Olen otsikon (Hon ger terapigarantin ett namn och ett ansikte) mukaan antanut nimeni ja kasvoni Terapiatakuulle. Terapiatakuu on kansalaisaloite, jossa halutaan lainsäädäntöä helpottamaan ihmisten pääsyä mielenterveyspalveluiden piiriin. Tärkeä aloite ja suostuin Svenska Ylen haastateltavaksi, koska olen itse saanut nopeasti apua ja sen ansioista olen ollut pääsääntöisesti töissä, vaikka sairastan vakavaa masennusta. Minulle masennus on sairaus muiden joukossa, ja minulla tämä sairaus on ollut enimmäkseen oireeton hyvän hoidon ansioista.

terapiatakuu

Olen ollut monta kertaa mediassa kertomassa omista kokemuksistani mielenterveyskuntoutujana. Tällä kertaa harkitsin asiaa erityisen tarkkaan. Syy tähän on stigma, häpeäleima. Minulla on nimittäin määräaikainen työsuhteeni A-klinikkasäätiöllä päättymässä ensi vuoden alussa ja olen aloittelemassa työnhaun. Henkilökohtaisista syistä haluaisin nyt vaihtaa hieman suuntausta ja tehdä töitä, joissa en ole koko ajan tiiviissä auttamistyössä. Olen siis astumassa ulos siitä kuplasta, jossa olen kokemusasiantuntija Pia. Pelkään että media- ja somenäkyvyyteni mielenterveyskuntoutujana vaikeuttaa mahdollisuuksiani työllistyä.

Pelkoni on sinänsä aiheellinen, sillä parin vuoden takaisessa mielenterveysbarometrissä lähes joka viides vastaaja koki, että on pelottavaa ja epämukavaa tavata mielenterveyskuntoutuja. Villi veikkaukseni on, että vielä suurempi osa työnantajista suhtautuu skeptisesti mielenterveyskuntoutujan palkkaamiseen. Silti olen pysynyt päätöksessäni olla julkisesti se mikä olen. Minä en häpeä itseäni ja tiedän että olen paljon muuta, kun mielenterveyskuntoutuja. Tiedän että minulla on paljon annettavaa työntekijänä ja uskon että on työnantajia, jotka arvostavat avoimuttani. Olen nimittäin vuosien varrella puhunut mielenterveydestä lukemattomien ihmisten kanssa. Tiedän että monet salaavat mielenterveysongelmiaan työpaikoilla ja jopa ystäviltään. Se että minä kerron avoimesti ongelmistani ei tarkoita, että olisin epävarmempi työllistettävä, kun joku muu. Saattaa nimittäin olla, että tämä joku muu on henkilö, joka salaa mielenterveysongelmansa jopa itseltään ja on kävelevä ruutitynnyri, kuten itse olin joskus kauan sitten ennen ensimmäistä sairastumistani.

Olen hyvin iloinen siitä, että Terapiatakuu sai tarvittavan kannattajamäärän ja että aloite etenee eduskuntaan. Tarvitsemme ilmapiirin, jossa ihmiset uskaltavat hakea apua ajoissa ja jossa apua on saatavilla. Oleellista on, että apua hakeva ihminen kohdataan ja että hänet otetaan tosissaan. Kun hain apua ensimmäisen kerran sain kyllä apua, sain jopa terapiaa melko nopeasti. Ongelmana oli vaan että kohtaaminen oli vain osittaista, sillä minulle ei kerrottu niin että olisin ymmärtänyt mitä minulle tapahtuu. Mikään terapia ei itsessään riitä, jos en tule kohdatuksi oikealla tavalla.

Minun polkuni on ollut pitkä ja välillä olen eksynyt sivuraiteille. Olen kuitenkin päättänyt, että minä en häpeä sitä mitä olen, vaan olen ylpeä siitä, että uskallan olla julkisesti masentunut ja ahdistunut. Minä olen sitä mitä olen tänä päivänä koska olen käynyt läpi suuria vaikeuksia, olen uskaltanut puhua niistä, olen päässyt auttamaan avun tarpeessa olevia ihmisiä ja olen oppinut arvostamaan sitä luottamusta, jota he minua kohtaan osoittavat. Tämä luottamus ajaa minua eteenpäin ja tämä luottamus on syy siihen, että suostuin tuohon juttuun.

#eihävetä #fuckskam #jesuismielenterveyskuntoutuja

Kuten moni muu minäkin pohdin tänään tätä kohta päättyvää vuotta. Vuoteni on ollut vaihteleva sisältäen suurta onnea ja syvää surua. Olen sairastanut taas poikkeuksellisen paljon, ja olinkin kahdeksan viikkoa masennuksen kourissa poissa töistä. Olen oppinut omasta masennuksestani todella paljon tänä vuonna. Olen ymmärtänyt miten masennus hallitsee minua ja olen oppinut tunnistamaan masennuksen äänen. Tämä on jo suuri askel ja vaikka olenkin edelleen sairas toivon että olen menossa kohti terveyttä masennuksen suhteen.

2019

Töissä olen löytänyt oman paikkani. Hieman sattumien kautta päädyin alkuvuodesta työpaikkani työsuojeluvaltuutetuksi ja myös henkilöstön edustajaksi A-klinikkasäätiön hallitukseen. Työsuojeluvaltuutetun tehtävä on hyvin lähellä sitä mikä on minun tavoitteeni kokemusasiantuntijana. Haluan tehdä töitä jotta ihmiset voisivat paremmin työpaikoilla. Minä olen sairastunut sekä työuupumukseen että astmaan (huonon sisäilman seurauksena). Nämä ovat tänä päivänä liian yleisiä asioita monilla työpaikoilla ja omat kokemukseni innostavat minua toimimaan jotta olisimme terveempiä ja tyytyväisempiä työntekijöitä!

Kokemusasiantuntijuus kaiken kaikkiaan on lähellä sydäntäni ja haluan että kokemusasiantuntijuutta kuunnellaan kautta linjan jotta saamme parempia palveluita, parempia työpaikkoja ja terveempiä ja tyytyväisempiä ihmisiä. KokeNetissä olemme päässeet auttamaan ihmisiä, jotka ovat hädässä eivätkä tiedä mistä hakea apua tai miten lähteä purkamaan vaikeaa tilannetta. #eihävetä-kampanjan avulla teemme töitä jotta yhä useampi havahtuisi pohtimaan omaa suhdettaan häpeään ja sihen miten häpeä vaikuttaa elämäämme. Kampanja on ollut säästöliekillä aikapulan takia, mutta tulemme nyt keskittämään enemmän aikaa ja energiaa tälle tärkeälle asialle.

Koen että tänä vuonna olen uskaltanut todella paljon enemmän kun koskaan aikaisemmin. Sekä työelämässä että henkilökohtaisessa elämässä. Mitä enemmän uskallan sitä enemmän vapaudun. Olen saanut kuulla olevani esimerkki monelle (vaikka se tuntuu edelleen käsittämättömältä joka kerta kun kuulen sen) ja suurin motiivini tehdä sitä työtä jota teen on että pääsen omalla esimerkilläni innoittamaan ihmisiä voimaan paremmin. Sillä hyvinvoinnin avaimet ovat omissa käsissämme. Monesti olemme niin jumissa ettemme osaa käyttää noita avaimia. Tai ehkä emme edes tiedä että ne ovat hallussamme. Mutta olen oppinut että minä olen itse vastuussa omasta hyvinvoinnistani. En voi siirtää vastuuta miehelleni, perheelleni, työnantajalleni enkä ystävilleni.

Sairastelusta ja monista muista vaikeuksista huolimatta olen koko ajan kokenut että olen onnellinen. Minulla on moni asia todella hyvin ja elämässäni on perusta kunnossa. Sekään ei ole itsestäänselvyys sillä viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut todella paljon epävarmuutta ihan kaikilla sektoreilla. Silti olen uskaltanut luottaa siihen että asiat järjestyvät ja niin ne ovat tehneet. Välillä turhauttavan pienin askelin ja välillä pelottavan suurin harppauksin. Mutta kun palaan takaisin siihen kuka olin kolme vuotta sitten huomaan ja näen miten paljon olen kehittynyt. Ja siitä olen kiitollinen ja sen myötä onnellinen.

Jännittyneenä ja innostuneena siirrän katseeni vuoteen 2019. Tiedän että se tulee sisältämään monia vaikeita asioita ja päätöksiä. Tiedän myös että se tulee sisältämään paljon uutta ja mielenkiintoista. Aion jatkaa uskaltamista ja aion jatkaa muiden innostamista. Suunnitelmia on monia ja katsotaan mitkä niistä toteutuvat. Hyvää vuodenvaihdetta ja vuotta 2019!

21. November 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Mielenterveys, Minä, WTF

Reagoin eilen Mielenterveysbarometrissä esiintyviin väittämiin jonka mukaan vajaa viidennes väestöstä pelkää mielenterveyskuntoutujaa eikä halua mt-kuntoutujaa naapurikseen. Barometrissä oli mukana paljon muutakin mielenkiintoista ja tärkeää asiaa. Eilinen reaktio oli vahva sillä minä elän ja teen töitä tässä maisemassa toisin kun suurin osa väestöstä. Omilla FB-sivuillani syntyi jonkun verran keskustelua asiasta ja niissä tuotiin esiin sitä miten kysely on tehty ja myös se mitä mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa.

Sekä minä että toinen paikalla ollut kokemusasiantuntija VTT Päivi Rissanen reagoimme voimakkaasti juuri noihin väittämiin ja prosenttilukuihin. Tämä koska asia on meille henkilökohtainen. Barometrin teema oli tänä vuonna työelämä ja mielenterveyskuntotujien asema työelämässä. Ja eteenkin se miten työssä sairastuvia tuetaan ja miten heihin suhtaudutaan.

Tämä aihe on minulle myös henkilökohtainen. Sairastuin itse työssä työuupumuksen ja ahdistuksen kautta masennukseen. Olen myös parhaillaan työelämässä vaikka minulla on diagnoosi vakava masennus aktiivisena. Minulla on paljon kokemustietoa siitä miten olla työelämässä ja kohdata mielenterveysongelmia. Ensimmäisellä kerralla kaikki meni pieleen ja siitä tuli vakava kierre joka johti pitkien sairauslomien jälkeen siihen että jättäydyin pois työelämästä ja vaihdoin alaa kokonaan. Toisella kerralla, nyt, olen elävä esimerkki siitä mitä voi tapahtua kun kaikki menee oikeen. Olen vakavasti sairas, mutta joudun itsekin välillä tarkistamaan Kanta.fi:stä mikä diagnoosini nyt tällä hetkellä on. Ja kyllä, kävin tarkastamassa. Siellä se edelleen on. Vakava masennus, perässä lukee tosin osittain toipunut.

Syy siihen miksi reagoin eilen niin vakavasti oli se että tuo stigma, että mielenterveyskuntoutujat ovat pelottavia, tarkoittaa käytännössä sitä että ihminen jolla menee vähän liian lujaa tai joka huomaa väsyvänsä ei välttämättä uskalla hakea apua ajoissa. Hän sinnittelee ja sairaus ehtii mennä vakavaksi ja sitten ei ole vaihtoehtoja. Siitä voi seurata että ei enää pääse sängystä ylös, että ei jaksa peseytyä eikä syödä eikä juuri mitään muutakaan. Koko maailma on musta. Olen ollut siinä maailmassa. Se on hyvin pelottava paikka.

Tuo stigma/leima/pelko tekee sen että nuori joka kamppailee mielenterveysongelmien kanssa kokee olevansa huonompi kun muut. Miten hän voi koskaan löytää voimia ponnistaakseen ylös sängystä jos hän kokee olevansa pelottava ja ei-toivottu naapuri?

Sanoilla on valtaa. Mutta miksi sanasta mielenterveys on tullut peikko? Meillä kaikilla on mielenterveys. Välillä voimme paremmin, välillä huonommin. Jotkut sairastuvat mieleltään, toiset sairastavat suolistosairautta. Miksi toista kannustetaan ja toinen kokee vähättelyä ja syrjäytymistä?

Tämä asia on minulle niin tärkeä että laitan itseni jatkuvasti likoon. En minä nauti siitä että postaan kuvia itsestäni, siitä että kirjoitan henkilökohtaisia tekstejä blogiin, siitä että kannustan työssäni kuntoutujia jaksamaan, siitä että annan haastatteluja joista klikkiotsikoiden kautta tehdään mediaseksikkäitä, siitä että olen kun terrieri esillä joka paikassa toitottamassa kokemusäänen esiintuomista tai siitä että nousen puhumaan minun elämästä. En minä tee tätä siksi että haluan olla esillä. Teen tätä siksi että haluan antaa äänen niille jotka eivät jaksa, jotka voivat niin huonosti että eivät pysty.

Toki teen tätä myös itseni vuoksi. Teen tätä sen nuoren tytön vuoksi, joka häpesi itseään niin paljon ettei uskaltanut elää kuten halusi. Kerron tästä lisää huomenna livenä mielenterveysmessuilla ja julkaisen myöhemmin täällä tekstin omasta häpeästäni. Jos jaksan, jos en, palaan asiaan kun jaksan.

#jesuismielenterveyskuntoutuja

pic35

23. June 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Juhlaa, Kesä

Selailin tässä hieman Facebookia ja törmäsin monenlaisiin juhannuskirjoituksiin. Osalla on mökkijuhannus suurella tai pienellä porukalla, osa viettää yksin ja kaikkea siltä väliltä. Tämä on aihe jota olen elämäni aikana pohtinut usein.

pic17

Minä en pidä “pakkojuhlinnasta”. Juhannus, joulu, uusivuosi ja vappu on juhlia jotka pitäisi viettää juhlien yhdessä suurella porukalla perinteisin menoin. Jos sinulla on perinteitä, ihmisiä joiden kanssa juhlia ja paikka jonne mennä, niin tämähän ei ole ongelma. Eikä tämä ole ongelma jos valitset toisenlaisen tavan “juhlia”. Mutta luulen että on aika monia jotka jotain muuta kun sen mitä heillä on. Tai vaikka valitsevatkin vaan kotonaolon, niin siinä vaiheessa kun joku kysyy mitä aiot tehdä ao juhlana tulee jonkinlainen häpeä jos ei ole suuria suunnitelmia. Näistä iloisista juhlista on tullut jonkinlainen pakko.

pic18

Mutta puhutaan nyt kuitenkin juhannuksesta kun juhannusta vietetään. Minä olen pienenä viettänyt juhannukset saaressa isolla porukalla. Lapsuuteni juhannukset oli niin täydellisiä kun vaan voivat olla. Näiden idyllisten lapsuuden juhannusten jälkeen olen viettänyt juhannusta missä milloinkin. Välillä ahdistuneena ja häveten omaa yksinäisyyttäni. Useimmiten kuitenkin seurassa.

pic19

Nykyään asun maalla ja nautin niin suunnattomasti siitä ettei minun tarvitse lähteä mihinkään ja siitä että saan vaan olla. Tänä vuonna olen väsynyt ja tarvitsen lepoa ja rauhaa. Ajatus siitä että pitäisi lähteä jonnekin “pakkoviettämään” on hirveä, silti tunsin pienen häpeän pistoksen kun luin kavereiden juhannuksista suurissa seurueissa. Halusin pysähtyä pohtimaan tuota tunnetta. Käsittämätöntä miten syvälle on juurtunut tunne siitä että tietyt asiat pitää tehdä tietyllä tavalla ja jos et jostain syystä pysty siihen olet jotenkin huonompi. En minä missään nimessä tietoisesti häpeä sitä että vietän juhannusta kotona lepäillen ja nauttien vapaasta, silti jostain syvältä sisimmistäni tuli tuo häpän pistos.

pic20

Jätän tämän aiheen tähän ja lähden koirani kanssa luontoon. Toivotan kaikille ihanaa, häpeä-vapaata juhannusta juhlitpa sitä ihan miten vaan!

19. June 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Lihavuus, Minä, Ulkonäkö

Olen aina hävennyt sitä että olen ylipainoinen. Niin kauan kun muistan olen aina tiennyt olevani lihava. Tai luullut olevani lihava osan ajasta. Lihavuus on aina olltu minulle jotain huonoa.

pic12

 

Yksi, tällä hetkellä ajankohtainen, häpeän aiheuttaja on ollut lihavan ihmisen kesäpukeutuminen. Talvella voi ainakin luoda itselleen illuusion että vaatteet peittävät läskit, mutta kesällä joko istut sisällä, kärsit kuumasta tai näyttäydyt vähissä vaatteissa. Tai kaikkea noista. Kaikenlaiset “näin pääset kesäkuntoon” -laidutusjutut vaan pahentavat tuskaa.

Pahinta minulle ei ole kuitenkaan ollut kesäpukeutuminen, sillä kyllähän sitä nyt jonkunlaisen kompromissin löytää. Tai sitten sitä istuu sisällä. Minulle pahinta on ollut uinti. Olen aina rakastanut uintia, mutta minulla oli monta vuotta jolloin en kehdannut käydä uimassa kun olisin halunnut. Toki olen kärsinyt myös kaikenlaisista neurooseista kesäpukeutumisen suhteen. Puhumattakaan siitä jaksosta elämässäni jolloin hikoilin todella paljon ja kainaloihini ilmestyi paljastavat läiskät. Häpesin niin ettten tiennyt miten päin olisin ja koitin peittää ongelmaa kaikenlaisilla tavoilla.

pic13

Onneksi jotain on muuttunut minussa ja minä en enää jaksa välittää siitä mitä mieltä muut ovat siitä minkä näköinen olen tai mitä puen päälleni. Jos joku kokee ongelmallisena minun pukeutumisen, se on hänen ongelmansa, ei minun. Jos minä haluan mennä uimaan niin minähän menen. Tänään kävin jopa kaksi kertaa, ensin aamulla Siuntion kylpylässä vesijuoksemassa ennen työpäivää ja työpäivän päätteeksi järvessä koirani kanssa.

pic14

Tiedän että on monia jotka jättävät mielummin menemättä uimaan, tai pukeutumatta lämpimän sään mukaisesti siksi että häpeävät. Minäkin olen hävennyt, ja häpeän välillä vieläkin. Mutta huomaan myös että mitä enemmän uskallan sitä enemmän nautin. Minulla oli kausi kun olimme muuttaneet maalle, olin jättänyt vanhan elämäni ja olin toipumassa pahasta työuupumuksesta, jolloin en välittänyt ulkonäöstäni yhtään. Mitä resuisempi sen parempi. Menin tavallaan yhdestä äärilaidasta toiseen. Olin ollut töissä kosmetiikan maahantuojalla ennen maallemuuttoamme ja ulkonäkö oli monella tavalla läsnä arjessani. Nyt alan kokea jonkunlaista tasapainoa. En yritä tahallani olla mahdollisimman piittaamaton, mutta menen kyllä mukavuus edellä edelleen. En viitsi meikata arkisin enkä välttämättä edes juhlaan. Tosin välillä on kiva laittautua, mutta sopivassa suhteessa.

pic15

Nyt aion kuitenkin nauttia kesästä. Kauniina kesäpäivinä käyn uimassa ja nautin lämmöstä, ja kun sataa keksin muuta mieluisaa tekemistä.

pic16

31. May 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä

Se tunne kun olet koko elämäsi hävennyt sitä miltä näytät..

pic06

Olen oppinut peittämään sen aika hyvin. Olen oppinut elämään sen kanssa, mutta välillä se häpeä voittaa tietoisen minän ja minä muserrun sen alle.

Minä olen aina ollut lihava. Olin aina se joka valittiin viimeisenä joukkueeseen jumppatunnilla. Se joka oli aina jollain tavalla erilainen. Minua ei ole koskaan kiusattu, mutta tunsin kuitenkin itseni ulkopuoliseksi jollain tavalla. Se joka on kiva ja hyvä kaveri, mutta joka on läski eikä siksi koskaan kelpaa ihan täysin.

Tiedän että tämä on hyvin pitkälle oman pääni sisällä tapahtuvaa, mutta minä olen oikeasti todella lihava ja vaikka minä en ole kokenut kiusaamista en voi välttyä ihmisten katseilta. Niiltä jotka tuntuvat sanovan “onneksi en ole lihava niinkun tuo ällötys”. Niitä katseita näen nytkin enkä enimmäkseen välitä, mutta välillä kun mieli on maassa ne katseet tuntuvat tikariniskuilta ja taas kerran häpeän itseäni.

Olen kantanut, ja kannan edelleen, sisälläni suurta häpeää lihavuudestani. Vaikka yritän kompensoida sitä miten niin tuntuu etten kuitenkaan ihan kelpaa. Olen aina se läski…

Nyt on tullut aika irtautua häpeästä. Kokemusasiantuntijakollegani Celinda Byskata ja minä luennoimme Mielenterveysmessuilla Wanhassa satamassa Helsingissä keskiviikkona 22.11 otsikolla “Häpeän kahdet kasvot: kun häpeä muuttuu elämää kahlitsevaksi tunnetilaksi”.

Lihava ihminen on usein silmätikkuna. Monet kokevat oikeudekseen saada kommentoida ihan mitä sattuu mm. lihavalle (toki myös moni muu ns. normista poikkeava kokee samaa, asiatonta kohtelua). Minä olen oikeastaan aina päässyt aika helpolla. En ainakaan muista että olisin erityisen usein saanut kuulla loukkaavia sanoja, ehkä siksi ne harvat kerrat jää mieleen erityisen hyvin.. Usein kohtaan kyllä katseita jotka tulkitsen negatiivisiksi. Mutta niistä en välitä. Jokainen saa ajatella mitä haluaa. Kunhan ei loukkaa ketään sanomalla niitä ääneen.

25_3_1

Tällä viikolla suutuin lääkärin kommenteista ja olen vieläkin hyvin vihainen niistä. Lääkärit kommentoivat usein ylipainoani ja tottakai ihan syystä, sillä ylipaino on terveysriski. Siedän sen ja mielestäni lääkäri saa kommentoida sitä, mutta siinä miten hän se tekee on se jutun juju. Jos lääkäri yrittää keskustella panostani kun menen flunssan takaia lääkäriin hän on pahasti hakoteillä. Jos lääkäri yrittää selittää huonon sisäilman aiheuttaman astmani syitä ylipainolla hän on myös pahasti hakoteillä. Astmani et tietenkään helpotu siitä että olen ylipainoninen ja kyllä se varmaan pahentaa asiaa, mutta tunnen monia normaalipainoisia ja laihoja ihmisiä joilla on astma.

25_3_2

Minulla oli muutama kesä sitten käytössä ihana, ohut maksimekko josta pidin todella paljon. Sain monia positiivisia kommentteja kun käytin mekkoa. Sitten olin jossain kun eräs henkilö päästi suustaan kommentin joka aiheutti sen etten ole sen jälkeen käyttänyt kyseistä mekkoa. Hän kysyi milloin minulla on laskettu aika. Onneksi minulla toimi hoksottimet ja sanoin vastaukseksi etten ole raskaana, olen vaan lihava. Taisi kyseinen henkilö hieman jopa ymmärtää hävetä käytöstään. Mutta miksi minulle tuli siitä niin paha mieli etten ole käyttänyt mekkoa sen jäkeen? Ei minun tarvitse muuttaa tapojani vain koska joku käyttäytyy tökeröksi. Minähän ne kiloni kannan ja minä ne terveysriskit kärsin jos niitä tulee.

25_3_3

Minä kirjoitan lihavuudesta siksi että haluan elää lihavuudestani huolimatta sellaista elämää kun minä haluan. Lihavuuden haittavaikutukset ja mahdolliset terveysriskit minä tiedostan eikä nämä kirjoitukset tarkoita sitä että vähättelen lihavuuden ongelmia. Päin vastoin. Tiedostan ne ja työstän omaa ylipainoani, mutta haluan hyväksyä itseni syvällä sisimmässäni myös ylipainoisena. Minun ei tarvitse ansaita sitä erikseen, vaan se on minun oikeuteni. Saan olla juuri tällainen ja se on ihan ok. Se riittää.

25_3_4

Halusin lisätä tähän vanhoja kuvia, mutta niitä oli vaikea löytää sillä olen välttänyt kameraa niin monta vuotta.. Ei enää!

21. March 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Lihavuus, Ulkonäkö

Olen työstänyt omia pelkojani. Olen kirjoittanut tänne siitä miltä tuntuu olla ylipainoinen, läski. Olen tehnyt paljon työtä muuttaakseni omaa, vääristynyttä, ajattelutapaa omasta itsestäni. Olen pinnistellyt nähdäkseni itseni muunakin kun lihavana. Pikkuhiljaa olen huomannut että edistyn. Uskallan julkaista omia kuviani, uskallan kirjoittaa siitä miltä minusta tuntuu ja uskallan jopa syvällä sisimmissäni, hetken, uskoa että minä kelpaan tällaisena kun minä olen.

Tänään yksi ihminen onnistui melkeen murskaamaan tuon kaiken tekemäni työn muutamalla lauseella. Menin lääkäriin hakemaan apua. Olin hädintuskin ehtinyt istua alas kun tuo lääkäri kertoo minulle “totuuden”. Hän kutsuu minua sairaalloisen lihavaksi, Hän sanoo että olen obeesi. Hän käyttää sanoja jotka iskevät kun raippa. Hän puhuu totta, mutta hän käyttäytyy asiattomasti. Hän puhuu totta sanoessaan että olen sairaalloisen lihava, obeesi. Mutta kaikki muu mitä hän sanoo on pelkkää oletusta, väärää sellaista. Hän luulee jotain koska näkee edessään lihavan naisen. Hän on väärässä kaikessa muussa. Minä nousen ylös ja kävelen turtana ulos. Sanon vastaanotossa että haluan tehdä valituksen. Kyyneleet alkavat valua silmistäni, lähden pois.

Kotona soitan ystävälle. Kerron hänelle mitä on tapahtunut ja kysyn oliko lääkärin käytös asiallista. Hän vahvistaa sen minkä jo tiedän, ei se ollut.

Minä en aio antaa tuon lääkärin murskata kaiken sen mitä olen onnistunut jo saavuttamaan. Aion olla ylpeä omasta itsestäni ihan sellaisen kun olen. Aion jatkaa kuvieni postaamista ja aion jatkaa ajatusteni kirjoittamista. Aion olla entistä rohkeampi. Sillä mitä jos siellä olisi ollut minä vuosi sitten? Mitä minun itsetunnolle olisi tapahtunut? Olisiko hän onnistunut murtamaan minut? Ehkä…

Kelpaanpa

Minä menin nuolemaan haavojani sinne minne yleensä, Kopparnäsiin. Olen päättäväinen, mutta surullinen. Huomenna on parempi päivä ja huomenna aion taas uskoa että olen ihana ja että kelpaan. Huomenna jaksan taas. Tänään olen väsynyt ja surullinen. En ehkä edes pelkästään itseni puolesta, vaan kaikkien meidän jotka tunnemme että emme kelpaa.

Tämän tarinan jatkon voit lukea täältä.

Olen aktiivisesti jo pidemmän aikaa työstänyt omaa suhdettani ylipainooni ja ylipainoon yleensä. Minä olen niin kauan kun muistan nähnyt itseni ensisijaisesti lihavana. Jos minua pyydetään kuvailemaan itseni minulle tulee aina mieleen ihan ensimmäisenä lihava. On tilanne ihan mikä tahansa. En tietenkään läheskään aina sano sitä ääneen, mutta mielessä se on ihan JOKA kerta. Jos minulle olisi annettu tehtäväksi kuvailla itseni viidellä sanalla ensimmäiset kolme olisivat varmaan  lihava, läski ja ällöttävä.

Tiedän tottakai että olen paljon muutakin, mutta tuo on oikeasti ollut se totuus jossa olen oman itseni kanssa elänyt varmasti yli 30 vuotta. Olen AINA nähnyt itseni ensisijaisesti LIHAVANA ja se lihavuus on jotain negatiivista, inhottavaa ja se tekee minusta jollain tavalla huonon. Tiedostan tietenkin miten sairas tämä ajattelutapa on ja haluan korostaa että tämä koskee vain omaa ylipainoani. Mutta tässä oli siis lähtökohta minun projektille

Minun piti oppia näkemään että en ole ensisijaisesti, toissijaisesti enkä edes kolmanneksi lihava, vaan olen vaikka mitä muuta. Puhuin tästä ääneen vastikään pitkäaikaiselle ystävälle ja sanoin hieman varovasti että “en kuitenkaan usko että te muut näette minut ensisijaisesti lihavana”. Hän puhdisti ihmeissään päätään ja sanoi painokkaasti että ei tietenkään. Kyllähän minä sen TIEDÄN, mutta syvällä sisimmissäni minä olen kuitenkin epävarma, lihava lapsi joka kokee olevansa jotain jota pitää hävetä.

Nyt olen viime päivät ollut sairaana kotona ja olen joutunut pysähtymään. Kuluttaakseni aikaani olen tehnyt kaikenlaista. Olen muun muassa kuvaillut itsestäni hassuja videoita ja ottanut itsestäni kuvia (sairaana en jaksa tehdä mitään kovinkaan järkevää). Ja tiedättekö mitä.. Olen huomannut että pikkuhiljaa minun kuvani itsestäni on muuttumassa. Katson omia kuviani ihan uudella tavalla. Näen itsestäni hyviä puolia ja kauniita piirteitä.

Olen tietoisesti jo pidemmän aikaa lisänyt kuvia itsestäni mm. tänne blogiin ja omiin somekanaviini. Tämä on ollut itselleni tapa tuoda itseäni esille ja näyttää itselleni että minä kelpaan. Minä en ole ällöttävä ja ruma. Minä olen kyllä ylipainoinen, mutta ei se tee minusta millään tavalla huonoa. Minä saan näkyä ja olla olemassa!

Olen pikkuhiljaa hyväksymässä itseni, oivaltamassa että minulla on mahdollisuus vaikka mihin ja näkemässä itseni realistisesti. Uskon että tätä kautta minulle avautuu myös ihan uudenlainen suhtautuminen ruokaa ja uskallan vihdoinkin päästää irti näistä suojaavista rasvakerroksista. Minä näen jo valon tunnelin päässä ja olen aivan varma että olen oikealla tiellä!

Tänään iloitsin kauniista kevätsäästä ja kamera vangitsi mm. tämän hetken. Näen tässä iloa ja kauneutta!

Happytoday

Olen seurannut YLE;n Vaakakapinaa puolella silmällä ja olen hyvin samoilla linjoilla. Luin Saara Sarvaksen kolumnin “Tiesitkö että oot tosi lihava?” ja minussa nousi raivo. Tänä iltana olin oikeassa mielentilassa pienelle purkaukselle. Kirjoitin alla olevan tekstin Facebook sivulleni. Halusin kuitenkin ensipurkauksen jälkeen kirjoittaa vähän lisää täällä.

Minulla on pitkän linjan painonpudostuskampanja meneillään. Saan siihen apua ja minä muun muassa käyn keskustelemassa ammattilaisten kanssa ylipainoni syistä ja yritämme tätä kautta päästä käsiksi itse ongelman aiheuttajaan, ei pelkästään oireeseen (=ylipainoon). Tämä edistyy mielestäni hyvin ja olen oivaltanut monia asioita itsestäni ja siitä miksi syön väärin. Sillä kyllähän minä syön väärin. En minä muuten olisi tämän kokoinen.

paino3

kuva YLE/Laura Honkimäki

Kuten alla olevasta purkauksesta ilmenee olen myös tehnyt monia pieniä muutoksia elämääni jotka pitkällä tähtäimellä aivan varmasti pudottavat painoani. Lyhyellä tähtäimellä mitään ei ole tapahtunut. Olen turhautunut ja tiedän että minun pitää tehdä enemmän jotta saan painon oikeasti liikkeelle. Tiedän myös miksi paino on ja pysyy ja tiedän mikä aiheuttaa sen stressin joka minulla aiheuttaa painonnousua.

Minä olen siitä hankala persoona että minähän kyllä tiedän mikä on minulle oikea tie ja kaikki jotka uskaltavat tulla neuvomaan minua joutuvat kohtaamaan hurjan vastarinnan. Persoonani kieltäytyy ottamasta apua vastaan ja olen kun jääräpäinen pikkulapsi joka huutaa MINÄ ITSE kun joku yrittää auttaa. Tiedostan myös tämän ja yritän hyväksyä sen että olen välillä väärässä. (Tämä kappale on kirjoitettu huumorilla ja kuten minut hyvin tuntevat tietävät en siedä sitä että minua tullaan neuvomaan vaikka neuvoja olisi kuinka oikeassa ja minä kuinka väärässä. :D )

paino2

Se mikä minut tekee niin vihaiseksi painosta puhuessa on kaikki hyvää tarkoittavat lääkärit, hoitajat, ravitsemusterapeutit jne jotka varmasti tietävät aiheesta paljon, mutta lähestyvät meitä ylipainoisia ihan väärällä tavalla. Minä kyllä tiedän mitä minun pitäisi tehdä, olen laihduttanut enemmän tai vähemmän koko ikäni, mutta jostain syystä en onnistu pitämään painoa poissa. Teen siis jotain väärin vaikka “teen kaiken oikeen”. Ja minun maailmassani haluan löytää oireen syyn jotta voin poistaa sen ennen kun hoidan oireen. Sillä jos en hoida oireen syytä, oire tulee aina vaan takaisin. Tämä on prosessi joka minulla on nyt hyvässä vauhdissa. Silti hoitajani lipsahtaa välillä tieltä ja palaa siihen malliin joka hoitohenkilökunnalle on ilmeisesti opetettu. Toivoisin niin että oppisimme paremmin kuuntelemaan! Aivan kuten Saara Sarvas kirjoittaa kolumnissaan.

Alla FB-purkaukseni:

Pia 24.2.2017

Tämä on niiiiiiin samaa kun mitä olen jo pitkään ajatellut. Minulla stressi oikeen imee itseensä kaiken mitä suuhuni pistän eikä mikään dietti pure kunnolla kun olen stressaantunut teen ihan mitä vaan. 

Olen niin lopen kyllästynyt myös hyvää tarkoittaviin hoitoalan henkilöihin jotka hokevat pienistä muutkoksista. Olen viime aikoina 1) lopettanut kokonaan alkoholin juonnin koska olen koko ajan väsynyt ja haluan testata onko sillä vaikutusta (todennäköisesti ei ole, sillä väsymys johtuu astmasta joka ei ole tasapainossa) enkä halua alkoholista tulevia turhia kaloreita. 2) käynyt uimassa/vesijuoksemassa joka maanantai-aamu 3) nukkunut enemmän kun ennen 4) syönyt säännöllisesti ja vähentänyt ruokamääriä 5) juonut paljon vettä 6) lenkkeillyt päivittäin ja yrittänyt lisätä hyötyliikuntaa. Tulos: paino on noussut. Mitä ehdotti hoitaja jonka vastikään tapasin ja jonka kanssa olin juuri keskustellut muutoksista jotka olen tehnyt elämässäni. Juu, tee pieniä muutoksi elämääsi niin kyllä se siitä. Niinhän minä tein!!!!! Etkö sinä kuuntele???? Olen NIIIIIIIN kyllästynyt!!! Minulla on tällä hetkellä stressiä elämässäni jolle en voi mitään. Se johtuu minusta riippumattomista syistä enkä voi muuta kun yrittää oppia elämään sen kanssa. Teen sitä koko ajan ja teen sitä menestyksekkäästi. Mutta koska elimistöni reagoi stressiin varastoimalla kaiken energian ja kehittämällä rasvaa niiin MINÄ LIHON VAIKKA TEEN MITÄ!

paino1

%d bloggers like this: