Babysteps Joulukalenteri 12. Luukku: Babysteps

12

Yksi tärkeimpiä välineitä omassa kuntoutumisessani, stressinhallinnassani, henkilökohtaisessa kehityksessäni tai oikeastaan ihan missä vaan, on babysteps eli pienet askeleet.

Yritykseni nimi ei ole Babysteps Consulting ihan sattumalta vaan babysteps on minun johtotähti. Babysteps tarkoittaa minulle:

  • pienet askeleet madaltavat kynnystä aloittaa jotain uutta
  • että asetan alkuun tarpeeksi pienet tavoitteet
  • askeleet vievät eteenpäin = edistyn
  • kun olen ottanut monta pientä askelta voin katsoa taaksepäin ja huomaan miten pitkälle olen päässyt.

Kun en vaadi itseltäni kovinkaan paljon huomaan että ylitän tavoitteet helposti ja saan motivaatiota jatkaa. Jos esimerkiksi päättäisin että haluan juosta maratonin niin ei se tältä istumalta onnistuisi, tarvitsen monen monta välietappia matkalla onnistuneeseen suoritukseen.

Samalla tavalla babystepsiä voi hyödyntää myös stressinhallinnassa. Mieti mitä haluat, mikä on päämääräsi. Suunnittele matka niin että asetat tarpeeksi pieniä tavoitteita matkan varrelle, eteenkin alkuun on tärkeä että ottaa ihan pienen pieniä askeleita. Näin pääsee hyvin alkuun ja sitten jossain vaiheessa huomaakin että myös matkanteko voi olla ihan hauskaa ja stressitöntä. Esimerkiksi näin joulun alla monet stressaavat saavuttaakseen täydellisen joulun. Mitä jos tekisikin niin että pohtii mikä asia on se kaikista tärkein, se asia jota ilman ei ole joulua. Sitten ottaa tavoitteekseen että toteuttaa sen asian. Kaikki muu on pelkkää boonusta joita voi ottaa mukaan jos siltä tuntuu. Riittäisikö se tänä jouluna?

Joskus asiat etenee hurjin harppauksin ja vauhtia piisaa. Hyvä niin. Babysteps auttaa kuitenkin hyväksymään ne tilanteet jolloin eteneminen on syystä tai toisesta hitaampaa ja jolloin vaatimustasoa pitää madaltaa.

Babysteps on minulle tärkeä aihe ja tulen palaamaan siihen myöhempinä päivinä.

Uusintana Babysteps-blogin viime vuoden stressiä ja stressinhallintavinkkejä käsittelevä joulukalenteri.