Muutama viikko sitten puhelin soi ja soittaja esitteli itsensä Ylen toimittajaksi joka oli tekemässä Prisma Studio nimiseen tv-ohjelmaan juttua stressistä. Hän kysyi suostuisinko minä mukaan kertomaan omista kokemuksistani. Ensireaktio oli EI MISSÄÄN NIMESSÄ!!! Kuulin silti itseni sanovan että kyllä minä voin olla mukana. Minulle kerrottiin että kuvaukset tulevat pitämään sisällään mm. aivokokeen jossa laitetaan päähän aivotoimintaa mittaava myssy. Vaikka jokainen pelkotila mielessäni aktivoitui päätin silti mennä mukaan.

Minullahan on rastinani tämä järkyttävä ylipaino ja kammoan ajatusta siitä että menisin tämän näköisenä tv-kameroiden eteen. Minä oikeasti vihaan sitä miltä näytän ja yritän oikesti arjessa välttää tilanteita joissa joudun kohaaman oman ulkonäköni. Vaikka teen kovasti töitä sen eteen että hyväksyn itseni ja kokoni, on tämä silti vaikea ja traumaattinen asia joka aiheuttaa paljon ahdistusta. Nyt olin siis lupautunut menemään tv-ohjelmaan ei vaan tv-kameroiden eteen vaan tv-kameroiden eteen hassu myssy päässäni joka entisestään pahentaa pelkojani. Päätin kuitenkin vaimentaa pelon ja tehdä suuren harppauksen omalle epämukavuusalueelleni.

Studio3

Työnantajani jousti ja saatiin sovittua kuvauspäivät. Ensimmäisenä päivänä oltiin Työterveyslaitoksella laboratoriossa suorittamassa aivokoetta joita oltiin suoritettu työuupuneiden aivotoimintaa mittaavassa tutkimuksessa. Toisena päivänä (tai iltana) toimittaja ja kuvaaja tuli meille kotiin ja sitten menimme koirayhdistykseni Action Dogsin treeneihin.

Studio2

Kun saavuin Työterveyslaitokselle kuvaaja oli jo paikalla ja hän kertoi sivulauseessa että Prisma Studiolla on 400 000 katsojaa. Siis mihin ihmeeseen olen lähtenyt mukaan!!! Koko minä olin täysin lamaantunut pelosta. Mutta siinä vaiheessa oli myöhäistä katua ja päätin että heittäydyn täysilä. Ja oli tämä kokemus jotenkin kiehtova ja jännittävä. Päätin siis keskittyä siihen.

Kuvaaja, toimittaja ja Työterveyslaitoksen tutkija ja hoitaja olivat kaikki huippumukavia ja kokemus osoittautui oikeasti sekä mielenkiintoiseksi että positiviseksi. En jännittänyt kameraa ja olisin voinut jatkaa keskustelua tutkijan kanssa vaikka kuinka kauan.

Studio4

Seuraavana päivänä kuvaukset jatkuivat meillä kotona ja koirayhdistykseni hallitreeneissä. Tässä vaiheessa en enää jännittänyt vaan pidin kokemusta oikeastaan aika hauskana. Lopputuloksen voitte käydä katsomassa täältä.

Kannattiko? Kyllä! Tuntuihan se pelottavalta ja siksi olen kiitollinen että uskalsin voittaa pelkoni. Eihän tuo ole mikään merkittävä asia, mutta minulle se oli suuri harppaus. Oman itseni näkeminen on järkyttävää, mutta näen tämän askeleena oman itseni hyväksymisessä ja tärkeänä askeleena omassa painonpudotuskamppailussani. Joten epämukavuusalueelle meneminen oli kyllä tällä kertaa ehdottomasti sen arvoista! Lisää!!!!

Studio5

Kaikki kuvat ovat kuvakaappauksia YLE1 Prisma Studio .ohjelmasta jonka ensiesitys oli 15.2.2017

Joka vuosi se iskee yhtä varmasti kun kevätaurinko, nimittäin kevätväsymys. Samalla tavalla kun kevätaurinko paljastaa likaiset ikkunat ja katonrajassa piilevät hämähäkinseitit kevätväsymys iskee kyntensä mieleeni ja paljastaa kaiken joka on pielessä. Toisina vuosina kevätväsymys on ollut portti masennukseen ja minulla masennusjaksot ovat aina iskeneet keväällä. Onneksi yleensä kyseessä on ollut huomattavasti lievempi riesa, mutta riesa silti.

DSC_1981

Tänäkin vuonna se on iskenyt. Tämä tuntuu niin ristiriitaiselta. Olen odottanut aurinkoa, kevättä ja pidempiä päiviä jo monta kuukautta, mutta sitten kun päivät pitenee ja aurinko ilmestyy minä väsyn ja kyllästyn omaan itseeni ja elämääni. Syksyllä kun valo vähenee ja kaikkialla on pimeää joka imee itseensä vähäisenkin valon (eteenkin täällä maalla huomaan nämä muutokset todella selvästi) minä olen pirteä, virkeä ja intoa pursuava. Jaksan vaikka mitä ja tuntuu että minulla on supervoimat. Tämä tuntuu todella ristiriitaiselta, mutta näin se vaan on.

DSC_1978

Nyt olen siis kevätväsymyksen kourissa. Olen tänä vuonna päättänyt antautua sille. Nukun kun nukuttaa, annan masentavien ajatusten vyöryä päälleni ja ryven itsesäälissä. En kuitenkaan anna sille koko elämääni, vaan käyn lenkillä lempipaikoissani ja kuvaan kaunista luontoa, halailen koiraani, käyn maanantaiaamuisin uimassa, nauran niin paljon kun mahdollista ja ostan tulppaaneja piristämään kotiani. Yritän keskittyä omaan itseeni ja yritän oppia olemaan hieman enemmän itsekäs.

Paljastan tässä salaisuuden, minä olen todella huono sanomaan ei jos joku pyytää minulta jotain. Yleensä pidän siitä että saan auttaa ja autankin mielelläni, mutta silloin kun minulla on huono kausi, kevätväsymys, niin tunnen että tukehdun kaikkien apua pyytävien alle. Hukkaan itseni ja tuntuu siltä että pienikin pyyntö on mahdoton toteuttaa. Tässä onkin tämän tarinan opetus, jos en huolehdi itsestäni silloin kun minulla on rankkaa en jaksa auttaa ketään. Joten minun on nyt oikeasti opittava asettamaan itseni aina ensimmäiseksi!

DSC_1974

Tiedän että en ole yksin näiden pohdintojen kanssa. Tiedän myös että aivan liian monet meistä jatkavat jaksamista kunnes eivät enää jaksa. Olisiko meidän kaikkien nyt aika lopettaa terveydellämme ja hyvinvoinnilla leikkiminen ja asetettava itsemme aina ensimmäiseksi?

Jossain vaiheessa noin pari vuotta sitten hukkasin täysin oman yritykseni idean ja syyn sille miksi teen työtäni. Tuntui tahmealta enkä keksinyt mikä on se minun juju, se juttu joka erottaa minun osaamisen muista oman sairastumisen kautta elämänmuutoksen tehneistä keski-ikäisistä naisista. Tämä oli aika traumaattista ja pelottavaa, mutta päätin keskittyä muuhun tekemiseen. Pysyin “alalla”, mutta yritys jäi taka-alalle ja keskityin palkkatöihin. Palkkatöissä teen toki samojen teemojen parissa töitä, sillä nyt autan ihmisiä löytämään työtä ja työ liittyy usein meidän hyvinvointiin. Saan siis työssäni tavata monenlaisia ihmisiä monissa eri elämäntilanteissa ja kehityn aivan huimasti näiden kohtaamisten ansiosta.

ma1

Olen hieman mutkitellen päätynyt kolmatta kertaa saman työnantajan palvelukseen. (Kiitos vaan työnantajalle kärsivällisyydestä, joustosta ja siitä että olen saanut lähteä omille retkille aina välillä.) Teen työtä jossa viihdyn ja tällä hetkellä teen töitä yhdessä toimipisteessä, jossa minulla on toimiston aukioloon sidotut työtunnit ja joustoa ei ole. Muutama vuosi sitten tämä olisi ollut täysin mahdoton ajatus. Siksi olenkin päätynyt tähän tilanteeseen monien mutkien kautta. Olen todella, todella helpottunut että olen kuntoutunut tähän pisteeseen, sillä se ei todellakaan ollut itsestäänselvyys. Olen ottanut monta askelta, välillä sivulle, välillä olen pyörinyt ympyrää, mutta olen koko ajan kehittynyt.

ma3

Olen todella kiitollinen siitä tilanteesta jossa olen nyt. Minulla on työ joka on antoisaa, jossa kehityn ja jossa pääsen päivittäin auttamaan ihmisiä. Minulla on myös ympärilläni työyhteisö, tai oikeastaan kaksi työyhteisöä. Oman työnantajan työyhteisö, joita tapaan kasvotusten vain satunnaisesti, mutta joiden kanssa meillä on säännöllisiä tapaamisia netin välityksellä ja asiakkaan toimipisteen työyhteisö, se porukka jonka keskellä minä teen päivittäistä työtäni. Nautin suunnattomasti siitä että minulla on työkavereita, ja nämä päivittäiset työkaverit ovat todella arvokkaita monen vuoden sekalaisen työelämän jälkeen.

Olen kiitollinen myös siitä että tämä työ on herättänyt kauan kadoksissa olleen luovuuteni. Olen vihdoinkin löytämässä palikoita jotka hukkasin matkan varrella. Muistan taas mitä haluan tehdä, miksi haluan tehdä sitä ja miksi minä olen ainutlaatuinen siinä mitä teen. Olen tyytyväinen nykytilanteeseen, mutta mielessä kuhisee kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia. Antaa ajatusten porista, kaikki tulee sitten aikanaan. Minä keskityn nauttimaan tästä hetkestä, orastavasta keväästä ja siitä että tuntuu taas hyvältä. Olen löytänyt takaisin oikealle polulle!

ma2

Tarinan opetus on ehkä siinä että jos tuntuu että olet jumissa, niin tee jotain muuta. Laita jumissa oleva asia sivuun ja keskity elämään hetkessä. Jossain vaiheessa jumi purkautuu ikään kun itsestään ja löydät taas oikean tien.

Olen täällä blogissakin monta kertaa kirjoittanut stressinhallinnasta ja omista ajatuksistani siihen liittyen. On olemassa stressiä johon pystymme itse vaikuttamaan ja sitten on tilanteita, joita emme voi hallita, jolloin stressitaso on korkea emmekä juuri voi vaikuttaa siihen. Siksi on erittäin tärkeää miettiä itselleen sopivia palautumiskeinoja. Suosittelen että niitä on monenlaisia ja että ihan oikeasti ajatuksella miettii että mitkä kaikki asiat rauhoittavat, rentouttavat ja tuovat hyvää mieltä. Joskus asia joka normaalisti rentouttaa voikin kääntyä stressiä aiheuttavaksi ja siksi on tärkeää että näitä keinoja on monia.

Omia keinojani on mm. liikkuminen luonnossa koirani kanssa, valokuvaus, vaihtelevat lenkkimaastot (koiran kanssa ei ole kiva lenkkeillä joka päivä samaa reittiä, sekä koira että minä kyllästymme), kotisohva, musiikki, autolla ajaminen ilman radioa/musiikkia tms ääntä, valokuvien katselu, takkatuli, vesijuoksu, uinti, liikunta, nauraminen, hassuttelu, mielenkiintoiset keskustelut, hyvä elokuva, mukaansatempaava dekkari, hitaat viikonloppuaamut, päivät vailla ennalta suunniteltua ohjelmaa, luonto, meri, meren katseleminen, veneily, yksin oleminen (välillä), siivoaminen (välillä), koiratreenit, matkat (ei välttämättä itse matkustaminen, mutta pois normi rutiineista pääsy), ….

Tänään kävin Fagerviikin ruukissa. Fagervik sijaitsee Inkoossa ja on aivan uskomattoman kaunis paikka keskellä ei mitään. Käyn siellä aivan liian harvoin, mutta tänään kävin ja sain nauttia rauhallisesta tunnelmasta auringon paisteessa. En nähnyt ketään muuta ihmistä (pari autoa ohitti minut jossain vaiheessa, mutta niitä ei lasketa) vaan sain kävellä ihan rauhassa Eevin kanssa nauttien seesteisestä tunnelmasta. Palautumista parhaimmillaan!

Ja nyt kunnon kuvapommitus Fagervikistä.

DSC_1817 DSC_1821 DSC_1823 DSC_1839 DSC_1860 DSC_1865 DSC_1888 DSC_1902 DSC_1903 DSC_1904

05. February 2017 · Comments Off · Categories: Pienet askeleet

Eilisen harmauden jälkeen tänään on satanut lunta ja maailma on edelleen melko väritön, mutta ilma on jo paljon kirkkaampi ja toivo auringosta pilkottaa jo. Maailmaa voi myös kirkastaa lisäämällä siihen väriä.

DSC_1684

Hyvin nukuttu yö ja levollinen, rauhallinen aamu tuo minun maailmaani toivoa väristä. Arvostan harmaita päiviä, kirkkaita päiviä, aurinkoisia päiviä ja myös pimeitä päiviä. Ainainen aurinko kyllästyttää ja vaihtelut tuovat tunteen että olemme elossa.

Minä olen oppinut vuosien kuntoutumisen myötä katsomaan elämää mielummin positiivisellä asenteella kun kurjuuden kautta. Uskon että kyseessä on minun oma valinta. Minunkin elämässä on paljon asioita joita voisin murehtia ja voisin keskittää energiani siihen mikä on huonosti. Mutta minä valitsen mielummin sen että katson maailmaa positiivisten lasien kautta ja yritän löytää ne valopilkut myös harmaissa hetkissä. Tiedostan silti että näitä harmaita ja mustiakin päivä tarvitaan sillä välillä on terveellistä käydä siellä pimeällä puolella. Tärkeää on kuiteknin että emme jää vellomaan sinne.

Tuntuu että monet haluavat nähdä vaan sen ikävän ja jäävät kiinni sinne. Tiedän ettei ole helppoa nähdä niitä valonpilkahduksia kun tuntuu että musta möykky imee itseensä kaiken valon. Olen itse kokenut nuo mustat kolot ja olen ollut täysin eksyksissä. Mutta vuosien varrella olen oppinut että niistäkin on mahdollista päästä eroon ja on mahdollista löytää tiensä kohti valoisampia päiviä. Kyseessä on valinta ja matka johon kuuluu monta (välillä tuskallisen monta) pientä askelta. Minä valitsen valon ja nautin matkan varrella myös niistä harmaista päivistä, kuten eilen.

04. February 2017 · Comments Off · Categories: Pienet askeleet

Harmaa sää inspiroi pohtimaan elämän harmautta.

DSC_1585

Me elämme maassa jossa on neljä vuodenaikaa ja sää vaihtelee kirpeistä pakkaspäivistä kuumiin kesäpäiviin ja kaikkeen siltä väliltä. Välillä sää on kun tänään, tasaisen harmaa ja jotenkin pysähtynyt. Vertaan tätä elämään. Välilä elämä tuntuu menevän hurjissa ääripäissä joko hyvässä tai huonossa. Ja koemme siinä välissä kaikkea tältä väliltä. Joskus mielen vaihtelut ovat hurjia yhdestä ääripäästä toiseen ihan hetkessä, välillä elämä tuntuu pysähtyneen kuten tänään.

DSC_1670

Tämänpäiväinen harmaa sää sopii hyvin minun mielialaan. En välttämättä koe tätä negatiivisena, vaan pakollisena pysähdyksenä jolloin voin levätä ja keskittyä vaan olemaan. Minusta nämä päivät ovat välillä ahdistavia, mutta oikeastaan näissäkin on oma kauneutensa. Kun oikeen pysähtyy katsomaan harmauskin on kiehtovaa ja oikeastaan aika monipuolista.

DSC_1639

Olen kiireisen viikon jälkeen pyhittänyt viikonlopun levolle. En vaadi itseltäni yhtään mitään. Pysähdyn nukkumaan, olemaan ja kuluttamaan aikaa. Kävin taas tänään Kopparnäsissä jossa harmaus oli erityisen kaunista. Kaipaan aurinkoa, mutta sitä odotellessa lepään harmauden suojassa. 

DSC_1661

 

 

 

 

02. February 2017 · Comments Off · Categories: Pienet askeleet

Vuodenvaihteessa on tapana tehdä uudenvuoden lupauksia jotka sitten usein pettävät melko pian. Minä en varsinaisesti tehnyt lupausta, mutta ajattelin että tämän vuoden teema tulee olemaan rohkeus. Aion uskaltaa enemmän. Aion puhua asioista mistä olisi helpompi olla puhumatta ja aion tarttua tilaisuuksiin jotka ovat pelottavia.

DSC_1544

Kaikesta ei tarvitse puhua eikä kaikkeen tarvitse suostua, mutta kehittymisen kannalta on hyvä välillä astua omalle epämukavuusalueelleen ja laajentaa maailmankuvaansa. Minulla on nyt sopiva tasapaino elämässä jotta luovuuteni herää taas ja pursuan kaikenlaisia ideoita jotka ovat loistaneet poissaolollaan viime aikoina. Tuntuu että nyt kun moni asia on tasapainossa minulla on taas aikaa ja jaksamista luoda aivan uutta tai jatkaa kesken jääneiden asioiden kehittelyä.

DSC_1510

Nyt on kuukausi takana “uutta” rohekampaa elämääni. Olen kirjoittanut monia tekstejä jotka ovat vaatineet minulta rohkeutta, olen puhunut ääneen asioista jotka ovat minulle vaikeita, olen uskaltanut lähteä mukaan projekteihin jotka tuntuvat pelottavilta ja uskallan joka päivä kuunnella omaa ääntäni.

DSC_1526

Tämä tuntuu hyvältä ja aion jatkaa. Välillä pelottaa ja tekisi mieli olla vaan hiljaa jossain nurkassa, mutta silloin rohkaisen itseäni yrittämään. Toistaiseksi olen kokenut että se kannattaa!

31. January 2017 · Comments Off · Categories: Hyvä olo, Hyvinvointi

Kirjoitin juuri Facebookiin päivästäni ja käytin siinä kolme kertaa sanaa kiire ja neljää muuta kiire-sanan synonyymia. Myönnän että elämäni on välillä kiireistä ja hektistä. Minulla on usein monta asiaa meneillään samaan aikaan ja yritän usein mahduttaa liikaa tekemistä päivään. Mutta suureksi osaksi tuo kiire on minulla itse aiheutettua. En aloita asioita ajoissa tai en sano ei kun pitäisi. Osittain nautin kiireestä ja minulle tämä kiire on yleensä tietoinen valinta.

Kiireen vastakohtana minulla on päiviä jolloin en tee mitään, tai käyn korkeintaan koiran kanssa lenkillä jossain suosikkipaikassani. Nukun paljon ja vietän paljon aikaa tekemättä mitään sen kummempaa. Kiireelle pitää olla vastapainona aikaa vaan olla. Olen myös raivannut itselleni palautumisaikaa ja muun muassa autoa ajaessani minulla on nykyään lähes aina radio kiinni ja äänikirjoja kuuntelen vain pidemmillä matkoilla. Kuuntelen sen sijaan hiljaisuutta ja omia ajatuksiani.

DSC_1388

Minulla on työ joka on toki välillä hyvinkin kiireinen ja hektinen, mutta se on myös tarkkaan rajattu. Työpaikkani on auki maanantaista torstaihin klo 9-12 ja 13-16. Nämä ajat olen välillä kiireinen, muuten minulla on yleensä mahdollista tehdä työtä omaan tahtiin. Jos aivot käyvät ylikierroksilla en vaadi niiltä venymistä johonkin keskittymistä vaativaan tehtävään, vaan siirrän tehtävän suosiolla seuraavaan aamuun jolloin jaksan hoitaa asian kunnolla. Tiedän että olen onnekas sillä saan tehdä työtä harvoin vaatii minulta suorittamista yli omien voimavarojeni.

DSC_1425

Tiedän että hyvin monella on tälläkin hetkellä työtilanne joka on sietämätön. Töitä on niin paljon että ei se tekemällä lopu ja koko ajan tulee jostain lisää. Tiedän että monilla ei ole mahdollisuutta valita. MUTTA onko se sen arvoista? Ja jos on niin miten sinä palaudut? Annatko aivoillesi tarpeeksi aikaa palautua liiallisesta kuormituksesta? Jos et, niin tee jotain ennen kun on liian myöhäistä! Ennen pitää et enää jaksa venyä, vaan jossain vaiheessa tapahtuu jotain ja kun huomaat tämän niin silloin voi olla liian myöhäistä tehdä niitä muutoksia jotka pelastavat sinut.

MInä jouduin oppimaan vaikean tien kautta rentoutumaan. Olen onnekas, kaikki eivät ole.

DSC_1396

29. January 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Hyvä olo, Hyvinvointi, Lihavuus, Ulkonäkö

Kävin eilen kampaajalla ja keskustelimme muun muassa hyvinvoinnista. Jäin tuon keskustelun jälkeen miettimään ulkoista hyvinvointia. On tärkeää että olemme hyvän näköisiä ja monet näkevät paljon vaivaa ja käyttävät paljon rahaa näyttääkseen mahdollisimman hyviltä.

Olen itse ollut kosmetiikka-alalla töissä ja tienannut elantoni sillä että ihmiset haluavat näyttää hyvältä. Minä tunsin itseni usein norsuksi posliinikaupassa sillä olinhan minä omasta mielestäni aivan kauhean ällöttävä läski kauniiden, hyvinhoidettujen, hyvältä touksuvien ja eteenkin hoikkien ihmisten joukossa. Eihän tuo pitänyt paikkansa ja kyllä minä sen tiesin jopa jo silloin, mutta minulla oli sisällä niin huono olo että tunsin itseni myös ulkoiseksi erittäin rumaksi.

sis1

Jännää kuitenkin on että kosmetiikka voi saada itsetuntomme kohoamaan ja joskus se että näytämme ulkoisesti hyvältä nostaa mielialaa ja sitä kautta myös sitä sisäistä hyvinvointia. Tuo on kuitenkin keinotekoista ja uskon että oikeasti aito hyvinvointi lähtee aina sisältä. Mutta kokonaisvaltainen hyvinvointi pitää sisällään myös ulkoisen hyvinvoinnin ja siksi meidän on myös tärkeä hyväksyä itsemme ulkoisesti.

Kun jäin pois työelämästä sairastuttuani annoin itseni rupsahtaa täysin. En kiinnittänyt huomiota ulkonäkööni, en käyttänyt meikkiä, en käynyt kampaajalla vuosiin ja pukeuduin usein vain mahdollisimman mukaviin vaatteisiin. Minulle tuli myös paljon lisää kiloja ja olin entistä lihavampi.

sis2

Nykyään voin paljon paremmin sisältä ja olen enemmän ja enemmän kiinnittänyt huomiota myös ulkoiseen olemukseeni. Tämä on vaikeaa ja aiheuttaa paljon ristiriitaisia tunteita. Minä olen oikeasti todella, todella lihava. Mutta silti minun pitäisi oppia näkemään itseni kokonaisuutena eikä pelkästään ällöttävänä läskinä. Luulisin että jos pyytäisimme joukon ihmisiä kuvaamaan minua niin tuskin ensimmäiset sanat olisivat ällöttävä läski ainakaan kovinkaan monella. Ja tuskin minut tuntevat ihmiset ainakaan kuvaisivat minut noilla sanoilla. Silti nämä ovat olleet minulle itselleni pitkään ne sanat jolla olen ajatellut itseäni. Vaikka tietoisesti tiedän olevani vaikka mitä muuta, olen vain ja ainoastaan nähnyt ylipainoni ja koska se ällöttää minua niin paljon olen pitkään nähnyt itseni ensisijaisesti ällöttävänä läskinä.

Olen jo jonkin aikaa harjoitellut näkemään itseni realistisesti ja totta, olen lihava, mutta olen myös vaikka mitä muuta. Jotta voisin olla kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva minun on opittava pitämään myös kiloistani. Ja vaikka se tuntuu välillä niin kovin vaikealta, niin olen mielestäni edistynyt aika paljon.

Ulkoinen ja sisäinen hyvinvointi on aiheita joita haluan käsitellä lisää. Ulkoinen olemuksemme määrittelee kovin paljon tänä päivänä ja meidän yli vyöryy mm. kosmetiikkafirmojen mainoksia jossa retusoidut kuvat kauniista malleista yrittävät myydä meille mielikuvaa siitä että joku tietty huulipuna tai tuoksu tekee elämästämme täydellistä. Harmi vaan että nuo täydelliset mallitkin ovat tyytymättömiä omaan ulkoiseen olemukseensa ja he ovat usein kaukana kokonaisvaltaisesta sisäisestä ja ulkoisesta hyvinvoinnista.

sis3

Kokonaisvaltainen hyvinvointi vaatii paljon töitä ja voimme aina kehittyä siinä. Minä uskon että se vaatii ensinnäkin sitä että uskallamme tutustua itseemme, sekä sisäisesti että ulkoisesti, ja että uskallamme nähdä itsemme sellaisina kun olemme ja uskallamme pitää itsestämme sellaisina kun olemme. Mutta pakko minun on myöntää että tunsin itseni eilen harvinaisen hyvännäköiseksi kun kävelin ulos kampaajalta ja hiukseni oli hienosti värjätty ja leikattu. Joten kyllä kauneusteollisuudellakin on oma paikkansa, kunhan käytämme sitä järkevästi, emmekä yritä ostaa mahdottomia. :)

Tapasin tänään sattumalta harrastuskaverin, jota en ole vähään aikaan nähnyt. Keskustelumme lomassa puhuimme mm. jaksamisesta. Tämä sai minut miettimään stressinhallintaa ja omaa kokemustani siitä. Minä olen työkseni puhunut stressinhallinnasta ja siitä miten voimme löytää hyvin arjen tasapainon. Stressinhallinnassa koen olevani aikamoinen kokemusasiantuntija viime vuosien ansiosta ja seuraan koko ajan valppaana paitsi ammattilaisten pohdintoja aiheesta myös omia kokemuksiani.

eri6

Olen aina vaan yhä vakuutuneempi siitä miten tärkeää on tuntea itsensä. On tärkeä tunnistaa kun stressi on ylittämässä hyvän tason ja on myös tärkeä tietää mikä itsellä auttaa hallitsemaan stressiä. Asiahan on niin että tarvitsemme tietyn määrän stressiä suoriutuaksemme arjesta. Tuo stressi ei saa olla liian korkea, mutta ei myöskään liian alhainen. Kun hyvä stressitaso on joko ylittymässä tai alittumassa olisi hyvä tunnistaa tilanne jotta voi tehdä jotain asialle. Toinen tärkeä itsetutkiskelun paikka on tunnistaa mikä auttaa kun stressi ei ole tasapainossa.

Yksi tärkeä huomio, jonka tärkeys kasvaa koko ajan, on että eri tilanteissa tarvitsemme erilaisia stressinhallintakeinoja. Aikaisemmassa elämäntilanteessa minulle tärkeitä keinoja oli mm. vesipelastus ja muu koiran kanssa harrastaminen, yhdistystoiminta ja rentoutuminen kotona. Nyt saan paljon voimaa työstäni. Asioita joista saan aina paljon voimaa on koirani Eevi, luonto ja erityisesti meri. Varauksella sanon että saan energiaa myös ystävistä ja perheestä, mutta tämä ei ole ihan itsestäänselvyys aina, sillä välillä tämä saattaa olla myös yksi suuri stressin aiheuttaja, kuten esimerkiksi jos joku perheenjäsen sairastaa tai on joku muu konfliktitilanne.

eri1

Aiemmin työ oli jopa stressitekijä ja vielä vuosi sitten en voinut kuvitellakaan olevani vakituisesti siinä työssä johon olen nyt sitoutunut vuodeksi ja jota olen tehnyt jo kolme kuukautta. Nyt en tas jaksa käydä harrastamassa vakituisesti koiran kanssa, vaikka kaipaankin treenikavereitani, sillä tuntuu että sitoutuminen treeneihin vapaa-ajalla sitoo minua liikaa. Olen irrottautunut velvotteista kaikessa yhdistystoiminnassa ja olen tällä hetkellä tyytyväinen rivijäsen. Rentoutuminen kotona on tottakai tärkeää ja tarpeellista nytkin, mutta jos olen liian pitkään kotona vailla erityistä ohjelmaa minusta tulee entistä väsyneempi.

Näiden asioiden oivaltaminen on oikeastaan aika mullistavaa sillä kaikki on kääntynyt päälaelleen. Asiat joista ennen sain voimaa kuormittavat minua ja asiat jotka ennen tuntuivat mahdottomilta antavat nyt voimaa. Tässäkin itsetuntemus ja itsensä tutkiskelu auttaa sopeutumaan kun tilanne muuttuu. On siis tärkeää että emme stressinhallinnassakaan lukkiudu liian vahvasti siihen mikä on aiemmin toiminut, vaan että voimme sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen.

eri4

Minä olen tyytyväinen juuri nyt. Odotan vaan että valo lisääntyy ja että saan kaipaamaani valoenergiaa myös arkena, mutta päivät pitenevät koko ajan ja menemme kohti valoa. Minä kuuntelen päivittäin itseäni ja yritän elää niin että stressi pysyy hallinnassa ja minulla vointi pysyy hyvänä!

eri5

%d bloggers like this: