kunto

Tästä päästäänkin painonpudotukseen. Minulla on kolmivaiheinen suunnitelma miten pudotan painoa ja miten teen elämänmuutoksestani pysyvän. Meneillään on ensimmäinen vaihe jossa keskityn liikuntaan. Matkassa on ollut vähän turhan paljon mutkia, kuten yllättävä sairastuminen, mutta fiilis on hyvä ja luottavainen. Olen käynyt uimassa aina kun se on ollut mahdollista, päivittäinen lenkkeily kuuluu jo rutiineihin ja olen jo jumppaillut kotona aina välillä kun vointi on ollut tarpeeksi hyvä. Ennen sairastumista seurasin liikuntaa aktivisuusrannekkeen avulla ja olin erittäin tyytyväinen kehitykseeni. Sairastumisen myötä kaikenlainen liikunta on mennyt aika vähiin, mutta olen ulkoillut joka päivä ja huomenna olisi tarkoitus aloittaa viikko taas vesijuoksun ja uinnin merkeissä.

Eroa aikaisempiin laihdutuksiin ja elämäntapamuutosyrityksiin on se että tällä kertaa odottamattomat tapahtumat eivät katkaise hyvin alkanutta muutosta, vaan pelkästään hidastavat sitä. Vaikka olen vasta liikuntaan painottuvassa vaiheessa olen huomannut positiivisia merkkejä myös ruokailutottumuksissani. Tämähän on koko ajan ollut tavoite. Mutta kiirettä en pidä. Nyt kuuntelen kehoani, jaksamistani ja fiilistä ja menen sen mukaan.

Omasta toiveestani sairauslomani päättyy tänään ja huomenna alkaa arki. Koen olevani valmis siihen ja vaikka fyysinen kunto ei ole vielä ihan palautunut, muuten olen paljon paremmassa kunnossa kun ennen sairaalareissua. Oudot oireilut saivat selityksen sairastumisen myötä ja olen todella helpottunut ettei kyseessä ole astman paheneminen.

Aloitan kuitenkin arjen hieman eri tavalla kun ennen. Aion oikesti nyt tehdä työtä sen eteen että asetan itseni ja oman jaksamiseni etusijalle. Olen tavallaan tähdännyt tähän jo jonkun aikaa, mutta nyt aion tehdä sen vielä tietoisemmin. En ole hyödyksi kenellekään jos en itse ensisijaisesti huolehdi itsestäni ja omasta voinnistani.

16. May 2017 · Comments Off · Categories: Minä

Kävin lähellä kuolemaa…

sairaala

Perjantaina menin aamulla normaalisti töihin. Perjantai-iltana makasin sairaalassa valvontaosastolla ihmettelemässä miten tässä kävi näin. Kävin päivällä työterveydessä varmistamassa että outo oire ei ollut perinnöllisen sairauden aiheuttama, lääkäri lähetti sairaalaan, sairaalassa ilmeni että juuri siitä oli kyse ja pahimmasta mahdollisesta variaatiosta. Onneksi näin kävi, sillä olin kolme yötä sairaalassa, sain lääkityksen ja nyt toivun kotona. Mutta olen elossa!!

sairaala1

Kaikki meni niin nopeasti. Viime viikolla aloitin uuden, osa-aikaisen työn (kerron siitä lisää myöhemmin), olin innostunut ja täynnä vauhtia ja yhtäkkiä vauhti pysähtyi. Minä olin elämäni ensimmäistä kertaa sairaalassa potilaana. Olen huono pyytämään apua ja pyysin anteeksi sairaanhoitajilta kun vaivasin heitä mielestäni jonkun todella vähäpätöisen asian vuoksi. Sairaanhoitajat tostelivat että heidän kuuluu auttaa minua näiden asioiden kanssa ja että se on heidän työtään. Tuntui niin epätodelliselta sillä tunsin itseni terveeksi. Ja siitä huolimatta minut kuljetettiin vessaan pyörätuolissa.

sairaala3

Kun pääsin kotiin sairaalasta tunsin pelkkää onnea. Kotona odotti maailman iloisin koira ja oma sänky. Tunsin olevani kiitollinen siitä että en palanut tyhjään kotiin kuten huonetoverini joka kotiutettiin samana päivänä kun minut. Tunsin olevani kiitollinen siitä että minulla on koti johon palata. Tunsin olevani kiitollinen siitä että minulla on ihmisiä ympärilläni jotka välittävät ja auttavat. Olen kiitollinen myös siitä että sairastan jotain joka voidaan hoitaa lääkkeillä ja siitä että asun maassa jossa minulla oli mahdollisuus saada loistavaa hoitoa ja jossa minulla on varaa ostaa tarvitsemiani lääkkeitä.

sairaala4

Olen eilen ja tänään istunut auringossa pohtimassa elämääni. Olen kyseenalaistanut elänkö niinkuin haluan ja onko suunta johon tähtään oikea. Tällä hetkellä tuntuu että on. Koen että minulla on ympärilläni suuri piiri tärkeitä ja rakkaita ihmisiä joille minä olen tärkeä. Koen että asun paikassa jossa viihdyn ja jossa pääsen rentoutumaan. Koen että teen työtä jolla on merkitystä ja joka antaa minulle paljon. Koen että minulla on tavoitteita jotka ovat realistisia.

sairaala5

Ei kaikki ole täydellistä, eikä pidäkään olla. Minulla on ollut paljon vastoinkäymisiä ja on paljon sellaista jota minun tulee muuttaa. Mutta kun pohdin elämääni olen kuitenkin ennen kaikkea kiitollinen ja toiveikas. Uskon että tulevaisudessa on paljon hyvää ja päätän keskittää energiani rakentaakseni niitä hyviä asioita ja siten saan voimia selviytyäkseni niistä karikkoisista hetkistä. Onnellisena siitä että olen elossa jatkan elämääni kiitollisena, toiveikkaana ja uteliaana. Kun on paljon pahaa, saa myös paljon hyvää!

sairaala6

 

06. May 2017 · Comments Off · Categories: Hyvä olo, Koiranelämää, Minä

Kirjoitin pari päivää sitten tärkeimmästä voimanlähteestäni, merestä. Minulla on toinenkin, vielä voimakkaampi terapiaelementti nimittäin Newfoundlandinkoirani Eevi. Eevi vilahtelee kuvissa ja teksteissä täällä blogissa ja olen varmaan kirjoittanut siitä miten tärkeä Eevi on minulle, mutta Eevi ansaitsee ihan oman tekstin.

Eevi4

Jäin lähes päivälleen kymmenen vuotta sitten ensimmäistä kertaa pitkälle sairauslomalle. Kesällä 2009 päätin luovuttaa, irtisanouduin työstäni ja muutimme maalle. Kuntoni oli todella heikko ja koko syksy meni kun sumussa. Nukuin todella paljon. Marraskuussa 2009 meille muutti Eevi. Pieni (tai no, noin 7-kiloinen), musta koiranpentu joka valtasi sydämmeni ensitapaamisellamme.

Eevi märkä

Eevin kanssa tutustuin uuteen kotiseutuuni, tutustuin uusiin ihmisiin, sain uuden harrastuksen ja kuntouduin pikkuhiljaa työkykyiseksi. Polkuni takaisin täyskuntoiseksi työntekijäksi oli pitkä ja raskas ja koin monta takapakkia. Minulla on aina ollut tukena nyt jo suureksi kasvanut musta nöffityttöni.

Eevi6

Eeville minä olen maailman tärkein ihminen. Toki Eevillä on muitakin tärkeitä ihmisiä ja Eevi on tyytyväisimmillään laumansa ollessa kasassa täyslukuisena, mutta kukaan ei tule lähellekään minua Eevin mielestä. Tämä varmaan johtuu siitä siteestä jonka loimme Eevin ollessa pentu kun minä olin koko ajan läsnä.

