Babysteps painonpudotus: Uusi alku

Olen viime päivinä miettinyt paljon taas ylipainoa. Minulla oli pitkä flunssa joka veti minut huonoon kuntoon enkä ole jaksanut liikkua juuri lainkaan viime aikoina. En ole jaksanut ollenkaan miettiä painonhallintaa vaan olen keskittynyt paranemaan. Nyt on kuitenkin aika taas palata ruotuun.

pp1

Kuten olen tännekin kirjoittanut olen jo pitkään työstänyt ylipainoni syitä ja olen yrittänyt löytää keinoja miten voisin muuttaa elämäntapojani terveellisemmiksi pysyvästi. Aloitin konkreettisen toiminnan liikunnalla. Ensimmäisenä vuorossa oli uinti. Kävin aamu-uinnilla maanantaisin ennen työhönlähtöä. Olin juuri ehtinyt aloittaa kotijumpan kun kunto meni niin alas etten ole jaksanut moneen viikkoon tehdä muuta kun lyhyitä lenkkejä koiran kanssa. Minulla oli myös hyvä suunnitelma miten muutan ruokatottumuksiani nimenomaan pysyvästi.

Nyt minulla on sitten se tilanne joka jokaisessa elämänmuutosprosessissa tulee jossain vaiheessa eteen. Tuli ongelma, tilanteet muuttui ja nyt pitäisi aloittaa alusta. Helpommin sanottu kun tehty. Tämä on se vaihe jolloin aiemmat muutosprosessini ovat lopahtaneet ja kuivuneet kasaan. Nyt ei saa käydä niin!

pp2

Menin tiistaina takaisin töihin pitkän sairausloman jälkeen ja tämä viikko on pyhitetty totutteluun. Maanantaina on tarkoitus käydä uimassa ja siitä pikkuhiljaa jatkaa uusia elämäntapoja ja pikkuhiljaa muuttaa ne ruokailutottumukset jotka aiheuttavat minulle suurimman ongelman (liian suuret annoskoot, epäsäännöllinen syöminen ja sen seurauksena “ahmiminen” nälkäisenä kun olen ollut liian kauan syömättä). Minulle ei makeanhimo ole se kaikista pahin peikko, vaikka on sekin olemassa, vaan nämä muut seikat ovat se ongelman ydin.

pp4

Otan nyt apuun tämän blogin ja lupaan raportoida tänne miten edistyn.Tässä vielä hieman selkeämmin lähiaikojen elämänmuutostavoitteet:

Ensimmäisessä vaiheessa tavoite on liikunnan lisääminen mikä tarkoitta:
uinti 1 x viikko
kotijumppa vähintään 3 x viikko
päivittäinen lenkki koiran kanssa + hyötylikunta

Toinen vaihe keskittyy ruokailun ongelmakohtiin:
liian suuret annoskoot
epäsäännölliset ruokailuajat
liian pitkät tauot ruokailujen välillä

Kolmas vaihe on sitten ruokailun “hienosäätö” ja makeanhimoon & naposteluun puuttuminen.

Saapa nähdä miten käy. Minä luotan itseeni ja siihen että olen henkisesti edistynyt jo niin pitkälle etten enää tyydy tähän nykyiseen epäterveelliseen kehoon. Vaikka minä hyväksyn ja rakastan itseäni tämänkin näköisenä, haluan kuitenkin rakastaa terveellisempää Piaa ja nyt on aika tehdä se muutos jotta pääsen eroon tästä epäterveellisestä ylipainosta!

pp3