01. January 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Lihavuus, Pienet askeleet, Ulkonäkö

Tämä on teksti joka ei jätä minua rauhaan, joten aloitetaanpa uusi vuosi rohkeasti paljastamalla omia syvimpiä tunteitani..

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen. Olen aina yrittänyt laihduttaa enkä ole koskaan onnistunut siinä pysyvästi. Oivalsin jo aikaa sitten että syyt ylipainooni korvien välissä ja se mitä syön on vain oire tuosta pahoinvoinnista jota yritän turruttaa syömällä väärin. Olen nyt jo jonkin aikaa tehnyt työtä löytääkseni ne perimmäiset syyt.

2017-01-01 16.12.40

Niin kauan kun muistan olen pitänyt ylipainoa huonona asiana. Olin iso lapsi ja olen aina ymmärtänyt (tai luullut ymmärtäväni) että se on jotenkin huono asia. En oikeastaan tiedä mistä tämä tulee, olin paljon aikuisten kanssa tekemisissä ja ehkä olen kuullut asioita joita minun ei olisi pitänyt kuulla ja olen ehkä tulkinnut asioita väärin. Mutta pohjaoletus on aina ollut että ylipaino on jotain mitä pitää hävetä. Tämä tarkoittaa siis sitä että olen aina hävennyt itseäni. Olen aina pitänyt itseäni huonompana kun muut. Koska olen L-I-H-A-V-A!!!

DSC_0933

Kävin kouluni tuntien itseni aina vähän huonommaksi kun muut. MInulla on aina ollut ystäviä ja olen aina ollut mukana porukassa eikä minua ole kiustattu, mutta olen aina tuntenut iseni ulkopuoliseksi. Jossain vaiheessa ulkoistin itseni niin että olin kyllä mukana ja osallistuin elämään, mutta tunsin olevani enemmän sivustakatsoja kun oikeasti mukana. Tätä jatkui aikuisuuteen asti ja häpesin itseäni aina vaan.

Sitten jossain vaiheessa aloin enemmän ja enemmän oivaltaa että jos jatkan samalla tavalla niin huomaan istuvani jossain vanhainkodissa ihmettelemässä että mihin elämäni katosi. Päätin etten halua haaskata tätä yhtä ja ainutta elämää ja päätin alkaa elää ihan oikeasti. Päätin että uskallan ja päätin siirtää häpeän syrjään ja antaa mennä.

Olen elänyt ja olen osallistunut. Olen kokenut hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä, mutta olen ollut oikeasti ja aidosti mukana. Silti olen vielä syvällä sisimmässäni sitä mieltä että minä en kelpaa ja että se että olen LIHAVA tekee minusta huonomman kun muut.

2017-01-01 15.31.52

En kirjoita tätä siksi että tunnen jotain erityistä tarvetta tuoda julki näitä asioita, vaan siksi että uskon että kertomalla ja tuomalla pahimman pelkoni päivänvaloon se katoaa pikkuhiljaa. Ehkä opin ymmärtämään myös syvällä sisimmässäni että minä kelpaan juuri tällaisena kun olen. Ja toisaalta minulle on viime vuosina kehittynyt niin kova tarve auttaa muita omien kokemusteni kautta ja uskonkin että kertomalla omia asioitani voin auttaa myös monia muita.

2017-01-01 15.18.51

En halua syyllistää ketään tällä kirjoituksella (huomaa tämä äiti) vaan haluan tuoda esiin omat tunteeni ja pelkoni. Tänä vuonna lupaan itselleni että uskallan entistä enemmän elää ja tehdä asioita itseäni varten. Lupaan että kaivan ne syvimmät pelkoni esiin ja tarkastelen niitä kriitiisesti. Ovatko ne aiheellisia ja hyödyllisiä vai ovatko ne turhia ja kahlitsevia.

Tämän tekstin kuvien julkaiseminen vaatii myös rohkeutta ihan yhtä lailla kun teksti itsessään. Minä olen minä, ja minä kelpaan sekä sisäisesti että ulkoisesti. Siksi tämä teksti ja nämä kuvat. Rohkeaa vuotta 2017 sinulle ja minulle!

DSC_0994

04. December 2016 · Comments Off · Categories: Häpeä, Minä

Kuuntelen autossa aina silloin tällöin äänikirjaa joka kertoo luovuudesta. Nautin kirjasta ja haluan kuunnella sitä pikkuhiljaa, sillä haluan oikeasti sisäistää sen rauhassa ja ajan kanssa. Tämän kirjan lukee ääneen kirjailija itse ja nautin hänen kielestään ja hänen omasta äänestään jolla hän kertoo ajatuksiaan luovuudesta.

Tänään kuuntelin kappaleen joka kertoi siitä miksi joku luo jotain. Tai lähinnä sitä ketä varten joku luo jotain. Kirjailija oli sitä mieltä että luomistyö pitää tehdä omaa itseään varten. Se mitä luot on aidompaa jos luot sen itseäsi varten. Pidän tästä ajatuksesta.

Jäin miettimään tätä ja jäin miettimään omaa kampanjaani häpeää vastaan. Ajatus tuli minulle jo aika kauan sitten. Olen pyöritellyt sitä mielessäni ja keskustellut siitä parin ystävän kanssa. Olen aloittanut kirjoittamalla täällä tekstejä omasta häpeän aiheestani, omasta painostani. En vielä tiedä mitä tästä tulee, jos yhtään mitään, mutta minua motivoi voimakas palo tehdä jotain jotta haitallinen häpeä ei vaikutaisi niin negatiivisesti niin moneen elämään. Tavallaan teen tätä auttaakseni muita, mutta pohjimmiltaan teen tätä auttaakseni itseäni. Minä yritän ymmärtää omia tunteitani, omia syvimpiä pelkojani ja sitä mistä tuo äärimmäisen tuskallinen ja haitallinen häpeä kumpuaa. Olen tässä vuosien varrella, sairastuttuani masennukseen ja työuupumukseen, oppinut että minua auttaa se että uskallan puhua ja uskallan olla avoin sairaudestani. Mitä enemmän uskallan avautua, sitä onnellisempi olen. En tietenkään kirjoita kaikista asioista julkiseen blogiin, mutta avautuminen voi olla ystävälle kertomista ja sekin auttaa.

Minulla on monia tilanteita, yhä edelleen, jolloin häpeän sitä että olen näin valtavan iso. Yritän kuitenkin siirtää häpeän syrjään ja keskittyä elämään omaa elämääni juuri sillä tavalla kun haluan. En halua että HÄPEÄ rajoittaa minua. Toki häpeä saa estää minua loukkaamasta muita ihmisiä tai itseäni, ihan niinkuin häpeän kuuluukin tehdä, mutta en halua että vääränlainen häpeä estää minua elämästä. Siksi aion taistella joka päivä sitä vastaan. En anna sille ylivaltaa, vaan uskallan olla minä. Juuri sellainen kun sillä hetkellä satun olemaan. Sisäisesti ja ulkoisesti. Jos en kelpaa tällaisena, niin se on sinun ongelmasi, ei minun!

Ketä varten

Tälle rakkaalle kaverille olen koko maailma ja se kaikista tärkein ihminen. Oma rakas lenkkikaveri ja tassuterapeutti. <3

27. November 2016 · Comments Off · Categories: Häpeä, Lihavuus, Minä, Pienet askeleet

Tänään luin Hesarista mielipidekirjoituksen siitä kuinka kirjoittaja oli kuntosalilla seurannut ryhmää isokokoisia, vahempia naisia, jotka vitsailivat omasta ylipainostaan ja nauroivat päälle. Kirjoittaja jäi miettimään sitä kuinka hän tunsi myötähäpeää kun naiset pilkkasivat omaa ylipainoaan. Niinpä.. Olen itsekin käyttänyt huumoria selvitäkseni vaikeista tilanteista. En ole kaikista ketterin tyyppi ja olen monesti heittänyt vitsin tyyliin “köntys tulee” keventääkseni tunnelmaa vähän nolossa tilanteessa. En silti koe että olisin pilkannut itseäni tai tehnyt itsestäni vitsin.

Ehkä joku tuntee myötähäpeää lukiessani tekstejäni. En tiedä. En oikeastaan edes välitä. Minä en ole mikään vitsi enkä minä ole mielestäni nolo. Tavoitteeni on oppia hyväksymään itseni sellaisena kun olen. Toissijainen tavoitteeni on että pudottaisin painoa, mutta haluan tehdä sen siksi että se helpottaa elämääni monella tavalla ja siksi että painonpudotuksen myötä riskini sairastua ylipainon aiheuttamiin sairauksiin vähenee. Uskon oman itseni kohdalla että suurin syy ylipainooni löytyy ns. korvien välistä. Tästä syystä uskon että on tärkeää että opin hyväksymään itseni täysin ennen kun voin pudottaa painoa pysyvästi.

Minulla on myös kolmas syy siihen että tuon oman ylipainoni blogini lukijoiden silmien alle. Uskon (tai oikeastaan tiedän) että minun kirjoitukseni auttavat monia muita ylipainoisia, tai jonkun muun omaan itseensä liittyvän häpeällisenä kokemansa asian kanssa kamppailevia. Kun tuon oman häpeäni päivänvaloon pikkuhiljaa häpeä katoaa. Valossa pelottavat asiat muuttuvat vähemmän pelottaviksi kun hämärän suojissa. Eilen auringonvalo valaisi päivääni ja nautin marraskuisen luontokävelyn aiheuttamasta hyvästä olosta enkä pelännyt yhtään ottaa paria selfietä kauniilla rannalla. :)

rannalla2 rannalla3

24. November 2016 · Comments Off · Categories: Häpeä, Lihavuus, Minä

Kirjoitan nyt sinulle joka häpeät omaa lihavuuttasi, tai oikeastaan mitä tahansa ulkoista tai sisäistä omassa itsessäsi. Jotain mitä sinä olet.

Minä olen lihava. Olen niin kauan kun muistan ollut enemmän tai vähemmän lihava. Olen aina hävennyt sitä. Olen oppinut että lihavuus on asia jota pitää hävetä. Se on rajoittanut elämääni niin monella tavalla etten edes muista niitä kaikkia. Mutta ennen kaikkea se on estänyt minua iloitsemasta omasta itsestäni ja omasta elämästäni. Minä olen lihava, mutta minä olen kovin paljon muutakin. Silti lihavuus menee minun mielessäni kaikkien muiden ominaisuuksien edelle.

MUTTA! Minä häpeän tänä päivänä lihavuuttani paljon vähemmän kun aiemmin ja koko ajan vähemmän ja vähemmän. Uskallan enemmän, uskallan elää, uskallan olla oma itseni. Uskallan myös asettaa itseni esille. Jos some olisi ollut olemassa 15 vuotta sitten minun profiilikuvani olisi varmaan ollut joku hieno kukka tai muu vastaava esine enkä olisi uskaltanut julkaista itsestäni yhtään mitään henkilökohtaista. Tänä päivänä julkaisen omia ajatuksiani ja kuviani tuntematta yhtään tippaa häpeää.

Aion olla piikki lihassa ja aion uskaltaa entistä enemmän. Aion julkaista asioita jotka tuntuvat tai ovat tuntuneet minusta häpeällisiltä. Kerron rehellisesti miltä minusta tuntuu. Kerron asioita joita en ole uskaltanut ennen sanoa, mutta joita olen ajatellut monesti. Siksi toivon että juuri sinä joka häpeät jotain luet nämä ja ehkä sinäkin uskallat hieman enemmän.

Tänään uskallan julkaista sen että minua ärsyttää lihavuudessa se etten löydä itselleni tarpeeksi suurta taikaviittaa (Ylen uutinen taikaviitasta), jotta minut näkee pimeässä. Haluan loistaa kun joulukuusi kun ulkoilen koirani kanssa jotta kukaan ei aja meidän yli pimeällä tiellä. Mutta… en ole löytänyt itelleni tarpeeksi isoa heijastinliiviä ja joudun tyytymään liiviin joka lepattaa tuulessa eikä enkä ole edestäpäin tarpeeksi näkyvä. Kuva ohessa.

Taikaviitta

 

 

%d bloggers like this: