16. Luukku: Myönteinen asenne tekee ihmeitä

16

Tapaan työssäni paljon ihmisiä. Useat heistä kamppailevat terveytensä kanssa ja monet ovat kokeneet suuria menetyksiä. Heillä on usein astetta enemmän haasteita matkallaan kun “keskivertoihmisellä”.

Eräs henkilö jonka olen työni kautta tavannut on menettänyt enemmän kun useimmat. Hän on lähestulkoon vanki omassa kodissaan ja hänellä on muitakin elämää haittaavia rajotteita. Hän on haastavasta elämäntilanteestaan huolimatta hyvin valoisa persoona joka on opettanut minulle paljon.

Me kaikki kohtaamme murheita, vaikeuksia ja ongelmia. Toisille niitä kasaantuu enemmän kun muille, mutta tuskin kukaan meistä selviää kokonaan ilman vaikeuksia. Mielestäni ei voi läheteä (tässäkään) asiassa vertailemaan omaa tilannettaan toisen tilanteeseen. Asiat eivät aina ole sitä miltä ulospäin näyttää.

Kohtaamme siis kaikki vaikeuksia. Kun tällainen tilanne on päällä on täysin luonnollista että reagoimme siihen usein ns. negatiivisella tunteella. Tämä on enemmän kun sallittua ja se on jopa suotavaa. Se mihin minä haluan että kiinnittäisimme huomiota on siihen miten suhtaudumme asiaan rektion jälkeen.

Voimme jäädä vellomaan ongelmassamme ja kasvattaa sen niin suureksi että pikkuhiljaa se hallitsee meitä ihan täysin. Tai voimme tiedostaa ongelman, mutta emme anna sen vallata koko elämäämme. Tiedän kyllä että tämä ei ole helppoa, ja olen ollut masentunut, joten tiedän miltä tuntuu kun pimeys vie kaiken valon eikä toivoa ole. Mutta silti väitän että edes pienen pieni valonpilkahdus on mahdollinen on tilanne mikä tahansa.

Tänään minulla oli huono päivä. Tuntui että tekisi mieli vaan hautauta sohvan nurkkaan ja vetää peitto päälle. Oli kuitenkin muutama työasia hoidettavana joista yksi oli puhelu tämän alussa mainitsemani henkilön kanssa. Hänen elämänmyönteinen asenteensa tarttui minuun ja sain hoidettua kaiken mitä piti ja sen lisäksi sain tehtyä pari muuta kauan mieltä vaivannutta juttua. Myönteinen asenne voi tosiaan tehdä ihmeitä!

Babysteps-blogin joulukalenteri käsittelee stressiä ja vinkkejä stressinhallintaan. Kaikki blogin kirjoituksia välillä 1.-24.12 kommentoineet ovat mukana arvonnassa, jonka palkintona on kolmen kerran skypen tai puhelimen välillä tapahtuva stressinhallintakonsultaatio (45 minuuttia/kerta) yhdelle henkilölle. Yksi kommentti mihin tahansa kirjoitukseen blogissani 1.-24 joulukuuta on arpalipuke.