21. March 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Lihavuus, Ulkonäkö

Olen työstänyt omia pelkojani. Olen kirjoittanut tänne siitä miltä tuntuu olla ylipainoinen, läski. Olen tehnyt paljon työtä muuttaakseni omaa, vääristynyttä, ajattelutapaa omasta itsestäni. Olen pinnistellyt nähdäkseni itseni muunakin kun lihavana. Pikkuhiljaa olen huomannut että edistyn. Uskallan julkaista omia kuviani, uskallan kirjoittaa siitä miltä minusta tuntuu ja uskallan jopa syvällä sisimmissäni, hetken, uskoa että minä kelpaan tällaisena kun minä olen.

Tänään yksi ihminen onnistui melkeen murskaamaan tuon kaiken tekemäni työn muutamalla lauseella. Menin lääkäriin hakemaan apua. Olin hädintuskin ehtinyt istua alas kun tuo lääkäri kertoo minulle “totuuden”. Hän kutsuu minua sairaalloisen lihavaksi, Hän sanoo että olen obeesi. Hän käyttää sanoja jotka iskevät kun raippa. Hän puhuu totta, mutta hän käyttäytyy asiattomasti. Hän puhuu totta sanoessaan että olen sairaalloisen lihava, obeesi. Mutta kaikki muu mitä hän sanoo on pelkkää oletusta, väärää sellaista. Hän luulee jotain koska näkee edessään lihavan naisen. Hän on väärässä kaikessa muussa. Minä nousen ylös ja kävelen turtana ulos. Sanon vastaanotossa että haluan tehdä valituksen. Kyyneleet alkavat valua silmistäni, lähden pois.

Kotona soitan ystävälle. Kerron hänelle mitä on tapahtunut ja kysyn oliko lääkärin käytös asiallista. Hän vahvistaa sen minkä jo tiedän, ei se ollut.

Minä en aio antaa tuon lääkärin murskata kaiken sen mitä olen onnistunut jo saavuttamaan. Aion olla ylpeä omasta itsestäni ihan sellaisen kun olen. Aion jatkaa kuvieni postaamista ja aion jatkaa ajatusteni kirjoittamista. Aion olla entistä rohkeampi. Sillä mitä jos siellä olisi ollut minä vuosi sitten? Mitä minun itsetunnolle olisi tapahtunut? Olisiko hän onnistunut murtamaan minut? Ehkä…

Kelpaanpa

Minä menin nuolemaan haavojani sinne minne yleensä, Kopparnäsiin. Olen päättäväinen, mutta surullinen. Huomenna on parempi päivä ja huomenna aion taas uskoa että olen ihana ja että kelpaan. Huomenna jaksan taas. Tänään olen väsynyt ja surullinen. En ehkä edes pelkästään itseni puolesta, vaan kaikkien meidän jotka tunnemme että emme kelpaa.

Tämän tarinan jatkon voit lukea täältä.

Comments closed.

%d bloggers like this: