Olen ollut pitkään hiljaa tällä kanavalla. Paljon on tapahtunut. En pelkää enää, ainakaan aktiivisesti. Olen saanut paljon ja olen menettänyt rakkaani. Rakas Eevi nukkui pois minun rapsutellessa sen pehmeää turkkia vappuaattona. Suru on mukanani joka päivä, mutta myös suuri kiitollisuus kaikesta mitä saimme yhdessä kokea. Tuo upea koira toi elämääni niin paljon hyvää että se kompensoi moninkertaisesti tämän ikävän ja surun.

IMG_20200606_135246

 

Olen myös saanut paljon. Olen saanut töitä ja reilun kuukauden jälkeen olen edelleen todella innoissani uudesta työstäni. Olen siirtynyt pois kokemusasiantuntijuudesta ja järjestötyöstä ja oma yrityskin on laitettu lepäämään ehkä lopullisesti. Työni ei liity blogini aiheisiin ja siksi en kerro nyt siitä sen enempää. Sen verran voin kuitenkin sanoa että ammatillinen itseluottamukseni on palautunut ja tuntuu että olen taas minä!

Tuntuu että tämä alkuvuosi on ollut mullistava paitsi koronan suhteen myös henkilökohtaisella tasolla. Olen tehnyt aikamoisen siirtymäriitin monin tavoin. Kymmenen vuotta ammatillinen minäni on pyörinyt sairasumisen ja sairastamisen kokemuksen ympärillä ja nyt olen jättänyt sen sivuun. Kokemukseni on tehnyt minusta sen joka olen ja se tulee kulkemaan mukanani aina, mutta fokus on siirtynyt muuhun. Mielenterveystyö, kokemusasiantuntijuus, hyvinvointi ja riippuvuuksista vapaa elämä tulee aina olemaan lähellä sydäntäni ja toivon että saan mahdollisuuden auttaa myös kokemusteni kautta, mutta juuri nyt minun pitää ottaa vähän etäisyyttä.

Olen vaiheessa jossa minun tulee olla terveen itsekäs ja kääntää katseeni omaan hyvinvointiini. Minulla on iso projekti edessäni jos ja kun pääsen lihavuusleikkaukseen ja muutenkin oma elämäni kaipaa huomiotani. Nyt on aika keskittyä itseeni.

Matka jatkuu, pieniä askelia otetaan edelleen ja kaikenlaista mielenkiintoista tulen oppimaan. Mutta olen valmis katsomaan kaikkea hieman eri silmälasien kautta. Koen että olen vapautunut ja lähden innoissani uudelle polulle.

Työsuhteeni A-klinikkasäätiöllä päättyi perjantaina 31.1.2020. Tänään on sen jälkeinen maanantai. Olen siis työtön. Olen seuraillut työpaikkoja jo viime vuoden puolella ja hain muutamaa kiinnostavalta kuulostanutta paikkaa, mutta huonolla menestyksellä. En päässyt haastatteluun. Yhteen haastatteluun pääsin, mutta paikka meni toiselle ehdokkaalle.

IMG_20200129_200627

Perutetaanpas hieman taaksepäin… Olin vielä opiskelija kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani. Viihdyin siellä kymmenen vuotta. Irtisanoin itseni kun olin pahasti loppuunpalanut ja masentunut. Kesti pitkään toipua ja matka oli mutkikas. Sattumien kautta päädyin kokemustasiantuntijaksi ja palaset loksahtivat paikoilleen. Opin tuntemaan itseni ja opin matkan varrella myös paljon muuta hyödyllistä ja mielenkiintoista. Voimaannun ihmisistä, olen hyvä hyödyntämään työkalupakissani olevia erilaisia elementtejä ja olen joustava. Uusimmat oivallukset ovat että olen sinnikäs ja rohkea. Uskon että asioita voi muuttaa ja pyrin saavuttamaan tavoitteeni tavalla tai toisella. Jos jokin asia ei toimi, kokeilen jotain muuta.

Matkan varrella tuli vastaan myös iso liuta haasteita. Niistä olen kertoillut osittain täällä ja osa on henkilökohtaisia enkä halua jakaa niitä maailmalle. Täällä olen kertonut mm. sairastumisistani ja matkastani mielenterveyskuntoutujana. Olen viimeiset neljä vuotta kantanut vakavan masennuksen taakkaa samalla kun olen enimmäkseen ollut enemmän tai vähemmän toimintakykyinen. Olen saanut hyvää hoitoa ja viime vuoden loppupuolella olin sairauslomalla jonka aikana voimaannuin niin että tunnen olevani vihdoinkin vapaa masennuksesta. Olen oppinut tuntemaan itseni ja olotilani hyvin ja uskallan väittää että olen toipunut (tosin myös hoitotiimini oli loppuvuodesta sitä mieltä että olemme pikkuhiljaa lopettelemassa hoitoani).

Olen ensisijaisesti työstänyt psyykettäni sillä jos mieli ei ole terve en jaksa mitään. Nyt on vihdoinkin aika tarttua kokonaisvaltaisemmin hyvinvointiini. Ja koska sattumalta olen saanut paljon vapaa-aikaa olen nyt päättänyt aloittaa hyvintointiprojektin. Tai rehellisyyden nimissä projekti on ollut käynnissä jo kauan, mutta nyt minulla on voimia ja resursseja tehdä konkreettisempia ja suurempia toimenpiteitä.

Viime keväänä aloin käydä ravitsemusterapeutilla ja olemme aloittaneet matkan jota minä kutsun nimellä #healtyandfit. Olen matkalla kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin johon liittyy myös painonpudotusta. En puhu laihdutuksesta sillä tämä on enemmän kun laihduttamista. Tämä on elämänmuutos. Olen oppimassa elämään terveellisesti ja huoltamaan kehoani jonka olen päästänyt rupsahtamaan melko pahasti. En minä enää syytä itseäni tästä, syitä on monia ja minä nyt satun olemaan ihminen joka kerää stressin kehoonsa läskin muodossa.

Ylipainoani olen työstänyt jo pitkään. Babysteps painonpudotus alkoi jo 2013 ja vaikka eteneminen on ollut ulkoisesti hidasta ja olen tainnut laihtumisen sijaan kerätä lisää painoa tuon jälkeen. Sisälläni on sen sijaan tapahtunut sitäkin enemmän. Ja siitä on nyt hyvä jatkaa.

Koska en aio kirjoittaa romaania (ainakaan nyt) lopetan tällä kertaa tähän ja palaan asiaan seuraavalla kerrralla. Mutta nyt on otettu julkisestikin askel kohti terveellisempää Piaa = #healtyandfit

Olen näemmä tasan kukausi sitten pohtinut sitä miten tunnen itseni huonommaksi kun muut. Kulunut kuukausi on ollut voinnin suhteen varsinainen vuoristorata ja minä yritän vaan pysyä mukana. Nyt elän päivä kerrallaan, mutta olen myös tehnyt pitkän tähtäimen suunintelmia ja toimenpiteitä terveyteni eteen.

Pia now

Joten nyt on aika ottaa taas lihavuus pois kaapista. Fakta on se että olen älyttömän lihava. Minulla on joka päivä vaikea olla siksi että painan niin paljon. Tästä huolimatta olen keskittynyt muihin asioihin ja sanonut itselleni ja muille ettei minulla ole nyt energiaa keskittyä painooni, kun on niin paljon muuta. Ja totta sekin. Minulla on ollut äärettömän paljon kaikkea, mutta ongelmahan on se että kun elän muutenkin korkealla tempolla niin ylipaino ei ainakaan auta minua. Korkea tempo ja suuri ylipaino ovat huono yhtälö ja kyllähän minä tämän tiedän. On myös totta ettei minulla ole kovinkaan paljon voimavaroja muuhun kun selviytymiseen päivä toisensa jälkeen, mutta tämäkin on huono selitys. Kunhan minä saisin edes jotain tehtyä painoni pudottamiseksi niin alan varmasti jaksaa kaikin puolin paremmin.

Jotain pitää siis tehdä. Ja se jotain on asian pilkkominen pieniin askeliin (onko tuo oikeaa suomea?). Minulla on kolme hyvin selkeää tavoitetta tälle talvelle. 1) Käy töissä, 2) Syö säännöllisesti, 3) Älä jumitu negatiivisiin ajatusmalleihin. Näistä aloitan. Painonpudotuksen kannalta tärkein on tuo syö säännöllisesti. Uskokaa tai älkää minä syön usein aivan liian vähän. Nyt olisi oleellista syödä säännöllisesti, tarpeeksi usein ja saada tästä rutiini. Sen jälkeen otetaan seuraava askel.

Olisi todella houkuttelevaa aloittaa kunnon rykäisyllä ja tehdä kaikki kerralla. Mutta tiedän että se ei toimi. Olen tiedostanut oman lihavuuteni koko ikäni. Ja olen laihduttanut ainakin 30 vuotta. Joten aloitetaan pienellä tavoitteella. Tällä viikolla en ole onnistunut. Maanantaina minulla oli etäpäivä ja lounas jäi väliin. Eilen ja tänään olen ollut sairaana kotona ja eilenkin jäi lounas välistä. Tänään olen syönyt aamupalaa ja nyt olisi kohta lounaan aika.

Päätin ottaa itselleni pienen haasteen ja tulen tekemään tätä julkisesti. Päätin että raportoin tekemisiäni Instagramissa, joten @piaalarto seurantaan Instan puolella jos haluat tsempata minua matkan varrella. :)

 

Kuten moni muu minäkin pohdin tänään tätä kohta päättyvää vuotta. Vuoteni on ollut vaihteleva sisältäen suurta onnea ja syvää surua. Olen sairastanut taas poikkeuksellisen paljon, ja olinkin kahdeksan viikkoa masennuksen kourissa poissa töistä. Olen oppinut omasta masennuksestani todella paljon tänä vuonna. Olen ymmärtänyt miten masennus hallitsee minua ja olen oppinut tunnistamaan masennuksen äänen. Tämä on jo suuri askel ja vaikka olenkin edelleen sairas toivon että olen menossa kohti terveyttä masennuksen suhteen.

2019

Töissä olen löytänyt oman paikkani. Hieman sattumien kautta päädyin alkuvuodesta työpaikkani työsuojeluvaltuutetuksi ja myös henkilöstön edustajaksi A-klinikkasäätiön hallitukseen. Työsuojeluvaltuutetun tehtävä on hyvin lähellä sitä mikä on minun tavoitteeni kokemusasiantuntijana. Haluan tehdä töitä jotta ihmiset voisivat paremmin työpaikoilla. Minä olen sairastunut sekä työuupumukseen että astmaan (huonon sisäilman seurauksena). Nämä ovat tänä päivänä liian yleisiä asioita monilla työpaikoilla ja omat kokemukseni innostavat minua toimimaan jotta olisimme terveempiä ja tyytyväisempiä työntekijöitä!

Kokemusasiantuntijuus kaiken kaikkiaan on lähellä sydäntäni ja haluan että kokemusasiantuntijuutta kuunnellaan kautta linjan jotta saamme parempia palveluita, parempia työpaikkoja ja terveempiä ja tyytyväisempiä ihmisiä. KokeNetissä olemme päässeet auttamaan ihmisiä, jotka ovat hädässä eivätkä tiedä mistä hakea apua tai miten lähteä purkamaan vaikeaa tilannetta. #eihävetä-kampanjan avulla teemme töitä jotta yhä useampi havahtuisi pohtimaan omaa suhdettaan häpeään ja sihen miten häpeä vaikuttaa elämäämme. Kampanja on ollut säästöliekillä aikapulan takia, mutta tulemme nyt keskittämään enemmän aikaa ja energiaa tälle tärkeälle asialle.

Koen että tänä vuonna olen uskaltanut todella paljon enemmän kun koskaan aikaisemmin. Sekä työelämässä että henkilökohtaisessa elämässä. Mitä enemmän uskallan sitä enemmän vapaudun. Olen saanut kuulla olevani esimerkki monelle (vaikka se tuntuu edelleen käsittämättömältä joka kerta kun kuulen sen) ja suurin motiivini tehdä sitä työtä jota teen on että pääsen omalla esimerkilläni innoittamaan ihmisiä voimaan paremmin. Sillä hyvinvoinnin avaimet ovat omissa käsissämme. Monesti olemme niin jumissa ettemme osaa käyttää noita avaimia. Tai ehkä emme edes tiedä että ne ovat hallussamme. Mutta olen oppinut että minä olen itse vastuussa omasta hyvinvoinnistani. En voi siirtää vastuuta miehelleni, perheelleni, työnantajalleni enkä ystävilleni.

Sairastelusta ja monista muista vaikeuksista huolimatta olen koko ajan kokenut että olen onnellinen. Minulla on moni asia todella hyvin ja elämässäni on perusta kunnossa. Sekään ei ole itsestäänselvyys sillä viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut todella paljon epävarmuutta ihan kaikilla sektoreilla. Silti olen uskaltanut luottaa siihen että asiat järjestyvät ja niin ne ovat tehneet. Välillä turhauttavan pienin askelin ja välillä pelottavan suurin harppauksin. Mutta kun palaan takaisin siihen kuka olin kolme vuotta sitten huomaan ja näen miten paljon olen kehittynyt. Ja siitä olen kiitollinen ja sen myötä onnellinen.

Jännittyneenä ja innostuneena siirrän katseeni vuoteen 2019. Tiedän että se tulee sisältämään monia vaikeita asioita ja päätöksiä. Tiedän myös että se tulee sisältämään paljon uutta ja mielenkiintoista. Aion jatkaa uskaltamista ja aion jatkaa muiden innostamista. Suunnitelmia on monia ja katsotaan mitkä niistä toteutuvat. Hyvää vuodenvaihdetta ja vuotta 2019!

Tapahtumarikas ja antoisa syksy jätti jälkensä. Edellisen postauksen jälkeisenä päivänä kirjoitin omalle Facebook- seinälleni alla olevan tekstin.

“Rakkaat ystävät/kaverit/tutut

Eilen sain itselleni merkittävän virstapylvään suoritettua kun puhuimme Celindan kanssa häpeästä julkisesti. Viime aikoina elämäni on taas ollut vauhdikasta ja minua on viety sinne sun tänne. Olen väsynyt. Voin hyvin ja minulla on enimmäksen ollut hauskaa. Mutta olen väsynyt. Sen lisäksi elän keskellä merkittävää elämänmuutosta yksityiselämässäni ja se vie voimia. Paljon hyvää on tapahtunut mutta paljon on vielä ratkaisematta. Joudun myös luopumaan ja tekemään surutyötä. Nyt keskityn jonkin aikaa ensisijaisesti itseeni. Tämä tarkoittaa että jatkan työtä normaalisti, mutta yksityisajalla keskityn vain itseeni ja läheisimpiin. En välttämättä vastaa viesteihin, en välttämättä osallistu aktiviteetteihin enkä välttämättä ota yhteyttä. Minun on nyt tehtävä tämä rajaus itseäni varten. Toivon että ymmärrät jos en vastaa juuri sinun viesteihin.  “

Tein töitä normaaliin tahtiin ja kiire jatkui työssä, yksityiselämässä yritin hieman rauhoittua. Jäin joululomalle, vietin joulua ja eilen vuodenvaihdetta. Nyt olen hieman ladannut akkuja, mutta jatkan edelleen “hiljaiseloa”.

DSC_8224

Viime vuoden alussa lupasin itselleni että uskallan enemmän. Tämä lupaus tuotti tulosta ja olen saanut viime vuonna todella paljon. Ylitin itseni monta kertaa, viimeisimpänä olin 14 joulukuuta Huomenta Suomen suorassa tv-lähetyksessä puhumassa työuupumuksesta. Olen luvannut itselleni että tänä vuonna jatkan uskaltamista ja keskityn paremmin omaan hyvinvointiini.

Viime vuonna kokemani sisäinen muutos jatkuu aivan varmasti myös tänä vuonna. Vaikka vuodenvaihde ei oikeasti muuta mitään elämässäni halusin kuitenkin pysähtyä reflekotimaan suuntaa johon olen menossa. Tiedän hyvin vahvasti että olen oikealla tiellä ja että teen asioita jotka antavat minulle paljon. Tiedän että teen sitä mitä minun tulisi tehdä ja tämä antaa minulle voimaa.

Viime vuodelta aion kuitenkin ottaa opiksi sen että minun tulee hoitaa omaa jaksamistani entistä paremmin. Sairastin viime vuonna fyysisesti enemmän kun koskaan elämässäni ja kävin jopa lähellä kuolemaa kun sain keuhkoveritulpan toukokuussa. Tämä opetti minulle sen että fyysinen terveys on myös asetettava etusijalle ja että fyysinen terveys ei ole myöskään itsestäänselvyys. Huomasin että toipuminen ei tapahdu sormia napsauttamalla ja että minä en jaksa kaikkea mitä haluan.

Tulen kokemaan tänä vuonna suuria mullistuksia elämässäni. Tiedän että tulen kokemaan raskaita aikoja. Siksikin on erityisen tärkeää että luotan omaan itseeni ja siihen että elämä kantaa. Aion uskaltaa asettaa itseni etusijalle ja aion uskaltaa tehdä ratkaisuja jotka tuntuvat oikeilta juuri minulle.

DSC_8290

Kaikkea en täällä dokumentoi, mutta pyrin kertomaan ajatuksiani sillä olen huomannut että moni muukin pohtii samaa. Toivotan kaikille jotka lukevat tätä uskallusta lähteä hieman oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Ja meille kaikille antoisaa vuotta 2018!

02. October 2017 · Comments Off · Categories: Hyvinvointi, Minä, Pienet askeleet

Olen paininut viime aikoina erityisen paljon energiasyöppöjen kanssa. Ja nimenomaan omassa päässäni olevien energiasyöppöjen kanssa.

Olen aina ajatellut että energiasyöppö on joku ihminen joka imee sinusta kaikki mehut ja tapaamisen jälkeen olet ihan tyhjä. Tällaisiakin ihmisiä tunnen, mutta pyrin välttelemään hetiä.

Viime aikoina olen enemmän ja enemmän kiinnittänyt huomiota oman mieleni energiasyöppöihin. Minulla on uskomuksia ja oletuksia jotka eivät perustu mihinkään muuhun kun omaan epävarmuuteeni. Pelkotilat kasvavat massiivisiksi ja lopulta ne ottavat vallan sisälläni ja sotkevat pahimmassa tapauksessa asiani pahemman kerran. Olen monella tapaa elämän murroskohdassa juuri nyt. Monen vaikean vuoden jälkeen on alkanut näkyä auringonpilkahduksia monella suunnalla ja minulla on asioita elämässäni jotka ovat jopa erittäin hyvin. Ja ne raskaammatkin asiat ovat kuitenkin jotakuinkin hallinnassa. Huomasin taannoin että minullahan menee jopa hyvin. Tämä on jotenkin niin poikkeuksellista että oli oikeen pysähdyttävä miettimään asiaa..

DSC_7029

No, ikävä kyllä pelkoni eivät tyytyneet tähän vaan alkoivat pommittaa minua oikeen kunnolla. Tunnistan milloin ne ottavat ylivallan ja tiedän että nyt pitäisi tehdä jotain, mutta en saa aikaiseksi sillä pelot ovat juuri noita inhottavia energiasyöppöjä jotka jättävät sinut voimattomaksi ja tyhjäksi.

Keskustelin taannoin luotettavan henkilön kanssa tästä aiheesta hieman eri sanoin. Hän kehotti että minun ei kannata taistella vastaan vaan antaa pelkojen tulla. Erittäin hyvä neuvo, ja olen itsekin toisissa tilanteissa hyödyntänyt sitä, mutta ongelma on se että en tässä vielä osaa kunnolla hallita itseäni. Kun refleksi on JUOKSE KARKUUN NE SYÖ SINUT ELÄVÄLTÄ niin on aika hankalaa pysähtyä ja antaa niiden tulla iholle. Siihen hän ne tulee joka tapauksessa, mutta helpompaa olisi jos minä en ensin taistelisi vastaan.

Minä aion kyllä voittaa nuo energiasyöpöt enkä aio antaa niiden pilata niitä hyviä asioita jotka olen saavuttanut. Pienin askelin. Tämä kirjoitus oli yksi sellainen.

Olen viime aikoina pyöritellyt mielessäni pelkoa ja mitä se merkitsee. Minun elämässä pelolla on ollut iso rooli ja olen jättänyt monta asiaa tekemättä siksi että minua on pelottanut. Pelko on hallinnut minun elämää ja minä olen ollut sen orja. Kuten olen monta kertaa täälläkin maininnut niin tämä vuosi on rohkeuden teemavuosi ja minulla on mottona “Uskalla enemmän”. Tähän liittyy siis oleellisesti pelko.

36196961073_fb8843a751_o

Minä uskallan nykyään monta asiaa joita en olisi aiemmin uskaltanut. Olen monessa tilanteessa voittanut pahimmat pelkoni ja olen rohkeasti kokeillut, huomannut että pelko oli aiheeton ja olen mennyt eteenpäin. Tottakai pelolla on paikkansa ja tilanteensa. Ei ole aina järkevää tehdä jotain ja pelko on hyvä muistuttaja että ihan kaikkea ei ole suotavaa tehdä. Mutta puhun tässä nyt enemmänkin haitallisesta pelosta.

36608523020_a46c31ccc7_o

Minulla pelkoja on tietenkin tallella ja on monta asiaa jotka edellen pelottavat. Saan uusia haavoja ja sitä kautta uusia pelkoja enkä usko että tulen koskaan uskaltamaan kaikkea sitä mitä voisin uskaltaa. Mutta monta pelkoa olen voittanut ja monta asiaa olisi jäänyt tekemättä jos en olisi rohkaissut itseäni toteuttamaan haluamani asian.

36864884881_c39600b11c_o

On helpottavaa huomata miten rohkeus lisääntyy kun on muutaman kerran uskaltanut yrittää. Nykyään teen monta asiaa vailla pelon häivää jotka olisivat ennen olleet täysin mahdottomia. Ja tietyt asiat pelottavat aivan hurjasti, mutta silti yritän voittaa pelkoni ja voin sanoa että harvoin kaduttaa.

36834094152_c63eda5f5d_k

Minulla tämä kaikki lähti oivalluksesta lähes 15 vuotta sitten. Kysin itseltäni onko tämä sitä elämää jota haluan elää. Totesin että ei ole. Jos olisin jatkanut samaan malliin, olisin varmaan huomannut vanhainkodissa että elämä on jäänyt elämättä.

36864869551_843c305554_o (1)

Voit valita turvallisen vaihtoehdon tai voit uskaltaa. Väitän että useimmiten on parempi uskaltaa kun antaa pelon voittaa!

37005385245_1b8c320b8b_o

Kuvat Merja Tornikoski

Vuodenvaihteen tienoilla pohdin elämääni ja päätin että tänä vuonna USKALLAN ENEMMÄN. Uskallan tarttua tilaisuuksiin, uskallan puhua minulle vaikeista asioista ja uskallan elää sitä elämää jota minä haluan elää. Tämä tavoite on mielestäni toteutunut erittäin hyvin. Paljon on muuttunut muutamassa kuukaudessa ja ennen kaikkea se muutos on tapahtunut minun sisällä. Mitä enemmän uskallan sitä enemmän saan. Niin se vaan on. Jossain määrin on jopa pelottavaa miten hyvin tämä toimii. Joskus toiveeni on toteutunut jopa paremmin kun uskalsin toivoa.

pic26

Nyt on taas se aika vuodesta jolloin on aika uudelle. Kouluvuosista lähtien elokuun alkupuoli on merkinnyt uudistusta. Kesä on päättymässä ja paluu arkeen edessä. MInä pohdin taas elämääni ja nyt minulla on uusi tavoite. Aion edelleen uskaltaa enemmän, mutta aion myös asettaa oman itseni ja oman hyvinvointini etusijalle. Uusi slogan on MINÄ ENSIN.

Minä ensin ei tarkoita että aion olla itsekäs ja keskittyä vain itseeni, päin vastoin. Asettamalla omat tarpeeni ensimmäiseksi, pystyn entistä paremmin myös auttamaan muita sillä minun tarpeeni ovat tyydytetyt ja näin minulla on voimavaroja antaa myös muille.

pic27

Minulla on ollut viime kuukausina terveyteni kanssa vähän vaikeuksia. Tai rehellisemmin sanottuna sairastuin, kävin tietämättäni lähellä kuolemaa, sain lääkettä ja olen toipumassa. Ikävä kyllä toipumistahti ei ole ihan niin nopeaa kun toivoisin. Minähän olin oikeasti töissä jo viikon kuluttua siitä kun pääsin kotiin sairaalasta. Olin tuossa kohtaa hieman liian optimistinen ja ylimitotin oman jaksamiseni. Nyt maksan tästä virheestä ja toipumistahti on hitaampaa.

Mutta minä toivun. Jaksan jo paljon ja jaksan koko ajan enemmän. Kuntoutan itseäni pikkuhiljaa ja opettelen entistä tarkemmin kuuntelemaan omaa kehoani. Välillä joudun lepäämään enemmän kun malttaisin, mutta pikkuhiljaa opettelen rehellisemmäksi omaa itseäni kohtaan.

Tätä tarkoittaa minulle MINÄ ENSIN. Minun on huolehdittava omasta jaksamisestani ja omasta voinnistani, sekä henkisestä että fyysisestä. Olen jo hyvällä tiellä sillä Babysteps painonpudostus etenee loistavasti ruokailun suhteen ja sen lisäksi opin koko ajan paremmin kuuntelmaan omaa vointiani. Henkisen hyvinvoinnin eteen olen tehnyt töitä jo pitkään ja siinä minulla on apunani paitsi fantastinen hoitotiimini, myös ystävät ja läheiset.

pic28

Tänä vuonna olen ottanut monta askelta kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia Uskaltamalla enemmän ja asettamalla Minut ensin!

Tähän kesään on kyllä mahtunut jo vaikka mitä ja vielä on koko elokuu edessä. Saas nähdä mitä kaikkea tapahtuu. On ollut aivan uskomattomia mullistuksia, hienoja edistymisiä, takapakkia ja kaikenlaista muuta. Pääasiassa minulla on ollut erittäin hyvä kesä!

pic23

On ollut vähän terveydellisiä takapakkeja ja pieniä murheita, mutta vastapainoksi olen uinut paljon, istunut ulkona lämpimässä (ja välillä ei niin lämpimässä) säässä nauttimassa olostani ja olen tavannut ystäviä ja tuttuja. Olen taas palanut vesipelastuksen pariin koirani kanssa ja huomaan että vuoden tauko teki minulle hyvää. Rakas harrastus josta oli muodostunut vähän pakkopulla on taas kivaa ja antaa minulle energiaa.

pic25

Painonpudotuksen suhteen en ole ihan edistynyt tavoitteissani. Ruokailen edelleen aivan liian epäsäännöllisesti ja tämä johtaa siihen että välillä annoskoot ovat liian suuria, lähinnä vanhasta tottumuksesta. Sen sijaan olen onnistunut vähentämään herkkuja lähes olemattomaan, juon paljon vettä ja syön paljon terveellisemmin kun aikaisemmin. Minulla ei ole enää mielitekoja joita minulla oli ennen. Joten edistystä on tapahtunut ja olen edelleen sitä mieltä että suunta on oikea ja aion nyt kun arki alkaa kunnolla saada kiinni järkevästä ruokarytmistä.

pic24

Henkisesti olen kasvanut todella paljon tänä kesänä. Olen omassa elämässäni kohdannut monia pelkojani ja huomannut että selviän niistä vailla ongelmia. Vaikeitakin kausia on ollut, mutta on ollut ilo huomata että en jää niihin vellomaan. Painonpudotiksen suhteen minä olen nyt niin määrätietoisesti matkalla oikeaan suuntaan että tunnen sen joka solussa. Tuloksia ei ole vielä nähtävissä, mutta eiköhän niitäkin tule pian kun keho ja mieli tottuu uuteen.

pic22

Tästä on huomenna hyvä aloittaa taas arki! Vaikka minulla ei ole varsinaista lomaa ollutkaan tunnen että olen rentoutunut ja olen motivoitunut tarttumaan arjen haasteisiin. Tosin kesä jatkuu ja aion nauttia siitäkin täysillä!

09. June 2017 · Comments Off · Categories: Hyvinvointi, Pienet askeleet, Stressi

Uskon että en ole ainut joka kamppailee rajojen asettamisen kanssa.

pic09

 

Olen nyt tilanteessa jossa minulla on kolme työtä. A-klinikkasäätiöllä teen osa-aikaisena hanketyötä joka vie mukanaan ja jota voisin tehdä halutessani kellon ympäri seitsemän päivää viikossa. Tässä on todella tärkeää että osaan, muistan ja maltan rajata tehtäviäni, sillä muuten joudun tilanteeseen jossa minä olen se pullonkaula eikä asiat etene. Osa-aikaisen on todella tärkeää uskaltaa rakentaa se oma toimenkuva niin ettei sormet ole mukana kaikessa. Tämä on nyt todellinen haaste sillä olen työssä josta on nopeasti tullut intohimoni. Sinäänsä tiesin jo hakiessani työtä että tämä on sellainen työ jonka todella haluan, mutta tämä mennyt kuukausi on osoittanut että se on vielä mielenkiintoisempi kun luulin.

Spring Housella jatkan sijaisena TE-toimistojen verkkoneuvojana ja tämäkin työ tempaa mukaansa omalla tavallaan. Tämä on sinäänsä helpommin rajattavissa oleva työ ja tässä työ ei kulje mukaan kotiin, mutta silti työpäivät ovat usein hyvin intensiiviset. Teen asiakastyötä ja kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ovat hyvin antoisia, mutta myös omalla tavallaan hyvin kuluttavia.

Kolmas työni on oman yrityksen kehittäminen. Se on nyt jäänyt vähimmälle huomiolle kun olen keskittynyt uusimpaan työhöni, mutta vaikka marraskuu tuntuu olevan kovin kaukana, tiedän että aika menee ja kohta olemme Celindan kanssa mielenterveysmessuilla puhumassa häpeästä. Olemme toki työstäneet tätä aihetta jo pitkään, mutta työtä on vielä paljon jäljellä, ja haluamme että tästä aiheesta tulee suurempi ja laajempi kokonaisuus kun pelkkä yksi luento. Häpeäprojektin lisäksi työstän myös muita projekteja ja yritän rakentaa yritykselleni uusia asiakkuuksia.

Työni ovat yksi kokonaisuus ja niiden rajaaminen on tärkeää, mutta jotenkin ehkä hallittavissa oleva. Riskinä on nyt että innokkaana haalin liikaa töitä projektityössäni, mutta toisaalta tiedostan kyllä rajat ja siellä työajan seuranta pitää huolen siitä että tunteja ei kerry liikaa.

Toinen, vaikeammin rajattavissa oleva kokonaisuus, on vapaa-aika. Ongelmana on että olen huono sanomaan ei. Minulle tulee kaikenlaisia pyyntöjä joihin haluaisin usein suostua. Jos joku ihminen tarvitsee apua ja minä osaan auttaa tuntuu todella vaikealta sanoa etten nyt voi auttaa. Mutta minun on oman jaksamisen vuoksi pakko kieltäytyä asioista. Jos vastaan kaikkeen kyllä olen hyvin pian lähellä loppuunpalamista. Viime vuosina olen monta kertaa tuntenut loppuunpalamisen oireita. Onneksi olen oppinut tunnistamaan itsessäni nämä oireet ja osaan aika pian katkaista kierteen.

IMG_4951

Rajoja pitää asettaa harrastusten, yhdistystoiminnan ja jopa ystävien suhteen. Ystäville rajojen asettaminen on se vaikein kohta. Mutta fakta on se että minä olen ensisijaisesti vastuussa omasta itsestäni, omasta jaksamisestani ja vasta sitten voin antaa itsestäni muille. Jos oma energia on miinuksella, minusta ei ole mitään hyötyä kenellekään.

Tämä tuskin lienee kenellekään uuttta. Jotta jaksan itse, on asetettava rajoja. Mutta miten se tehdään? Minulla on tästä muutama ajatus jotka toimivat omalla kohdallani.

Ensinnäksin on tunnistettava missä se raja menee. Yksi ongelma on että me emme reagoi niihin ensimmäisiin varoitusmerkkeihin, vaan ongelma vaan paisuu kunnes se on niin suuri että sitä on mahdotonta olla huomaamatta. Silloin ongelman korjaaminen on paljon vaativampaa kun jos ongelmaan tarttuu ensimmäisten varoitusmerkkien kohdalla. Tämä on yleensäkin minun mielestä kaiken hyvinvoinnin a ja o: OPI TUNTEMAAN ITSESI. Tiedosta missä rajat menee ja miten sinä korjaat tilanteen. Mikä lataa akkujasi. Milloin akku on menossa tyhjäksi.

Toinen asia on OPI SANOMAAN EI. Jos et jaksa, halua, viitsi sinulla on täysi oikeus sanoa EI. Se on hyvin helppoa. Ja niin pirun vaikeaa.

Kolmanneksi (tämä tuli jo ensimmäisessäkin kohdassa): OPI TUNNISTAMAAN MITEN LATAAT AKKUSI TAAS TÄYTEEN. Mistä saat energiaa, mikä rauhoittaa ja rentouttaa sinut.

Neljänneksi OPI HILJENTÄMÄÄN SISÄINEN ÄÄNESI JOKA VÄITTÄÄ ETTÄ SINÄ ET VOI HILJENTÄÄ TAHTIA. Kyllä voit. Kukaan ei ole korvaamaton. Lapsesi ei mene pilalle vaikka vietät vähän omaa aikaa tai jätätte väliin jonkun aktiviteetin ja vietätte vaikkapa leppoisan leffaillan. Työnantajasi ei anna sinulle potkuja vaikka vähän hidastat tahtia. Puutarhasi ei muutu viidakoksi vaikka jätät ruohon leikkamisen huomiselle (usko minua, meillä on tästä kokemusta).

Ja kyllä, omia ajatuksiaan, tekojaan ja tottumuksiaan voi muuttaa. Se ei tapahdu yön yli eikä edes viikossa tai kuukaudessa, mutta pikkuhiljaa huomaat että olet onnistunut. Pienin askelin, hetki kerralaan.

Esimerkki omasta elämästäni: 1) Ensimmäiset merkit loppuunpalamisesta on että ärsyynnyn asioista jotka normaalisti eivät millään tavalla ärsytä minua, esimerkiksi kaupan kassalla kun joku hidastelee tms yhentekevää. 2) Olen luopunut säännöllisestä vesipelastusharrastuksesta. Vaikka se on kivaa ja vaikka nautin siitä todella paljon, koen että rankassa elämäntilanteessa se että minulla menee kokonainen arki-ilta veperannassa on liikaa. Saatan käydä moikkaamassa kavereita ja käyn sitten uimassa koiran kanssa viereisellä rannalla, tai jos jaksan menemme yhdeksi illaksi silloin tällöin treenaamaan, mutta tässä mennään täysin minun fiiliksen mukaan. Jos en jaksa, niin en mene. 3) Saan energiaa luonnosta, merestä ja ihan vaan sohvalla loikoilusta. Kun haluan tyhjentää aivoni pelaan jotain todella yksinkertaista peliä koneella, esimerkiksi pasianssia tms. 4) Tästä on todella monta esimerkkiä, mutta olen luopunut monista kivoista asioista. Olen myös oppinut hiljentämään sisäisen vaativan ääneni liittyen esimerkiksi siivoukseen. Nautin kun kotini on siisti ja asiat ovat paikallaan, mutta osaan rentoutua myös vaikka ympärilläni on totaalinen kaos. Tosin en halua vieraita kotiini jos koti on pahimmillaan, joten on tässäkin vielä kehittämisen varaa. :) Mutta pienin askelin edetään!

pic10

%d bloggers like this: