Yksi oire kun sairastin työuupumusta oli että en osanut keskittyä mihinkään kovinkaan pitkään. Tämä oire on osittain jäänyt vaivaamaan minua vaikka olen mielestäni muuten jo lähes täysin toipunut (en usko että koskaan voi toipua täysin). Minä en enää katso tv:tä ollenkaan (poiskulkien vaalivaalivalvojaiset ja kuninkaalliset häät), minun on vaikea keskittyä katsomaan elokuvaa ilman taukoa enkä jaksa edes Netflixistä seurata jotain sarjaa paria kautta enempää. Telkkarin katsomista en kaipaa enkä koe sitä kovinkaan haittaavana oireena. Mutta keskittymiskykyni on alentunut myös lukemisen suhteen. Olen aina lukenut paljon, en pelkästään kirjoja vaan olen myös ollut aikakausilehtien suurkuluttaja. Tänä päivänä jaksan kyllä välillä lukea kirjoja, mutta paljon vähemmän kun aiemmin ja aikakausilehteä en ole lukenut loppuun vuosiin. Välillä innostun ostamaan lehden, mutta ne jää aina kesken.
Nyt olen kuitenkin päättänyt että haluan taas lukea enemmän ns. ammattikirjallisuutta. Tämä tarkoittaa minulle että luen ihmisten hyvinvointiin liittyviä kirjoja. Olen innostunut äänikirjoista ja kuuntelen pitkillä automatkoilla äänikirjoja, mutta yritän myös jonkun verran lukea ihan perinteisesti kirjoja.
Nyt luen kirjaa onnellisesta elämästä. Siinä on paljon hyviä pointteja ja monia niistä olen toteuttanut jo vuosia. Eräs kappale jäi erityisen hyvin mieleen. Siinä kirjailija siteeraa toista kirjailijaa siitä kuinka me koko ajan keskitymme siihen mitä meiltä puuttuu sen sijaan että olisimme kiitollisia siitä mitä meillä jo on. Monet tutkijat ovat sitä mieltä että onnellisen elämän reseptiin kuuluu kiitollisuus. Sen sijaan että tavoittelisimme koko ajan lisää onnellisuus tulee siitä että pysähdymme pohtimaan sitä mitä meillä jo on. Myös minä olen omassa elämässäni huomannut miten suuri merkitys tällä on omaan hyvinvointiini.
Sitaatti alkoi sillä kuinka heräämme ja ensimmäiset ajatukset ovat ettemme ole saanut nukkua tarpeeksi. Tämä kolahti minuun niin vahvasti siksi että minä kuulun tähän kategoriaan. Olen jo vuosia valitellut ainaista väsymystäni aina kun siihen on vaan tullut tilaisuus. Herään ja ensimmäinen ajatus on että haluan nukkua vielä ihan vähän lisää. Ihan sama heräänkö viikonloppuna jolloin olen ehkä jopa nukkunut kellon ympäri tai arkena kun olen nukkunut aivan liian vähän. Ehkä minä itse luon oman väsymyksen tunteen sillä että tuntuu etten ole nukkunut tarpeeksi (tai että olen nukkunut liikaa). Aion tästä lähtien keskittyä siihen miten aloitan päiväni ja yritän kääntää ajatukseni johonkin muuhun kun siihen etten ole saanut tarpeeksi unta. Toivon että tällä olisi ihan oikeasti vaikutusta jatkuvaan väsymykseeni.
Tätä kirjoittaessani pidin pienen tauon ja selailin puhelimella Facebookia (halusin koota ajatukseni, en ole someaddikti 😉 ). Joku oli jakanut kauan netissä kiertäneen jutun huippuviulistista, joka eräs aamu soitti klassista musiikkia jollain metroasemalla ja siitä kuinka harva pysähtyi kuuntelemaan häntä. Tämä mies on siis alansa huippu, jonka konserteista ihmiset maksavat paljon rahaa. Nyt juuri kukaan ei pysähtynyt kuuntelemaan häntä.
Näinhän se tahtoo olla. Meillä on kiire saaavuttaa lisää emmekä ehdi pysähtyä nauttimaan hetkestä. Kuitenkin tuo hetki on se joka tekee elämästä elämisen arvoista. Minä harjoittelen tätä kovasti ja hidastin vauhtia jonkin aikaa sitten. Nyt tunnen kuinka kateissa ollut luovuus palaa elämääni ja kuinka saan jälleen energiaa toteuttaa unelmia, jotka ovat olleet kateissa
Kiitos kun pysähdyit hetkeksi lukemaan tämän tekstin!
Kuvissa jälleen kauniit Inkoon rantamaisemt joista pääsen kohta valon lisääntyessä nauttimaan myös arkisin töiden jälkeen. 🙂