Viime aikoina minulla on ollut tavallista alavireisempi kausi meneillään. Itseluottamus on kateissa ja tuntuu että mistään ei tule mitään. Tekisi mieli luovuttaa.
Onneksi tämä alavireisyys ilmenee vain välillä ja suurimman osan aikaa olen ihan täysin toimintakykyinen ja hyvällä mielellä. Silti tämä ajoittainen alakulo on taustalla ja nakertaa itseluottamusta. Vaikka kuinka tiedän että tämä menee ohi ja vaikka kuinka tiedän että tämä kuuluu asiaan, tuntuu silti että tämä ei mene koskaan ohi.
Juuri nyt olen itse itseni suurin vihollinen. Torppaan kaikki hyvät ideat ennen kun uskallan edes kokeilla ja odotan joku tulee pelastamaan minut. Näen kaikessa vaan ne huonot puolet ja tuntuu että on täysin turha edes yrittää.
Sitten menen koiran kanssa lenkille tai teen jotain muuta joka katkaisee nämä negatiiviset ajatusmallit ja hetken kuluttua tuntuu paljon paremmalta. En osaa mässäillä alakulossa ja negatiivisessä vireessä kovinkaan pitkään. Joskus olen oikeen yrittänyt, mutta ei siitä tule mitään.
Se on ehkä osa ongelmaa. Tämä toistuva alakuloisuus ei mene ohi ennen kun se on tehnyt tehtävänsä. Valmistellut minut taas parempaan kauteen.
Toisaalta näen jo auringon joka pilkottaa pilvien takaa. Tiedän että se hyvä kausi on tuloillaan. Tunnen sen lähestyvän. Voi kunpa osaisin valokuvata tänään ikkunastani näkyvän valon. Se sopii näihin mietteisiin niin täydellisesti. Mutta kun en osaa, niin kuvituksena onkin viime viikoinen otos joka ajaa saman asian.
Tällaista tajunnanvirtaa tänään.