Eevi1

Syvimmissä epätoivon hetkissäni Eevi on pelastanut minut, sillä en voisi kuvitellakaan että jättäisin Eevin. Eevi tulee uskollisesti ja iloisesti mukaani ihan minne vaan keksin mennä. Minulla on lenkkikaveri joka on aina valmis kiertelemään Kopparnäsin rantoja kanssani ja joka vaatii sen lenkin vaikka olisin kuinka väsynyt. Lenkki piristää aina, on sää mikä tahansa.

Eevi3

Kun tulen kotiin Eevi on suorastaan naurettavan onnellinen. Minulla on joku joka kaipaa minua aina kun en ole läsnä ja joka hyväksyy minut juuri sellaisena kun olen. Eevin ansiosta käyn niin usein voimanlähteelläni, meren ääressä, sillä ilman Eeviä menisin tuskin läheskään niin usein haistelemaan meren tuulia.

Eevi 5

Eevi tekee minusta paremman, iloisemman ja onnellisemman ihmisen.

Eevi2

05. May 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Ahdistaa niin että tuntuu että halkean. En tiedä minne paeta, sillä pakopaikkaa ei ole. Vedän henkeä, annan ahdistuksen tulla ja odotan että se helpottaa. Se auttaa aina. Se on aina toiminut tähän asti ja niin nytkin.

Minä olen auttaja,  mutta olen tilanteessa jossa en voi tehdä mitään muuta kun katsoa sivusta ja pysyä rauhallisena.

Ulospäin hymyilen, kestän ja jaksan. Minulla ei ole vaihtoehtoja. Tästä ei ole ulospääsyä. On vaan pakko odottaa että aika tekee tehtävänsä.

Teen kuten aina ennenkin. Menen meren ääreen. Tunnen kallion jalkojeni alla. Rauhoitun. Tilanne ohi. Jaksan taas.

DSC_4297

27. April 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Kuulen aina välillä että minä olen niin positiivinen enkä aina ihan tunnista itseäni tästä määritelmästä. Aloin kuitenkin miettimään tätä hieman tarkemmin ja voin kyllä tunnustaa että tietyssä määrin se pitää paikkansa.

Olen kova valittamaan ja minulla on tarve päästä purkamaan mieleni kun jokin on pielessä. Jos ei muuta sopivaa keinoa ole saatavilla käyn keskusteluja itseni kanssa. Tärkeää on kuitenkin purkaa se paha olo. Kun sain tähänastisen elämäni pahimmat uutiset muistan sen kuinka minun oli käytävä kertomassa ihan jokaiselle työpaikallani mitä oli tapahtunut. En pysähtynyt vastaanottamaan palautetta, minun oli vaan pakko päästää tämä tieto ulos itsestäni. Tämä on ehkä edelleen tapani reagoida. Haluan purkautua jotta voin sitten käsitellä asiaa rauhassa kunhan olen päästänyt pahimmat höyryt pois.

positiivinen asenne 2

Positiivisuudesta tunnistan kuitenkin itseni. Olen välillä jopa ällöttävä siinä että yritän aina etsiä kaikesta myös niitä hyviä puolia. Mutta puolutukseni on se että voin toki masentaa itseni ja ympäristöni vellomalla siinä huonossa mielessä tai voin yrittää päästä eroon siitä negatiivisesta ja katsoa asiaa monelta kantilta. Harvoin näen vain yhden puolen asioista, olen nuoresta lähtien ollut sellainen että näen maailman harmaatkin sävyt, enkä pelkästään mustavalkoista joko-tai maailmaa.

Minä valitsen useimmiten sen että jos on huono päivä, tylsä sää tai muuten vaan potuttaa teen jotain josta saan hyvän mielen. Olen terapoinut itseäni lukemattomilla lenkeillä metsissä ja rannoilla. Luottopaikkani on kallioinen merimaisema jossa olen ottanut useimmat blogini kuvista. Koiran kanssa lenkkeillessä ja autoa ajaessa nautin hiljaisuudesta ja käyn sisäistä keskustelua itseni kanssa, eteenkin jos jokin asia painaa mieltäni. Kun töissä on erityisen huono päivä yritän olla mahdollisimman palvelualtis ja huomioida asiakkaani erityisen iloisesti, ja yleensä omakin mieli paranee päivän mittaan.

positiivinen asenne 1

Koska päätän heti pois pahimmat höyryt ja puran loput luontoon tai kiivaissa keskusteluissa omassa mielessäni minä toivun usein vastoinkäymisistä aika nopeasti. Harvoin jään märehtimään mennyttä. Yritän keskittyä siihen mihin voin vaikuttaa ja tehdä parhaani huonossakin tilanteessa. Aina tämä ei tietenkään onnistu, mutta tarpeeksi usein ja ehkä tämä on se joka ulospäin näyttäytyy positiivisuutena.

positiivinen asenne 3

09. April 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Yksi tärkeimmistä arvoistani on rehellisyys. Kaikkea ei tietenkään tarvitse paljastaa, mutta minulle on hyvin tärkeää että ns. pelaan avoimin kortein. Minua on siksi jo pitkään kalvanut eräs “salaisuus”. Olen tuntenut itseni epärehelliseksi vaikka kyseessä on minun yksityisasia joka ei todellakaan kuulu kenellekään. En edes tiedä onko niin viisasta olla niin avoin kun olen, mutta olen itse valinnut tämän tien jo aikoja sitten ja tätä tietä haluan jatkaa.

Se asia jonka haluan tässä tunnustaa on että minulla on taas masennus uusiutunut. Olen itse asiassa ollut yli vuoden hoidossa tämän vuoksi. Minulla oli onnea. Pääsin heti erikoissairaanhoidon asiakkaksi ja kohtasin asiantuntevan tiimin joka otti vastuun hoidostani. Olen käynyt säännöllisesti psykoterapiassa ja käyn säännöllisesti psykiatrilla seurannassa. Tämän kaiken ansiosta olen ollut koko ajan työkykyinen. Itseasiassa työ on yksi tärkeä kuntoani ylläpitävä seikka. Enkä ole ollut yhtään ainutta päivää poissa töistä masennuksen vuoksi tämän masennusjakson aikan!

masennus4

Välillä minulla on hyvin paradoksaalinen olo. Papereissani lukee että sairastan vakavaa sairautta, silti voin pääsääntöisesti ihan hyvin. Masentuneenhan kuuluu maata sängynpohjalla eikä hänen kuulu missään nimessä jaksaa käydä töissä, tavata ystäviä, viettää normaalia elämää tai jopa nauraa. Mutta minä vietän enimmäkseen ihan normaalia elämää. Sain ajoissa asianmukaista hoitoa ja osaan itse vuosien kokemuksella hoitaa mielenterveyttäni ja näiden ansiosta masennusoireet pysyvät hallinnassa. On minulla tietty päiviä jolloin maailma on musta ja haluan vaan kadota johonkin missä tämä tuska lakkaa, mutta enimmäkseen minä voin ihan hyvin.

Kokemusasiantuntijana tämä oma kokemukseni opettaa paljon. Jos useampi pääsisi asiantuntevaan hoitoon tarpeeksi ajoissa uskon että moni muukin pystyisi elämään täyspainoista elämää masennuksesta huolimatta. En missään nimessä halua trivialisoida masennusta, se tosiaan on musta aukko joka imee itseensä kaiken valon, mutta minulla on nyt mennyt kaikki niin oikeen kun vaan voi ja minun kokemukseni on nyt onneksi tällainen.

Tämä kulunut reilu vuosi on heittänyt minut oikeen kunnon myrskyyn. Olen käynyt läpi aivan uskomattoman vaikeita asioita kaikin tavoin (mm. läheisten vakavaa sairautta, työongelmia jne) mutta silti olen pysynyt jota kuinkin tolpillani. Tästä voin kiittää ensimmäistä terapeuttiani joka opetti minulle sen että minä itse vaikutan siihen miten nämä ulkoa tulevat murheet vaikuttavat minuun. Sekä terapeuttini että psykiatrini tekivät uskomattoman työn kanssani viime keväänä ja kesänä. Ilman heitä en olisi tässä kirjoittamassa tätä.

masennus3

 

Mutta myös minä tein uskomattoman työn itseni kanssa. Olen kuorinut pois elämästäni niin paljon stressiä aiheuttavia asioita kun mahdollista. Olen avautunut ystävilleni ja olen kävellyt ja istuskellut Kopparnäsin rannoilla lukemattomia tunteja imien itseeni voimaa merestä ja kallioista. Olen halanut mustaa tassuterapeuttiani ja itkenyt sen turkkiin. Olen itkenyt ja itken edelleen. Olen käynyt lukemattomia keskusteluja itseni kanssa. Olen tehnyt niitä asioita jotka tiedän tuovan minulle hyvän mielen. Mahdollisimman paljon hyvää mieltä tuottavaa ja olen yrittänyt kääntää huomion niihin hyviin asioihin. Tämä kaikki on ollut ja on vaikeaa, mutta päivä päivältä, askel askeleelta mennään eteenpäin. Tiedän että ne mustimmat hetket menee ohi ja tiedän että kunhan selviän tästä hetkestä niin kohta voin jo paremmin. Antaudun tuskaan ja pusken sen läpi niin pääsen eroon siitä.

Haluan näyttää että vaikeankin masennuksen kanssa voi elää. Haluan olla rehellinen ja ennen kaikkea rehellinen itselleni. Tänä vuonna olen päättänyt olla rohkea ja uskon että tuomalla esiin ne pahimmat pelot ja syvimmät salaisuudet pääsen eroon niiden aiheuttamasta häpeästä ja pelosta.


masennus6

Nyt näen jo auringon pilvien takaa.

 

30. March 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Kirjoitin tänne viime viikolla tekstin jossa kerroin kuinka minua oli kohdeltu asiattomasti kun kävin lääkärillä. Kirjoitin tuon tekstin surullisena ja vielä kiihtyneessä mielentilassa. Nyt halusin kertoa mitä tapahtui sen jälkeen.

Lähetin heti kotiin tultuani sähköpostia kyseisen lääkärin esimiehille. Sain melkeen välittömästi vastauksen että asia käsitellään heti kunhan lääkärin esimies on palanut lomalta. Hän soitti minulle maanantaina palattuaan lomalta ja sain kertoa hänelle oman näkökantani asiaan. Ehdotin itse, kokemusasiantuntija kun olen, että voisin tavata asiattomasti käyttäytyneen lääkärin ja kertoa hänelle mikä meni minun mielestä vikaan tuossa kohtaamisessa.

Tänään kävin tapaamassa lääkäriä ja hänen esimiestään ja kävimme erittäin rakentavan keskustelun, jossa koin että minua kuunneltiin, mielipiteeni huomioitiin ja saimme aikaan hyvän dialogin josta toivottavasti kaikki opimme jotain.

Minua itseäni ärsyttää välillä se miten kokemusasiantuntijuus on iskenyt kyntensä minuun ja miten katson nykyään kaikkea kokemusasiantuntijan näkökulmasta. Joskus olisi ihan kiva olla vaan kiukutteleva ja tyytymätön potilas, jota suututtaa kun häntä on kohdeltu väärin. Mutta sitten sisäinen kokemusasiantuntijani huomauttaa että en voita tuolla käytöksellä mitään muuta kun pitkittyneen pahan mielen itselleni. Niinpä..

Oikeasti olen iloinen siitä että minua kuultiin, sain kuulla lääkärin näkökulman ja pääsimme yhteisymmärrykseen siitä mikä meni pieleen kohtaamisessamme. Olen iloinen siitä että annoin palautetta, mutta olen vielä iloisempi siitä että palaute johti johonkin josta saimme oppia jotain.

Sisäinen kokemusasiantuntijani

%d bloggers like this: