Haluan kirjoittaa toivosta, sillä se merkitsee niin paljon. OIkeastaan se on kaiken alku. Toivo muutoksesta, pieni varovainen haave tai unelma. Ehkä siitä muotoutuu suunnitelma. Joku konkreettinen teko. Saat ensimmäisen merkin siitä että muutos on mahdollinen. Sitten seuraavan. Edelleen kaikki on niin haurasta että mikä tahansa voi mennä pieleen. Kipinä voi vielä sammua ja usein yksikin vastoinkäyminen riittää. Turha yrittää, ei mikään muutu.

Joskus jatkat vastoinkäymisistä huolimatta, kipinä ei sammu. Sitten vastoinkäymisiä tulee useita. Vaatii jo ponnistelua pitää toivon kipinä hengissä. Mutta yhtäkkiä kipinä saa elämää ja siitä muuttuu tuli. Toive toteutuu..

Olen nähnyt ympärilläni monia toivon kipinöitä, olen nähnyt vastoinkäymisiä ja olen nähnyt uusia yrityksiä. Olen nähnyt menestystä ja olen nähnyt toivon vahvistumista. Moni asia menee vaihteeksi hyvin. Pienin askelin, varovaisesti jotta kipinä ei sammu etenemme kohti jotain uutta. Ei välttämättä parempaa, mutta erilaista. Toivottavasti hyvää. Askel kerralla.

Olen oivaltanut monta tärkeää asiaa viime aikoina. Ne vaativat rohkeutta, uskallusta. Toivon että saan viisautta muokata nämä oivallukset muotoon jossa ne voivat auttaa muita itseni lisäksi. Olen joka päivä kiitollinen. Uskallan joka päivä toivoa. Ja yritän suojella vielä niin heikkoa kipinää vastoinkäymisiltä. Toivo elää vielä.

pic29

Vuodenvaihteen tienoilla pohdin elämääni ja päätin että tänä vuonna USKALLAN ENEMMÄN. Uskallan tarttua tilaisuuksiin, uskallan puhua minulle vaikeista asioista ja uskallan elää sitä elämää jota minä haluan elää. Tämä tavoite on mielestäni toteutunut erittäin hyvin. Paljon on muuttunut muutamassa kuukaudessa ja ennen kaikkea se muutos on tapahtunut minun sisällä. Mitä enemmän uskallan sitä enemmän saan. Niin se vaan on. Jossain määrin on jopa pelottavaa miten hyvin tämä toimii. Joskus toiveeni on toteutunut jopa paremmin kun uskalsin toivoa.

pic26

Nyt on taas se aika vuodesta jolloin on aika uudelle. Kouluvuosista lähtien elokuun alkupuoli on merkinnyt uudistusta. Kesä on päättymässä ja paluu arkeen edessä. MInä pohdin taas elämääni ja nyt minulla on uusi tavoite. Aion edelleen uskaltaa enemmän, mutta aion myös asettaa oman itseni ja oman hyvinvointini etusijalle. Uusi slogan on MINÄ ENSIN.

Minä ensin ei tarkoita että aion olla itsekäs ja keskittyä vain itseeni, päin vastoin. Asettamalla omat tarpeeni ensimmäiseksi, pystyn entistä paremmin myös auttamaan muita sillä minun tarpeeni ovat tyydytetyt ja näin minulla on voimavaroja antaa myös muille.

pic27

Minulla on ollut viime kuukausina terveyteni kanssa vähän vaikeuksia. Tai rehellisemmin sanottuna sairastuin, kävin tietämättäni lähellä kuolemaa, sain lääkettä ja olen toipumassa. Ikävä kyllä toipumistahti ei ole ihan niin nopeaa kun toivoisin. Minähän olin oikeasti töissä jo viikon kuluttua siitä kun pääsin kotiin sairaalasta. Olin tuossa kohtaa hieman liian optimistinen ja ylimitotin oman jaksamiseni. Nyt maksan tästä virheestä ja toipumistahti on hitaampaa.

Mutta minä toivun. Jaksan jo paljon ja jaksan koko ajan enemmän. Kuntoutan itseäni pikkuhiljaa ja opettelen entistä tarkemmin kuuntelemaan omaa kehoani. Välillä joudun lepäämään enemmän kun malttaisin, mutta pikkuhiljaa opettelen rehellisemmäksi omaa itseäni kohtaan.

Tätä tarkoittaa minulle MINÄ ENSIN. Minun on huolehdittava omasta jaksamisestani ja omasta voinnistani, sekä henkisestä että fyysisestä. Olen jo hyvällä tiellä sillä Babysteps painonpudostus etenee loistavasti ruokailun suhteen ja sen lisäksi opin koko ajan paremmin kuuntelmaan omaa vointiani. Henkisen hyvinvoinnin eteen olen tehnyt töitä jo pitkään ja siinä minulla on apunani paitsi fantastinen hoitotiimini, myös ystävät ja läheiset.

pic28

Tänä vuonna olen ottanut monta askelta kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia Uskaltamalla enemmän ja asettamalla Minut ensin!

Tähän kesään on kyllä mahtunut jo vaikka mitä ja vielä on koko elokuu edessä. Saas nähdä mitä kaikkea tapahtuu. On ollut aivan uskomattomia mullistuksia, hienoja edistymisiä, takapakkia ja kaikenlaista muuta. Pääasiassa minulla on ollut erittäin hyvä kesä!

pic23

On ollut vähän terveydellisiä takapakkeja ja pieniä murheita, mutta vastapainoksi olen uinut paljon, istunut ulkona lämpimässä (ja välillä ei niin lämpimässä) säässä nauttimassa olostani ja olen tavannut ystäviä ja tuttuja. Olen taas palanut vesipelastuksen pariin koirani kanssa ja huomaan että vuoden tauko teki minulle hyvää. Rakas harrastus josta oli muodostunut vähän pakkopulla on taas kivaa ja antaa minulle energiaa.

pic25

Painonpudotuksen suhteen en ole ihan edistynyt tavoitteissani. Ruokailen edelleen aivan liian epäsäännöllisesti ja tämä johtaa siihen että välillä annoskoot ovat liian suuria, lähinnä vanhasta tottumuksesta. Sen sijaan olen onnistunut vähentämään herkkuja lähes olemattomaan, juon paljon vettä ja syön paljon terveellisemmin kun aikaisemmin. Minulla ei ole enää mielitekoja joita minulla oli ennen. Joten edistystä on tapahtunut ja olen edelleen sitä mieltä että suunta on oikea ja aion nyt kun arki alkaa kunnolla saada kiinni järkevästä ruokarytmistä.

pic24

Henkisesti olen kasvanut todella paljon tänä kesänä. Olen omassa elämässäni kohdannut monia pelkojani ja huomannut että selviän niistä vailla ongelmia. Vaikeitakin kausia on ollut, mutta on ollut ilo huomata että en jää niihin vellomaan. Painonpudotiksen suhteen minä olen nyt niin määrätietoisesti matkalla oikeaan suuntaan että tunnen sen joka solussa. Tuloksia ei ole vielä nähtävissä, mutta eiköhän niitäkin tule pian kun keho ja mieli tottuu uuteen.

pic22

Tästä on huomenna hyvä aloittaa taas arki! Vaikka minulla ei ole varsinaista lomaa ollutkaan tunnen että olen rentoutunut ja olen motivoitunut tarttumaan arjen haasteisiin. Tosin kesä jatkuu ja aion nauttia siitäkin täysillä!

03. July 2017 · Comments Off · Categories: Babysteps painonpudotus, Lihavuus

Olen kirjoittanut täällä painonpudotusprosessistani. Ajatus oli että keskittyisin ensin liikuntaan ja kehoni liikkuvuuden parantamiseen. Ikävä kyllä elämä ei yleensä mene suunnitelmien mukaisesti ja minulla paljastui toukokuussa vakava sairaus. Vaikka sairaus on lääkkeiden ansiosta hallinnassa, se on silti vaikuttanut jaksamiseeni aika paljon enkä jaksa läheskään yhtä paljon kun ennen. Yritin muutaman viikon mennä samaa tahtia kun ennen, mutta jouduin luovuttamaan ja toteamaan että en jaksa.

Nyt on siis tarpeen tehdä muutos strategiaan. Toki pyrin liikkumaan niin paljon kun jaksan, mutta vailla paineita ja vailla tulostavoitteita. On siis aika keskittyä ruokaan. Minulla oli alun perin tarkoitus että painonpudotuksen toisessa vaiheessa keskityn syömään pienempiä annoksia, säännöllisemmin ja välttämään liian pitkiä taukoja ruokailujen välillä. Tämä on siis nyt tämän kesän tavoite. Annoskoot ovat helposti liian isoja ja huomaan usein että otan aivan turhan suuria annoksia tai että otan vanhasta tottumuksesta lisää vaikka olen jo täynnä. Sitten ahdan itseeni liikaa ruokaa ja tuloksena on huono olo. Työpäivinä minun on helpompi pysyä tietyssä aikataulussa, mutta vapaalla huomaan helposti illalla etten ole syönyt mitään kunnollista koko päivänä.

Aion ottaa nyt näiden ruokatottumusten muokkaamisen kanssa hyvin rauhallisesti. Ensinnäkin olen tosiaan vielä kaukana terveestä ja sen lisäksi minulla on aika paljon stressiä aiheuttavia asioita elämässäni nyt. Mutta nyt on aika siirtyä vaiheeseen kaksi ja laittaa perusruokailu kuntoon! Ja lisätä liikuntaa pikkuhiljaa kuntoa ja itseäni kuunnellen.

pic21

 

23. June 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Juhlaa, Kesä

Selailin tässä hieman Facebookia ja törmäsin monenlaisiin juhannuskirjoituksiin. Osalla on mökkijuhannus suurella tai pienellä porukalla, osa viettää yksin ja kaikkea siltä väliltä. Tämä on aihe jota olen elämäni aikana pohtinut usein.

pic17

Minä en pidä “pakkojuhlinnasta”. Juhannus, joulu, uusivuosi ja vappu on juhlia jotka pitäisi viettää juhlien yhdessä suurella porukalla perinteisin menoin. Jos sinulla on perinteitä, ihmisiä joiden kanssa juhlia ja paikka jonne mennä, niin tämähän ei ole ongelma. Eikä tämä ole ongelma jos valitset toisenlaisen tavan “juhlia”. Mutta luulen että on aika monia jotka jotain muuta kun sen mitä heillä on. Tai vaikka valitsevatkin vaan kotonaolon, niin siinä vaiheessa kun joku kysyy mitä aiot tehdä ao juhlana tulee jonkinlainen häpeä jos ei ole suuria suunnitelmia. Näistä iloisista juhlista on tullut jonkinlainen pakko.

pic18

Mutta puhutaan nyt kuitenkin juhannuksesta kun juhannusta vietetään. Minä olen pienenä viettänyt juhannukset saaressa isolla porukalla. Lapsuuteni juhannukset oli niin täydellisiä kun vaan voivat olla. Näiden idyllisten lapsuuden juhannusten jälkeen olen viettänyt juhannusta missä milloinkin. Välillä ahdistuneena ja häveten omaa yksinäisyyttäni. Useimmiten kuitenkin seurassa.

pic19

Nykyään asun maalla ja nautin niin suunnattomasti siitä ettei minun tarvitse lähteä mihinkään ja siitä että saan vaan olla. Tänä vuonna olen väsynyt ja tarvitsen lepoa ja rauhaa. Ajatus siitä että pitäisi lähteä jonnekin “pakkoviettämään” on hirveä, silti tunsin pienen häpeän pistoksen kun luin kavereiden juhannuksista suurissa seurueissa. Halusin pysähtyä pohtimaan tuota tunnetta. Käsittämätöntä miten syvälle on juurtunut tunne siitä että tietyt asiat pitää tehdä tietyllä tavalla ja jos et jostain syystä pysty siihen olet jotenkin huonompi. En minä missään nimessä tietoisesti häpeä sitä että vietän juhannusta kotona lepäillen ja nauttien vapaasta, silti jostain syvältä sisimmistäni tuli tuo häpän pistos.

pic20

Jätän tämän aiheen tähän ja lähden koirani kanssa luontoon. Toivotan kaikille ihanaa, häpeä-vapaata juhannusta juhlitpa sitä ihan miten vaan!

19. June 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Lihavuus, Minä, Ulkonäkö

Olen aina hävennyt sitä että olen ylipainoinen. Niin kauan kun muistan olen aina tiennyt olevani lihava. Tai luullut olevani lihava osan ajasta. Lihavuus on aina olltu minulle jotain huonoa.

pic12

 

Yksi, tällä hetkellä ajankohtainen, häpeän aiheuttaja on ollut lihavan ihmisen kesäpukeutuminen. Talvella voi ainakin luoda itselleen illuusion että vaatteet peittävät läskit, mutta kesällä joko istut sisällä, kärsit kuumasta tai näyttäydyt vähissä vaatteissa. Tai kaikkea noista. Kaikenlaiset “näin pääset kesäkuntoon” -laidutusjutut vaan pahentavat tuskaa.

Pahinta minulle ei ole kuitenkaan ollut kesäpukeutuminen, sillä kyllähän sitä nyt jonkunlaisen kompromissin löytää. Tai sitten sitä istuu sisällä. Minulle pahinta on ollut uinti. Olen aina rakastanut uintia, mutta minulla oli monta vuotta jolloin en kehdannut käydä uimassa kun olisin halunnut. Toki olen kärsinyt myös kaikenlaisista neurooseista kesäpukeutumisen suhteen. Puhumattakaan siitä jaksosta elämässäni jolloin hikoilin todella paljon ja kainaloihini ilmestyi paljastavat läiskät. Häpesin niin ettten tiennyt miten päin olisin ja koitin peittää ongelmaa kaikenlaisilla tavoilla.

pic13

Onneksi jotain on muuttunut minussa ja minä en enää jaksa välittää siitä mitä mieltä muut ovat siitä minkä näköinen olen tai mitä puen päälleni. Jos joku kokee ongelmallisena minun pukeutumisen, se on hänen ongelmansa, ei minun. Jos minä haluan mennä uimaan niin minähän menen. Tänään kävin jopa kaksi kertaa, ensin aamulla Siuntion kylpylässä vesijuoksemassa ennen työpäivää ja työpäivän päätteeksi järvessä koirani kanssa.

pic14

Tiedän että on monia jotka jättävät mielummin menemättä uimaan, tai pukeutumatta lämpimän sään mukaisesti siksi että häpeävät. Minäkin olen hävennyt, ja häpeän välillä vieläkin. Mutta huomaan myös että mitä enemmän uskallan sitä enemmän nautin. Minulla oli kausi kun olimme muuttaneet maalle, olin jättänyt vanhan elämäni ja olin toipumassa pahasta työuupumuksesta, jolloin en välittänyt ulkonäöstäni yhtään. Mitä resuisempi sen parempi. Menin tavallaan yhdestä äärilaidasta toiseen. Olin ollut töissä kosmetiikan maahantuojalla ennen maallemuuttoamme ja ulkonäkö oli monella tavalla läsnä arjessani. Nyt alan kokea jonkunlaista tasapainoa. En yritä tahallani olla mahdollisimman piittaamaton, mutta menen kyllä mukavuus edellä edelleen. En viitsi meikata arkisin enkä välttämättä edes juhlaan. Tosin välillä on kiva laittautua, mutta sopivassa suhteessa.

pic15

Nyt aion kuitenkin nauttia kesästä. Kauniina kesäpäivinä käyn uimassa ja nautin lämmöstä, ja kun sataa keksin muuta mieluisaa tekemistä.

pic16

09. June 2017 · Comments Off · Categories: Hyvinvointi, Pienet askeleet, Stressi

Uskon että en ole ainut joka kamppailee rajojen asettamisen kanssa.

pic09

 

Olen nyt tilanteessa jossa minulla on kolme työtä. A-klinikkasäätiöllä teen osa-aikaisena hanketyötä joka vie mukanaan ja jota voisin tehdä halutessani kellon ympäri seitsemän päivää viikossa. Tässä on todella tärkeää että osaan, muistan ja maltan rajata tehtäviäni, sillä muuten joudun tilanteeseen jossa minä olen se pullonkaula eikä asiat etene. Osa-aikaisen on todella tärkeää uskaltaa rakentaa se oma toimenkuva niin ettei sormet ole mukana kaikessa. Tämä on nyt todellinen haaste sillä olen työssä josta on nopeasti tullut intohimoni. Sinäänsä tiesin jo hakiessani työtä että tämä on sellainen työ jonka todella haluan, mutta tämä mennyt kuukausi on osoittanut että se on vielä mielenkiintoisempi kun luulin.

Spring Housella jatkan sijaisena TE-toimistojen verkkoneuvojana ja tämäkin työ tempaa mukaansa omalla tavallaan. Tämä on sinäänsä helpommin rajattavissa oleva työ ja tässä työ ei kulje mukaan kotiin, mutta silti työpäivät ovat usein hyvin intensiiviset. Teen asiakastyötä ja kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ovat hyvin antoisia, mutta myös omalla tavallaan hyvin kuluttavia.

Kolmas työni on oman yrityksen kehittäminen. Se on nyt jäänyt vähimmälle huomiolle kun olen keskittynyt uusimpaan työhöni, mutta vaikka marraskuu tuntuu olevan kovin kaukana, tiedän että aika menee ja kohta olemme Celindan kanssa mielenterveysmessuilla puhumassa häpeästä. Olemme toki työstäneet tätä aihetta jo pitkään, mutta työtä on vielä paljon jäljellä, ja haluamme että tästä aiheesta tulee suurempi ja laajempi kokonaisuus kun pelkkä yksi luento. Häpeäprojektin lisäksi työstän myös muita projekteja ja yritän rakentaa yritykselleni uusia asiakkuuksia.

Työni ovat yksi kokonaisuus ja niiden rajaaminen on tärkeää, mutta jotenkin ehkä hallittavissa oleva. Riskinä on nyt että innokkaana haalin liikaa töitä projektityössäni, mutta toisaalta tiedostan kyllä rajat ja siellä työajan seuranta pitää huolen siitä että tunteja ei kerry liikaa.

Toinen, vaikeammin rajattavissa oleva kokonaisuus, on vapaa-aika. Ongelmana on että olen huono sanomaan ei. Minulle tulee kaikenlaisia pyyntöjä joihin haluaisin usein suostua. Jos joku ihminen tarvitsee apua ja minä osaan auttaa tuntuu todella vaikealta sanoa etten nyt voi auttaa. Mutta minun on oman jaksamisen vuoksi pakko kieltäytyä asioista. Jos vastaan kaikkeen kyllä olen hyvin pian lähellä loppuunpalamista. Viime vuosina olen monta kertaa tuntenut loppuunpalamisen oireita. Onneksi olen oppinut tunnistamaan itsessäni nämä oireet ja osaan aika pian katkaista kierteen.

IMG_4951

Rajoja pitää asettaa harrastusten, yhdistystoiminnan ja jopa ystävien suhteen. Ystäville rajojen asettaminen on se vaikein kohta. Mutta fakta on se että minä olen ensisijaisesti vastuussa omasta itsestäni, omasta jaksamisestani ja vasta sitten voin antaa itsestäni muille. Jos oma energia on miinuksella, minusta ei ole mitään hyötyä kenellekään.

Tämä tuskin lienee kenellekään uuttta. Jotta jaksan itse, on asetettava rajoja. Mutta miten se tehdään? Minulla on tästä muutama ajatus jotka toimivat omalla kohdallani.

Ensinnäksin on tunnistettava missä se raja menee. Yksi ongelma on että me emme reagoi niihin ensimmäisiin varoitusmerkkeihin, vaan ongelma vaan paisuu kunnes se on niin suuri että sitä on mahdotonta olla huomaamatta. Silloin ongelman korjaaminen on paljon vaativampaa kun jos ongelmaan tarttuu ensimmäisten varoitusmerkkien kohdalla. Tämä on yleensäkin minun mielestä kaiken hyvinvoinnin a ja o: OPI TUNTEMAAN ITSESI. Tiedosta missä rajat menee ja miten sinä korjaat tilanteen. Mikä lataa akkujasi. Milloin akku on menossa tyhjäksi.

Toinen asia on OPI SANOMAAN EI. Jos et jaksa, halua, viitsi sinulla on täysi oikeus sanoa EI. Se on hyvin helppoa. Ja niin pirun vaikeaa.

Kolmanneksi (tämä tuli jo ensimmäisessäkin kohdassa): OPI TUNNISTAMAAN MITEN LATAAT AKKUSI TAAS TÄYTEEN. Mistä saat energiaa, mikä rauhoittaa ja rentouttaa sinut.

Neljänneksi OPI HILJENTÄMÄÄN SISÄINEN ÄÄNESI JOKA VÄITTÄÄ ETTÄ SINÄ ET VOI HILJENTÄÄ TAHTIA. Kyllä voit. Kukaan ei ole korvaamaton. Lapsesi ei mene pilalle vaikka vietät vähän omaa aikaa tai jätätte väliin jonkun aktiviteetin ja vietätte vaikkapa leppoisan leffaillan. Työnantajasi ei anna sinulle potkuja vaikka vähän hidastat tahtia. Puutarhasi ei muutu viidakoksi vaikka jätät ruohon leikkamisen huomiselle (usko minua, meillä on tästä kokemusta).

Ja kyllä, omia ajatuksiaan, tekojaan ja tottumuksiaan voi muuttaa. Se ei tapahdu yön yli eikä edes viikossa tai kuukaudessa, mutta pikkuhiljaa huomaat että olet onnistunut. Pienin askelin, hetki kerralaan.

Esimerkki omasta elämästäni: 1) Ensimmäiset merkit loppuunpalamisesta on että ärsyynnyn asioista jotka normaalisti eivät millään tavalla ärsytä minua, esimerkiksi kaupan kassalla kun joku hidastelee tms yhentekevää. 2) Olen luopunut säännöllisestä vesipelastusharrastuksesta. Vaikka se on kivaa ja vaikka nautin siitä todella paljon, koen että rankassa elämäntilanteessa se että minulla menee kokonainen arki-ilta veperannassa on liikaa. Saatan käydä moikkaamassa kavereita ja käyn sitten uimassa koiran kanssa viereisellä rannalla, tai jos jaksan menemme yhdeksi illaksi silloin tällöin treenaamaan, mutta tässä mennään täysin minun fiiliksen mukaan. Jos en jaksa, niin en mene. 3) Saan energiaa luonnosta, merestä ja ihan vaan sohvalla loikoilusta. Kun haluan tyhjentää aivoni pelaan jotain todella yksinkertaista peliä koneella, esimerkiksi pasianssia tms. 4) Tästä on todella monta esimerkkiä, mutta olen luopunut monista kivoista asioista. Olen myös oppinut hiljentämään sisäisen vaativan ääneni liittyen esimerkiksi siivoukseen. Nautin kun kotini on siisti ja asiat ovat paikallaan, mutta osaan rentoutua myös vaikka ympärilläni on totaalinen kaos. Tosin en halua vieraita kotiini jos koti on pahimmillaan, joten on tässäkin vielä kehittämisen varaa. :) Mutta pienin askelin edetään!

pic10

04. June 2017 · Comments Off · Categories: Hyvinvointi, Minä

Olen aina ollut itsenäinen ja pärjäävä. En ole pahemmin huolinut apua, vaan olen halunnut hoitaa kaiken itse. Tarina kertoo että kun isoisovanhempani joutuivat aikanaan ottamaan vastaan sosiaaliavustusta (köyhäinapua tai mikä nimi lienee ollut silloin?) eräs sukuni naisista maksoi takaisin jokaisen pennin. Apua ei oteta vastaan vaikka mikä olisi. No, en ole ihan niin ehdoton, mutta olen minäkin aina ollut “minä-itse” tyyppinen.

pic07

Sinäänsä uskon että loppupeleissä olemme itse vastuussa omasta itsestämme (jos olemme kykeneväisiä siihen eikä meillä ole vammaa tms joka estää itsenäisen elämisen), mutta olen enemmän ja enemmän oivaltanut että elämässä on tärkeää osata myös ottaa vastaan apua. Kaikkea ei tarvitse kantaa omilla harteillaan. Olen minä toki osanut pyytää apua kun en työssä osaa jotain tai neuvoja jos olen eksynyt. Luonteeni on kuitenkin pitkälti sellainen että vaikka kuinka sattu syvällä sisällä niin hymyilen ja vastaan että kaikki hyvin jos joku kysyy.

Olen kuitenkin kovin ylpeä itsestäni että osasin hakea apua ajoissa kun masennuin reilu vuosi. Se että sain apua heti kun sitä tarvitsin on auttanut minua pärjäämään sairauteni kanssa. Toivon vain että nyt kun sote-uudistus mullistaa palvelujärjestelmämme emme samalla romuta mahdollisuutta saada apua kun sitä tarvitaan. Eiköhän uudistuksen tarkoitus ole että avun saanti helpottuu, mutta hyvin skeptinen minäkin olen että toteutuuko tämä tosiaan. Toivon että toteutuu, mutta en laittaisi rahojani likoon sen puolesta. Mutta en nyt kirjoita tästä kritisoidakseni keskeneräisiä yhteiskunnallisia muutoksia.

Minulla on enemmän ja enemmän voimistunut ajatus että henkilökohtaisen hyvinvoinnin taustalla on hyvä itsetuntemus. Mitä paremmin tunnen itseni sen nopeammin osaan hakea apua kun omat voimavarat eivät riitä asian käsittelemiseksi. Tai osaan puhaltaa pelin poikki kun tuntuu että nyt mennään väärään suuntaan.

pic08

Minulla on mennyt lujaa taas viime aikoina. MInulla on sellainen taipumus ja periaatteessa voin paremmin kun ympärillä sattuu ja tapahtuu. Viime viikolla alkoi kuitenkin olla sellainen olo että nyt vauhtia on liikaa. Painon jarrua ja olen viettänyt rauhallisen viikonlopun nukkuen, ulkoillen ja löhöillen sohvalla. En ole tehnyt kaikkea sitä mitä “piti”. Olin suunnitellut tälle keväälle vaikka mitä pihatöitä ja kodin järjestelyjä, mutta en ole tehnyt mitään niistä. Kyllä minä ehdin kun tuntuu siltä ja minähän voin vaikka pyytää apua niin kaikki sujuu helpommin. ;)

Huomenna menen levänneenä ja innokkaana töihin ja ensi viikolla onkin sopivassa suhteessa kiirettä, mutta myös mkavia tapaamisia ja toivottavasti hyviä hetkiä ystävien ja tuttavien kanssa.

31. May 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä

Se tunne kun olet koko elämäsi hävennyt sitä miltä näytät..

pic06

Olen oppinut peittämään sen aika hyvin. Olen oppinut elämään sen kanssa, mutta välillä se häpeä voittaa tietoisen minän ja minä muserrun sen alle.

Minä olen aina ollut lihava. Olin aina se joka valittiin viimeisenä joukkueeseen jumppatunnilla. Se joka oli aina jollain tavalla erilainen. Minua ei ole koskaan kiusattu, mutta tunsin kuitenkin itseni ulkopuoliseksi jollain tavalla. Se joka on kiva ja hyvä kaveri, mutta joka on läski eikä siksi koskaan kelpaa ihan täysin.

Tiedän että tämä on hyvin pitkälle oman pääni sisällä tapahtuvaa, mutta minä olen oikeasti todella lihava ja vaikka minä en ole kokenut kiusaamista en voi välttyä ihmisten katseilta. Niiltä jotka tuntuvat sanovan “onneksi en ole lihava niinkun tuo ällötys”. Niitä katseita näen nytkin enkä enimmäkseen välitä, mutta välillä kun mieli on maassa ne katseet tuntuvat tikariniskuilta ja taas kerran häpeän itseäni.

Olen kantanut, ja kannan edelleen, sisälläni suurta häpeää lihavuudestani. Vaikka yritän kompensoida sitä miten niin tuntuu etten kuitenkaan ihan kelpaa. Olen aina se läski…

Nyt on tullut aika irtautua häpeästä. Kokemusasiantuntijakollegani Celinda Byskata ja minä luennoimme Mielenterveysmessuilla Wanhassa satamassa Helsingissä keskiviikkona 22.11 otsikolla “Häpeän kahdet kasvot: kun häpeä muuttuu elämää kahlitsevaksi tunnetilaksi”.

Olen painonpudotusprojektissani vaiheessa yksi jossa keskityn liikuntaan. Silti huomaan koko ajan että ruokailutottumukseni ovat muuttumassa vaikka tässä vaiheessa en edes yritä muuttaa mitään syömiseni suhteen. Toisaalta juuri tämä olikin se tarkoitus. Tekemällä asiat “väärin päin” yritän opettaa itselleni uuden ajattelumallin ja se näyttää toimivan erittäin hyvin.

pic05

 

Liikunnan suhteen en ole yllättävästä sairastumisestani johtuen edistynyt haluttuun tahtiin, mutta sekään ei haittaa sillä tämä on pysyvä elämänmuutos eikä mikään lyhytjänteinen painonpudotus. Elämässä sattuu ja tapahtuu ja kaikkea ei voi tehdä kerralla. Pienin askelin lisään liikuntaa elämääni ja kunhan totetan että liikkuminen alkaa olla hallussa niin keskityn enemmän ruokailutottumuksiini. Minulla on vuoden alusta asti ollut tapana käydä alkuviikosta uimassa/vesijuoksemassa ja tästä on tullut rutiini jota oikeen odotan. Jos jostain syystä se jää väliin niin oikeen odotan että pääsen seuraavan kerran pulahtamaan altaaseen. Tämä on siis jo nyt hallussa. Sen lisäksi liikun päivittäin koirani kanssa, joten sekin on jo rutiini ja hallussa. Liikuntatavoitteen kolmas vaihe on kotijumppa jota olen harrastanut aina välillä, mutta se on se liikuntamuoto joka ei vielä ole hallussa. Minulla on into ja tunnen miten hyvää kotijumppa tekee, mutta en ole vielä saanut sitä rutiiniksi. Se on se joka jää pois kun olen väsynyt ja jos tuntuu raskaalta. Nyt tämä on siis se johon keskityn painonhallintaprojektissani. Pienin askelin tottakai.

Minulla oli ennen sairastumistani käytössä aktiivisuusranneke ja olin päässyt hyvään vauhtiin. Minulla oli kasvava viikkokäyrä ja askeleet ja päivittäiset aktiivisuustasot olivat kohtuullisen hyvät, toki päivittäisiä vaihteluja oli ja niin tulee aina olemaankin. Sairastumisen myötä otin rannekkeen pois käytöstä ja torstai-iltana laitoin sen takaisin. Ihan ilman sen kummempaa tavoitetta, olen edelleen toipumassa enkä siksi voi/halua/pysty liikkumaan tavoitteellisesti, mutta halusin seurata missä mennään näin toipilaana. Eilen oli erityisen kevyt päivä liikkumisen suhteen ja tuntuu etten tehnyt juuri mitään. Silti askeleita kertyi yli 5000 ja aktiivisuustaso oli myös yli 50%. Joten olen erittäin tyytyväinen. Tämä taso ilman mitään ponnisteluja, olen itse asiassa tarkoituksella ottanut erityisen rauhallisesti.

Ruokailun suhteen olen myös ollut tyytyväinen. Huomaan että herkutteluhalu on vähentynyt, haluan syödä terveellisemmin ja pienempiä annoksia. Saatan ostaa rutiininomaisesti jotain perjantaiherkkua kaupasta ja kotina jään pohtimaan tekeekö edes mieli syödä sitä. Ahtaan sen sisääni vanhasta tottumuksesta, mutta olo ei koheennu siitä, lähinnä tuntuu että se on turha. Olen tähän niin tyytyväinen. Tämä on tavoite ja se että olen tässä vaiheessa jo näin pitkältä tuntuu aivan uskomattoman hyvältä! Uskon ja tiedän että olen nyt oikealla tiellä ja että pitkällä tähtäimellä tällä elämäntavalla tulee olemaan hyvin suuri vaikutus painooni, terveyteeni ja elämänlaatuuni. Tämä projekti on alkanut jo neljä vuotta sitten kun aloin aktiivisesti havainnoimaan sitä mitä suuhuni pistin ja pikkuhiljaa olen oppinut että se rasvaisen ja epäterveellisen ruuan syöminen vaan pahentaa oloani ja että en edes tykkää sen mausta.

Nyt minulla on uusi slogan jota olen painottanut ja jota tulen painottamaan entistä enemmän. Nimittäin “tee se mahdollisimman helpoksi”. Kotijumppa siksi että voin tehdä sitä milloin haluan, missä haluan ja ilman sen kummempaa ennakkovalmistelua. Uinti siksi että se on minulle rakkain liikuntamuoto, mutta vain kerran viikossa jotta siitä ei tule negatiivinen pakote. Koiralenkit siksi että ne pitää tehdä joka tapauksessa. Ruuan suhteen valitsen esimerkiksi babyporkkanat ja valmiit salaatit siksi että tässä vaiheessa haluan päästä mahdollisimman helpolla. Jos haluan napostella jotain on paljon helpompaa valita se terveellinen vaihtoehto jos minulla on jääkaapissa valmiina babyporkkanoita kun että kuorin porkkanan ja napostelen sitä. Ei siksi että porkkannan kuoriminen olisi vaikeaa ja vaativaa, vaan ihan siksi että kun se on valmiina niin minulla ei ole kiusausta tarttua juustonpalaan tai karkkipatukkaan, vaan tartun siihen porkkanapussiin.

Tällaisia ajatuksia tänään ja näillä mennään nyt hitaasti mutta varmasti kohti pysyvää elämäntapamuutosta!

%d bloggers like this: