Eräs pitkäaikaisimmista ystävistäni lähetti minulle tänään linkin jossa joku kertoi ajatuksiaan siitä miten löytää hyvinvointi ja ystäväni kysyi minulta oliko tämä sitä samaa mitä minä ajattelen. Ja kyllä oli, ystäväni tuntee minut välillä paremmin kun tunnen itse itseni.

Minulla on hukassa “se juttu”, se joka erottaa minut kaikista muista elämänmuutosta ja hyvinvointia kauppaavista valmentajista ja kouluttajista. Tunnen itseni jollain tavalla erilaiseksi kun nämä muut (sinäänsä loistavat ja asiantuntevat ammattilaiset), mutta en ole osanut sanoa mikä se jokin on jota en tunnu tavoittavan.

omw

 

Uskon että me hukumme siihen sekamelskaan joka on ympärillämme emmekä tavoita sitä mitä oikeasti etsimme. Tai oikeammin hukumme niihin kaikkiin tapoihin löytää se mitä etsimme. En tiedä osaanko nyt selittää tätä järkevästi, mutta yritän.

Saamme joka paikasta ehdotuksia siihen miten saavuttaa onnellinen elämä: syö sitä, syö tätä, kokeile tätä diettiä, jätä pois tämä, kokeile tätä liikuntamuota, ajattele positiivisesti, älä ole liian positiivinen, jne… Erilaisia keinoja löytää se ultimaattinen onni.

Minä uskon että käytät sitten mitä keinoa hyvänsä, keskity päämäärään. Toki matkanteko on se juttu eikä se määränpää, mutta jos kokeilet kaikkia houkutuksia matkan varrella niin loppujen lopuksi huomaat pyörineesi ympyrää etkä ole päässyt yhtään askelta eteenpäin.

omw3

Älä keksity niin paljon niihin matkanteon välineisiin, vaan pidä selkeänä se päämäärä. Voit toki kokeilla erilaisia välineitä matkallasi, mutta pidä päämäärä kirkkaana niin saavutat sen mitä haluat.

Näen niin paljon ihmisiä jotka ovat oman itsensä pahimpia vihollisia. He syyttävät millon mitäkin omasta pahasta olostaan, omista epäonnistumisistaan ja siitä että eivät tiedä loppujen lopuksi mitä haluavat. Haluaisin ravistella näitä ihmisiä ja sanoa että jätä pois tuo negatiivisuus, uskalla tutustua itseesi ja lähde liikkeelle vasta sitten. Aika usein olen itse yksi näistä ihmisistä.

omw2

Nyt uskon että olen päässyt yhden askeleen taas eteenpäin. Luulen että olen tavoittanut tänään jotain tärkeää. Minulla on tunne että kokoan palapeliä enkä ihan vielä hahmota täysin mitä olen tekemässä, mutta luulen, ei vaan tiedän, että tästä tulee jotain hyvää! En tiedä ymmärtääkö kukaan muu yhtään mitään siitä mitä yritän tässä viestiä, mutta toisaalta tämä kirjoitus on vain minua itseäni varten. Jaan sen nyt joka tapauksessa julkisesti sillä minusta tuntuu että minun pitää tehdä se. Taas yksi palanen palapelissä jota en oikeen ymmärrä..

Olen viime päivinä miettinyt paljon taas ylipainoa. Minulla oli pitkä flunssa joka veti minut huonoon kuntoon enkä ole jaksanut liikkua juuri lainkaan viime aikoina. En ole jaksanut ollenkaan miettiä painonhallintaa vaan olen keskittynyt paranemaan. Nyt on kuitenkin aika taas palata ruotuun.

pp1

Kuten olen tännekin kirjoittanut olen jo pitkään työstänyt ylipainoni syitä ja olen yrittänyt löytää keinoja miten voisin muuttaa elämäntapojani terveellisemmiksi pysyvästi. Aloitin konkreettisen toiminnan liikunnalla. Ensimmäisenä vuorossa oli uinti. Kävin aamu-uinnilla maanantaisin ennen työhönlähtöä. Olin juuri ehtinyt aloittaa kotijumpan kun kunto meni niin alas etten ole jaksanut moneen viikkoon tehdä muuta kun lyhyitä lenkkejä koiran kanssa. Minulla oli myös hyvä suunnitelma miten muutan ruokatottumuksiani nimenomaan pysyvästi.

Nyt minulla on sitten se tilanne joka jokaisessa elämänmuutosprosessissa tulee jossain vaiheessa eteen. Tuli ongelma, tilanteet muuttui ja nyt pitäisi aloittaa alusta. Helpommin sanottu kun tehty. Tämä on se vaihe jolloin aiemmat muutosprosessini ovat lopahtaneet ja kuivuneet kasaan. Nyt ei saa käydä niin!

pp2

Menin tiistaina takaisin töihin pitkän sairausloman jälkeen ja tämä viikko on pyhitetty totutteluun. Maanantaina on tarkoitus käydä uimassa ja siitä pikkuhiljaa jatkaa uusia elämäntapoja ja pikkuhiljaa muuttaa ne ruokailutottumukset jotka aiheuttavat minulle suurimman ongelman (liian suuret annoskoot, epäsäännöllinen syöminen ja sen seurauksena “ahmiminen” nälkäisenä kun olen ollut liian kauan syömättä). Minulle ei makeanhimo ole se kaikista pahin peikko, vaikka on sekin olemassa, vaan nämä muut seikat ovat se ongelman ydin.

pp4

Otan nyt apuun tämän blogin ja lupaan raportoida tänne miten edistyn.Tässä vielä hieman selkeämmin lähiaikojen elämänmuutostavoitteet:

Ensimmäisessä vaiheessa tavoite on liikunnan lisääminen mikä tarkoitta:
uinti 1 x viikko
kotijumppa vähintään 3 x viikko
päivittäinen lenkki koiran kanssa + hyötylikunta

Toinen vaihe keskittyy ruokailun ongelmakohtiin:
liian suuret annoskoot
epäsäännölliset ruokailuajat
liian pitkät tauot ruokailujen välillä

Kolmas vaihe on sitten ruokailun “hienosäätö” ja makeanhimoon & naposteluun puuttuminen.

Saapa nähdä miten käy. Minä luotan itseeni ja siihen että olen henkisesti edistynyt jo niin pitkälle etten enää tyydy tähän nykyiseen epäterveelliseen kehoon. Vaikka minä hyväksyn ja rakastan itseäni tämänkin näköisenä, haluan kuitenkin rakastaa terveellisempää Piaa ja nyt on aika tehdä se muutos jotta pääsen eroon tästä epäterveellisestä ylipainosta!

pp3

09. April 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Yksi tärkeimmistä arvoistani on rehellisyys. Kaikkea ei tietenkään tarvitse paljastaa, mutta minulle on hyvin tärkeää että ns. pelaan avoimin kortein. Minua on siksi jo pitkään kalvanut eräs “salaisuus”. Olen tuntenut itseni epärehelliseksi vaikka kyseessä on minun yksityisasia joka ei todellakaan kuulu kenellekään. En edes tiedä onko niin viisasta olla niin avoin kun olen, mutta olen itse valinnut tämän tien jo aikoja sitten ja tätä tietä haluan jatkaa.

Se asia jonka haluan tässä tunnustaa on että minulla on taas masennus uusiutunut. Olen itse asiassa ollut yli vuoden hoidossa tämän vuoksi. Minulla oli onnea. Pääsin heti erikoissairaanhoidon asiakkaksi ja kohtasin asiantuntevan tiimin joka otti vastuun hoidostani. Olen käynyt säännöllisesti psykoterapiassa ja käyn säännöllisesti psykiatrilla seurannassa. Tämän kaiken ansiosta olen ollut koko ajan työkykyinen. Itseasiassa työ on yksi tärkeä kuntoani ylläpitävä seikka. Enkä ole ollut yhtään ainutta päivää poissa töistä masennuksen vuoksi tämän masennusjakson aikan!

masennus4

Välillä minulla on hyvin paradoksaalinen olo. Papereissani lukee että sairastan vakavaa sairautta, silti voin pääsääntöisesti ihan hyvin. Masentuneenhan kuuluu maata sängynpohjalla eikä hänen kuulu missään nimessä jaksaa käydä töissä, tavata ystäviä, viettää normaalia elämää tai jopa nauraa. Mutta minä vietän enimmäkseen ihan normaalia elämää. Sain ajoissa asianmukaista hoitoa ja osaan itse vuosien kokemuksella hoitaa mielenterveyttäni ja näiden ansiosta masennusoireet pysyvät hallinnassa. On minulla tietty päiviä jolloin maailma on musta ja haluan vaan kadota johonkin missä tämä tuska lakkaa, mutta enimmäkseen minä voin ihan hyvin.

Kokemusasiantuntijana tämä oma kokemukseni opettaa paljon. Jos useampi pääsisi asiantuntevaan hoitoon tarpeeksi ajoissa uskon että moni muukin pystyisi elämään täyspainoista elämää masennuksesta huolimatta. En missään nimessä halua trivialisoida masennusta, se tosiaan on musta aukko joka imee itseensä kaiken valon, mutta minulla on nyt mennyt kaikki niin oikeen kun vaan voi ja minun kokemukseni on nyt onneksi tällainen.

Tämä kulunut reilu vuosi on heittänyt minut oikeen kunnon myrskyyn. Olen käynyt läpi aivan uskomattoman vaikeita asioita kaikin tavoin (mm. läheisten vakavaa sairautta, työongelmia jne) mutta silti olen pysynyt jota kuinkin tolpillani. Tästä voin kiittää ensimmäistä terapeuttiani joka opetti minulle sen että minä itse vaikutan siihen miten nämä ulkoa tulevat murheet vaikuttavat minuun. Sekä terapeuttini että psykiatrini tekivät uskomattoman työn kanssani viime keväänä ja kesänä. Ilman heitä en olisi tässä kirjoittamassa tätä.

masennus3

 

Mutta myös minä tein uskomattoman työn itseni kanssa. Olen kuorinut pois elämästäni niin paljon stressiä aiheuttavia asioita kun mahdollista. Olen avautunut ystävilleni ja olen kävellyt ja istuskellut Kopparnäsin rannoilla lukemattomia tunteja imien itseeni voimaa merestä ja kallioista. Olen halanut mustaa tassuterapeuttiani ja itkenyt sen turkkiin. Olen itkenyt ja itken edelleen. Olen käynyt lukemattomia keskusteluja itseni kanssa. Olen tehnyt niitä asioita jotka tiedän tuovan minulle hyvän mielen. Mahdollisimman paljon hyvää mieltä tuottavaa ja olen yrittänyt kääntää huomion niihin hyviin asioihin. Tämä kaikki on ollut ja on vaikeaa, mutta päivä päivältä, askel askeleelta mennään eteenpäin. Tiedän että ne mustimmat hetket menee ohi ja tiedän että kunhan selviän tästä hetkestä niin kohta voin jo paremmin. Antaudun tuskaan ja pusken sen läpi niin pääsen eroon siitä.

Haluan näyttää että vaikeankin masennuksen kanssa voi elää. Haluan olla rehellinen ja ennen kaikkea rehellinen itselleni. Tänä vuonna olen päättänyt olla rohkea ja uskon että tuomalla esiin ne pahimmat pelot ja syvimmät salaisuudet pääsen eroon niiden aiheuttamasta häpeästä ja pelosta.


masennus6

Nyt näen jo auringon pilvien takaa.

 

30. March 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Pienet askeleet

Kirjoitin tänne viime viikolla tekstin jossa kerroin kuinka minua oli kohdeltu asiattomasti kun kävin lääkärillä. Kirjoitin tuon tekstin surullisena ja vielä kiihtyneessä mielentilassa. Nyt halusin kertoa mitä tapahtui sen jälkeen.

Lähetin heti kotiin tultuani sähköpostia kyseisen lääkärin esimiehille. Sain melkeen välittömästi vastauksen että asia käsitellään heti kunhan lääkärin esimies on palanut lomalta. Hän soitti minulle maanantaina palattuaan lomalta ja sain kertoa hänelle oman näkökantani asiaan. Ehdotin itse, kokemusasiantuntija kun olen, että voisin tavata asiattomasti käyttäytyneen lääkärin ja kertoa hänelle mikä meni minun mielestä vikaan tuossa kohtaamisessa.

Tänään kävin tapaamassa lääkäriä ja hänen esimiestään ja kävimme erittäin rakentavan keskustelun, jossa koin että minua kuunneltiin, mielipiteeni huomioitiin ja saimme aikaan hyvän dialogin josta toivottavasti kaikki opimme jotain.

Minua itseäni ärsyttää välillä se miten kokemusasiantuntijuus on iskenyt kyntensä minuun ja miten katson nykyään kaikkea kokemusasiantuntijan näkökulmasta. Joskus olisi ihan kiva olla vaan kiukutteleva ja tyytymätön potilas, jota suututtaa kun häntä on kohdeltu väärin. Mutta sitten sisäinen kokemusasiantuntijani huomauttaa että en voita tuolla käytöksellä mitään muuta kun pitkittyneen pahan mielen itselleni. Niinpä..

Oikeasti olen iloinen siitä että minua kuultiin, sain kuulla lääkärin näkökulman ja pääsimme yhteisymmärrykseen siitä mikä meni pieleen kohtaamisessamme. Olen iloinen siitä että annoin palautetta, mutta olen vielä iloisempi siitä että palaute johti johonkin josta saimme oppia jotain.

Sisäinen kokemusasiantuntijani

Lihava ihminen on usein silmätikkuna. Monet kokevat oikeudekseen saada kommentoida ihan mitä sattuu mm. lihavalle (toki myös moni muu ns. normista poikkeava kokee samaa, asiatonta kohtelua). Minä olen oikeastaan aina päässyt aika helpolla. En ainakaan muista että olisin erityisen usein saanut kuulla loukkaavia sanoja, ehkä siksi ne harvat kerrat jää mieleen erityisen hyvin.. Usein kohtaan kyllä katseita jotka tulkitsen negatiivisiksi. Mutta niistä en välitä. Jokainen saa ajatella mitä haluaa. Kunhan ei loukkaa ketään sanomalla niitä ääneen.

25_3_1

Tällä viikolla suutuin lääkärin kommenteista ja olen vieläkin hyvin vihainen niistä. Lääkärit kommentoivat usein ylipainoani ja tottakai ihan syystä, sillä ylipaino on terveysriski. Siedän sen ja mielestäni lääkäri saa kommentoida sitä, mutta siinä miten hän se tekee on se jutun juju. Jos lääkäri yrittää keskustella panostani kun menen flunssan takaia lääkäriin hän on pahasti hakoteillä. Jos lääkäri yrittää selittää huonon sisäilman aiheuttaman astmani syitä ylipainolla hän on myös pahasti hakoteillä. Astmani et tietenkään helpotu siitä että olen ylipainoninen ja kyllä se varmaan pahentaa asiaa, mutta tunnen monia normaalipainoisia ja laihoja ihmisiä joilla on astma.

25_3_2

Minulla oli muutama kesä sitten käytössä ihana, ohut maksimekko josta pidin todella paljon. Sain monia positiivisia kommentteja kun käytin mekkoa. Sitten olin jossain kun eräs henkilö päästi suustaan kommentin joka aiheutti sen etten ole sen jälkeen käyttänyt kyseistä mekkoa. Hän kysyi milloin minulla on laskettu aika. Onneksi minulla toimi hoksottimet ja sanoin vastaukseksi etten ole raskaana, olen vaan lihava. Taisi kyseinen henkilö hieman jopa ymmärtää hävetä käytöstään. Mutta miksi minulle tuli siitä niin paha mieli etten ole käyttänyt mekkoa sen jäkeen? Ei minun tarvitse muuttaa tapojani vain koska joku käyttäytyy tökeröksi. Minähän ne kiloni kannan ja minä ne terveysriskit kärsin jos niitä tulee.

25_3_3

Minä kirjoitan lihavuudesta siksi että haluan elää lihavuudestani huolimatta sellaista elämää kun minä haluan. Lihavuuden haittavaikutukset ja mahdolliset terveysriskit minä tiedostan eikä nämä kirjoitukset tarkoita sitä että vähättelen lihavuuden ongelmia. Päin vastoin. Tiedostan ne ja työstän omaa ylipainoani, mutta haluan hyväksyä itseni syvällä sisimmässäni myös ylipainoisena. Minun ei tarvitse ansaita sitä erikseen, vaan se on minun oikeuteni. Saan olla juuri tällainen ja se on ihan ok. Se riittää.

25_3_4

Halusin lisätä tähän vanhoja kuvia, mutta niitä oli vaikea löytää sillä olen välttänyt kameraa niin monta vuotta.. Ei enää!

24. March 2017 · Comments Off · Categories: Uudistumista

Olen viime vuosina tavannut työssäni paljon ihmisiä jotka ovat jollain tapaa elämän käännekohdassa. Tapaan muun muassa paljon ihmisiä jotka hakevat töitä. Monet ova jo valmiiksi lannistuneet. “En minä mitään löydä koska…” Selityksiä on monia. On se muutos mitä tahansa niin monilla on jo valmiiksi ennakkoasenne että ei kannata edes yrittää, sillä ei siitä tule mitään. Tapaan toki myös paljon ihmisiä joilla on asenne kohdallaan ja jotka onnistuva tavoitteissaan. Ja kaikkea tältä väliltä.

24_3_4

Minulla on itselläni aika voimakas tahto onnistua ja muttaa elämääni. Ehkä minun voimakas taistelutahto tulee osittain niiltä ihmisiltä jotka tapaan jotka ovat lannistuneet. Haluaisin niin kovasti välilä ravistaa heitä ja saada heidät huomaamaan että he ovat itse itsensä pahin vihollinen. Koska näen lannistuneita ihmisiä minulle tulee entistä suurempi halu onnistua. Asenteella on ratkaiseva merkitys. Jos olet jo valmiiksi luovuttanut niin et sinä tule saamaan mitään. Jos et jaksa edes yrittää niin et onnistu.

24_3_1

Mikä on sinun tilanteesi? Oletko sinä taistelija vai luovuttaja? Harva meistä halua olla se luovuttaja, mutta syvällä sisimmissäsi… Oletko tyytyväinen elämääsi vai haaveiletko jostain muusta? Luovutko haaveestasi koska… Niin, niitä syitähän löytyy vaikka kuinka, vai mitä? Kyllä minäkin keksin niitä vaikka ja kuinka, tiettyjä asioita en uskalla edes haaveilla toteuttavani koska se vaatii ponnisteluja. Selitän itselleni että yksi asia kerrallaan, vaikka todellisuudessa tuokin on vaan tekosyy..

24_3_2

En aio väittää että muutos on helppoa tai nopeaa. Muutos on usein tuskallisen hidasta, vaatii sitoutumista ja vaatii sen että sinä jaksat silloin kun haluaisit kaikista eniten luovuttaa. Mutta mikään ei muutu jos sinä et tee jotain eri tavalla kun ennen.

Nyt on siis aika tehdä jotain konkreettista!

24_3_3

Päätin jonkin aikaa sitten että tästä eteenpäin minä uskallan. Uskallan sanoa mielipiteeni, uskallan olla näkyvä, uskallan tuoda itseni esille. Olen toteuttanut tätä päätöstä mielestäni hyvin. Koen että olen aidommin oma itseni ja olen tyytyväinen siitä että uskallan enemmän.

23_3_3

Tämä ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Joka kerta kun laitan itsestäni kuvan johonkin esille osa minussa haluaa jättää kuvan julkaisematta. Muutama päivä sitten julkaisin tekstin blogissani jonka otsikkoon kirjoitin “olen kaunis”. Et arvaa kuinka vaikeaa oli julkaista tuo otsikko. Tein sen silti. Uskallan sanoa kun minua kohdellaan epäasiallisesti ja uskallan tehdä valituksen. Uskallan nähdä oman osuuteni ja uskallan pitää puoleni. Uskallan puolustaa ystävää kun häntä sorretaan. Mikään näistä ei ole helppoa, ja monesti olisi helpompaa vaan antaa olla, mutta en enää halua, haluan uskaltaa ja haluan asettaa itseni likoon.

Minulla on meneillään suuri sisäinen muutos. Minulla on vaihe kun teen aktiivisesti työtä oman itseni kehittämiseksi ja yhtenä tavoitteena on hyväksyä itseni sellaisena kun olen jotta voin muuttua. Näkyvin ja surin muutos mihin tähtään on painon pudotus. Vaikka painonpudotus on suuri ulkoinen muutos, haluan pudottaa painoa ensisijaisesti terveydellisistä syistä. Uskon että pysyvä muutos vaatii ennen kaikkea sitä että muutan omaa käsitystä itsestäni. Tätä olen nyt aktiivisesti toteuttamassa.

23_3_4

Kirjoitan omista kokemuksistani osittain oman itseni takaia, mutta minulla on myös toinen syy. Tiedän että monet lukevat tekstejäni ja saa niistä ajatuksia oman elämänsä suhteen. Toivon että voin olla esimerkkinä ihmiselle joka miettii suurta muutosta tai pohtii omaa kuvaansa ja tuntee samankaltaisia tunteita kun minä. Ei oikeen uskalla hyväksyä itseään sellaisena kun on. Mutta haluaa uskaltaa enemmän. Kun meitä on monta, saamme apua toisiltamme.

23_3_5

Toiset päivät ovat helpompia kun toiset, mutta askel askeleelta huomaan että mitä enemmän uskallan sitä enemmän saan. En odota että minussa tapahtuva muutos olisi nopeaa enkä usko että painoni lähtee rajuun laskuun, mutta uskon että mitä enemmän hyväksyn itseni sellaisena kun olen sitä enemmän nautin matkasta. Ja matkahan jatkuu loppuelämäni. Toivottavasti kuitenkin pikkuhiljaa huomattavasti kevyempänä. :)

21. March 2017 · Comments Off · Categories: Häpeä, Lihavuus, Ulkonäkö

Olen työstänyt omia pelkojani. Olen kirjoittanut tänne siitä miltä tuntuu olla ylipainoinen, läski. Olen tehnyt paljon työtä muuttaakseni omaa, vääristynyttä, ajattelutapaa omasta itsestäni. Olen pinnistellyt nähdäkseni itseni muunakin kun lihavana. Pikkuhiljaa olen huomannut että edistyn. Uskallan julkaista omia kuviani, uskallan kirjoittaa siitä miltä minusta tuntuu ja uskallan jopa syvällä sisimmissäni, hetken, uskoa että minä kelpaan tällaisena kun minä olen.

Tänään yksi ihminen onnistui melkeen murskaamaan tuon kaiken tekemäni työn muutamalla lauseella. Menin lääkäriin hakemaan apua. Olin hädintuskin ehtinyt istua alas kun tuo lääkäri kertoo minulle “totuuden”. Hän kutsuu minua sairaalloisen lihavaksi, Hän sanoo että olen obeesi. Hän käyttää sanoja jotka iskevät kun raippa. Hän puhuu totta, mutta hän käyttäytyy asiattomasti. Hän puhuu totta sanoessaan että olen sairaalloisen lihava, obeesi. Mutta kaikki muu mitä hän sanoo on pelkkää oletusta, väärää sellaista. Hän luulee jotain koska näkee edessään lihavan naisen. Hän on väärässä kaikessa muussa. Minä nousen ylös ja kävelen turtana ulos. Sanon vastaanotossa että haluan tehdä valituksen. Kyyneleet alkavat valua silmistäni, lähden pois.

Kotona soitan ystävälle. Kerron hänelle mitä on tapahtunut ja kysyn oliko lääkärin käytös asiallista. Hän vahvistaa sen minkä jo tiedän, ei se ollut.

Minä en aio antaa tuon lääkärin murskata kaiken sen mitä olen onnistunut jo saavuttamaan. Aion olla ylpeä omasta itsestäni ihan sellaisen kun olen. Aion jatkaa kuvieni postaamista ja aion jatkaa ajatusteni kirjoittamista. Aion olla entistä rohkeampi. Sillä mitä jos siellä olisi ollut minä vuosi sitten? Mitä minun itsetunnolle olisi tapahtunut? Olisiko hän onnistunut murtamaan minut? Ehkä…

Kelpaanpa

Minä menin nuolemaan haavojani sinne minne yleensä, Kopparnäsiin. Olen päättäväinen, mutta surullinen. Huomenna on parempi päivä ja huomenna aion taas uskoa että olen ihana ja että kelpaan. Huomenna jaksan taas. Tänään olen väsynyt ja surullinen. En ehkä edes pelkästään itseni puolesta, vaan kaikkien meidän jotka tunnemme että emme kelpaa.

Tämän tarinan jatkon voit lukea täältä.

Olen aktiivisesti jo pidemmän aikaa työstänyt omaa suhdettani ylipainooni ja ylipainoon yleensä. Minä olen niin kauan kun muistan nähnyt itseni ensisijaisesti lihavana. Jos minua pyydetään kuvailemaan itseni minulle tulee aina mieleen ihan ensimmäisenä lihava. On tilanne ihan mikä tahansa. En tietenkään läheskään aina sano sitä ääneen, mutta mielessä se on ihan JOKA kerta. Jos minulle olisi annettu tehtäväksi kuvailla itseni viidellä sanalla ensimmäiset kolme olisivat varmaan  lihava, läski ja ällöttävä.

Tiedän tottakai että olen paljon muutakin, mutta tuo on oikeasti ollut se totuus jossa olen oman itseni kanssa elänyt varmasti yli 30 vuotta. Olen AINA nähnyt itseni ensisijaisesti LIHAVANA ja se lihavuus on jotain negatiivista, inhottavaa ja se tekee minusta jollain tavalla huonon. Tiedostan tietenkin miten sairas tämä ajattelutapa on ja haluan korostaa että tämä koskee vain omaa ylipainoani. Mutta tässä oli siis lähtökohta minun projektille

Minun piti oppia näkemään että en ole ensisijaisesti, toissijaisesti enkä edes kolmanneksi lihava, vaan olen vaikka mitä muuta. Puhuin tästä ääneen vastikään pitkäaikaiselle ystävälle ja sanoin hieman varovasti että “en kuitenkaan usko että te muut näette minut ensisijaisesti lihavana”. Hän puhdisti ihmeissään päätään ja sanoi painokkaasti että ei tietenkään. Kyllähän minä sen TIEDÄN, mutta syvällä sisimmissäni minä olen kuitenkin epävarma, lihava lapsi joka kokee olevansa jotain jota pitää hävetä.

Nyt olen viime päivät ollut sairaana kotona ja olen joutunut pysähtymään. Kuluttaakseni aikaani olen tehnyt kaikenlaista. Olen muun muassa kuvaillut itsestäni hassuja videoita ja ottanut itsestäni kuvia (sairaana en jaksa tehdä mitään kovinkaan järkevää). Ja tiedättekö mitä.. Olen huomannut että pikkuhiljaa minun kuvani itsestäni on muuttumassa. Katson omia kuviani ihan uudella tavalla. Näen itsestäni hyviä puolia ja kauniita piirteitä.

Olen tietoisesti jo pidemmän aikaa lisänyt kuvia itsestäni mm. tänne blogiin ja omiin somekanaviini. Tämä on ollut itselleni tapa tuoda itseäni esille ja näyttää itselleni että minä kelpaan. Minä en ole ällöttävä ja ruma. Minä olen kyllä ylipainoinen, mutta ei se tee minusta millään tavalla huonoa. Minä saan näkyä ja olla olemassa!

Olen pikkuhiljaa hyväksymässä itseni, oivaltamassa että minulla on mahdollisuus vaikka mihin ja näkemässä itseni realistisesti. Uskon että tätä kautta minulle avautuu myös ihan uudenlainen suhtautuminen ruokaa ja uskallan vihdoinkin päästää irti näistä suojaavista rasvakerroksista. Minä näen jo valon tunnelin päässä ja olen aivan varma että olen oikealla tiellä!

Tänään iloitsin kauniista kevätsäästä ja kamera vangitsi mm. tämän hetken. Näen tässä iloa ja kauneutta!

Happytoday

Flunssa veti astmani epätasapainoon ja joudun nyt muutaman päivän pakkolepoon. Mutta sehän ei tarkoita etteikö voisi olla myös hauskaa. :)

jumppa0

 

Päikkäreiden ja lääkkeiden piristämänä päätin tutustua vähän kevyesti uuteen kaveriini jumppapalloon. Kävin fysioterapeutulla saamassa ohjeita oikuttelevan selän kuntouttamiseen ja sen seurauksena otin käyttöön jumppapallon.

jumppa

Testasin vähän saamiani treeniohjeita ja Eevi innostui “auttamaan”. Koska kännykkä oli vieressä treeniohjeita varten niin tässä vähän kuvasaastetta treeneisessiostamme. Pahoittelen kuvien huonoa laatua, meillä oli hauskaa vaikka kuvat ovatkin vähän vinksahtaneet. :D

jumppa2 jumppa3 jumppa4 jumppa6 jumppa7

Minä keskityn parantelemaan astmaa ja flunssaa ja palaan asiaan kun on taas jotain sanottavaa.

%d bloggers like this: