Babysteps painonpudotus: viikko 17

Viikko on mennyt hyvin ja painoa putosi reilu kilo! Hienon putken katkaisi vappu jolloin minulla oli ennalta suunniteltu tauko. Söimme hyvin, mutta mitään älyttömiä ylilyötejä ei onneksi ollut.

Taukojahan minulla on ollut aika paljon, mutta koen että ne ovat tukeneet painonpudotustani. Ehkä paino olisi pudonnut vielä reippaampaan tahtiin ilman niitä, mutta koen että reilut 20 kiloa neljässä kuukaudessa on aivan tarpeeksi hyvin. 🙂 Painoa on siis pudonnut vähän päälle 21 kiloa tasan neljässä kuukaudessa! Uskon itse asiassa että pitämäni diettitauot ovat olleet yksi syy siihen että laihdutus etenee hyvää vauhtia ja että motivaatio säilyy korkeana.

Vappuna liikuin todella hyvin ja liikkuminen tuntuu entistä kevyemmältä. Vappupäivänä rehkimme pihatöissä useita tunteja. Olen iloinen paitsi hyvästä hyötyliikunnasta myös siitä että saimme paljon tehtyä, ja mikä parasta apuna oli upeat naapurimme. Saimme raivattua neljä viinimarjapensasta jotka olisi pitänyt raivata jo monta vuotta sitten. Lisäksi talomme päätyseinää vasten istutetut, ylikasvaneet ruusupensaat on myös kaadettu maan tasalle. Naapurimme poltti risut ja piha on nyt huomattavasti siistimpi. Töitähän riittää edelleen, haravointiurakkaa en ole edes kunnolla aloittanut. Mutta askel kerrallaan toimii myös tässä projektissa. 🙂

2013-05-01 20.01.55

 

2013-05-01 20.02.01