Lihava ihminen on usein silmätikkuna. Monet kokevat oikeudekseen saada kommentoida ihan mitä sattuu mm. lihavalle (toki myös moni muu ns. normista poikkeava kokee samaa, asiatonta kohtelua). Minä olen oikeastaan aina päässyt aika helpolla. En ainakaan muista että olisin erityisen usein saanut kuulla loukkaavia sanoja, ehkä siksi ne harvat kerrat jää mieleen erityisen hyvin.. Usein kohtaan kyllä katseita jotka tulkitsen negatiivisiksi. Mutta niistä en välitä. Jokainen saa ajatella mitä haluaa. Kunhan ei loukkaa ketään sanomalla niitä ääneen.

25_3_1

Tällä viikolla suutuin lääkärin kommenteista ja olen vieläkin hyvin vihainen niistä. Lääkärit kommentoivat usein ylipainoani ja tottakai ihan syystä, sillä ylipaino on terveysriski. Siedän sen ja mielestäni lääkäri saa kommentoida sitä, mutta siinä miten hän se tekee on se jutun juju. Jos lääkäri yrittää keskustella panostani kun menen flunssan takaia lääkäriin hän on pahasti hakoteillä. Jos lääkäri yrittää selittää huonon sisäilman aiheuttaman astmani syitä ylipainolla hän on myös pahasti hakoteillä. Astmani et tietenkään helpotu siitä että olen ylipainoninen ja kyllä se varmaan pahentaa asiaa, mutta tunnen monia normaalipainoisia ja laihoja ihmisiä joilla on astma.

25_3_2

Minulla oli muutama kesä sitten käytössä ihana, ohut maksimekko josta pidin todella paljon. Sain monia positiivisia kommentteja kun käytin mekkoa. Sitten olin jossain kun eräs henkilö päästi suustaan kommentin joka aiheutti sen etten ole sen jälkeen käyttänyt kyseistä mekkoa. Hän kysyi milloin minulla on laskettu aika. Onneksi minulla toimi hoksottimet ja sanoin vastaukseksi etten ole raskaana, olen vaan lihava. Taisi kyseinen henkilö hieman jopa ymmärtää hävetä käytöstään. Mutta miksi minulle tuli siitä niin paha mieli etten ole käyttänyt mekkoa sen jäkeen? Ei minun tarvitse muuttaa tapojani vain koska joku käyttäytyy tökeröksi. Minähän ne kiloni kannan ja minä ne terveysriskit kärsin jos niitä tulee.

25_3_3

Minä kirjoitan lihavuudesta siksi että haluan elää lihavuudestani huolimatta sellaista elämää kun minä haluan. Lihavuuden haittavaikutukset ja mahdolliset terveysriskit minä tiedostan eikä nämä kirjoitukset tarkoita sitä että vähättelen lihavuuden ongelmia. Päin vastoin. Tiedostan ne ja työstän omaa ylipainoani, mutta haluan hyväksyä itseni syvällä sisimmässäni myös ylipainoisena. Minun ei tarvitse ansaita sitä erikseen, vaan se on minun oikeuteni. Saan olla juuri tällainen ja se on ihan ok. Se riittää.

25_3_4

Halusin lisätä tähän vanhoja kuvia, mutta niitä oli vaikea löytää sillä olen välttänyt kameraa niin monta vuotta.. Ei enää!

Olen viime vuosina tavannut työssäni paljon ihmisiä jotka ovat jollain tapaa elämän käännekohdassa. Tapaan muun muassa paljon ihmisiä jotka hakevat töitä. Monet ova jo valmiiksi lannistuneet. “En minä mitään löydä koska…” Selityksiä on monia. On se muutos mitä tahansa niin monilla on jo valmiiksi ennakkoasenne että ei kannata edes yrittää, sillä ei siitä tule mitään. Tapaan toki myös paljon ihmisiä joilla on asenne kohdallaan ja jotka onnistuva tavoitteissaan. Ja kaikkea tältä väliltä.

24_3_4

Minulla on itselläni aika voimakas tahto onnistua ja muttaa elämääni. Ehkä minun voimakas taistelutahto tulee osittain niiltä ihmisiltä jotka tapaan jotka ovat lannistuneet. Haluaisin niin kovasti välilä ravistaa heitä ja saada heidät huomaamaan että he ovat itse itsensä pahin vihollinen. Koska näen lannistuneita ihmisiä minulle tulee entistä suurempi halu onnistua. Asenteella on ratkaiseva merkitys. Jos olet jo valmiiksi luovuttanut niin et sinä tule saamaan mitään. Jos et jaksa edes yrittää niin et onnistu.

24_3_1

Mikä on sinun tilanteesi? Oletko sinä taistelija vai luovuttaja? Harva meistä halua olla se luovuttaja, mutta syvällä sisimmissäsi… Oletko tyytyväinen elämääsi vai haaveiletko jostain muusta? Luovutko haaveestasi koska… Niin, niitä syitähän löytyy vaikka kuinka, vai mitä? Kyllä minäkin keksin niitä vaikka ja kuinka, tiettyjä asioita en uskalla edes haaveilla toteuttavani koska se vaatii ponnisteluja. Selitän itselleni että yksi asia kerrallaan, vaikka todellisuudessa tuokin on vaan tekosyy..

24_3_2

En aio väittää että muutos on helppoa tai nopeaa. Muutos on usein tuskallisen hidasta, vaatii sitoutumista ja vaatii sen että sinä jaksat silloin kun haluaisit kaikista eniten luovuttaa. Mutta mikään ei muutu jos sinä et tee jotain eri tavalla kun ennen.

Nyt on siis aika tehdä jotain konkreettista!

24_3_3

Päätin jonkin aikaa sitten että tästä eteenpäin minä uskallan. Uskallan sanoa mielipiteeni, uskallan olla näkyvä, uskallan tuoda itseni esille. Olen toteuttanut tätä päätöstä mielestäni hyvin. Koen että olen aidommin oma itseni ja olen tyytyväinen siitä että uskallan enemmän.

23_3_3

Tämä ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Joka kerta kun laitan itsestäni kuvan johonkin esille osa minussa haluaa jättää kuvan julkaisematta. Muutama päivä sitten julkaisin tekstin blogissani jonka otsikkoon kirjoitin “olen kaunis”. Et arvaa kuinka vaikeaa oli julkaista tuo otsikko. Tein sen silti. Uskallan sanoa kun minua kohdellaan epäasiallisesti ja uskallan tehdä valituksen. Uskallan nähdä oman osuuteni ja uskallan pitää puoleni. Uskallan puolustaa ystävää kun häntä sorretaan. Mikään näistä ei ole helppoa, ja monesti olisi helpompaa vaan antaa olla, mutta en enää halua, haluan uskaltaa ja haluan asettaa itseni likoon.

Minulla on meneillään suuri sisäinen muutos. Minulla on vaihe kun teen aktiivisesti työtä oman itseni kehittämiseksi ja yhtenä tavoitteena on hyväksyä itseni sellaisena kun olen jotta voin muuttua. Näkyvin ja surin muutos mihin tähtään on painon pudotus. Vaikka painonpudotus on suuri ulkoinen muutos, haluan pudottaa painoa ensisijaisesti terveydellisistä syistä. Uskon että pysyvä muutos vaatii ennen kaikkea sitä että muutan omaa käsitystä itsestäni. Tätä olen nyt aktiivisesti toteuttamassa.

23_3_4

Kirjoitan omista kokemuksistani osittain oman itseni takaia, mutta minulla on myös toinen syy. Tiedän että monet lukevat tekstejäni ja saa niistä ajatuksia oman elämänsä suhteen. Toivon että voin olla esimerkkinä ihmiselle joka miettii suurta muutosta tai pohtii omaa kuvaansa ja tuntee samankaltaisia tunteita kun minä. Ei oikeen uskalla hyväksyä itseään sellaisena kun on. Mutta haluaa uskaltaa enemmän. Kun meitä on monta, saamme apua toisiltamme.

23_3_5

Toiset päivät ovat helpompia kun toiset, mutta askel askeleelta huomaan että mitä enemmän uskallan sitä enemmän saan. En odota että minussa tapahtuva muutos olisi nopeaa enkä usko että painoni lähtee rajuun laskuun, mutta uskon että mitä enemmän hyväksyn itseni sellaisena kun olen sitä enemmän nautin matkasta. Ja matkahan jatkuu loppuelämäni. Toivottavasti kuitenkin pikkuhiljaa huomattavasti kevyempänä. :)

Olen työstänyt omia pelkojani. Olen kirjoittanut tänne siitä miltä tuntuu olla ylipainoinen, läski. Olen tehnyt paljon työtä muuttaakseni omaa, vääristynyttä, ajattelutapaa omasta itsestäni. Olen pinnistellyt nähdäkseni itseni muunakin kun lihavana. Pikkuhiljaa olen huomannut että edistyn. Uskallan julkaista omia kuviani, uskallan kirjoittaa siitä miltä minusta tuntuu ja uskallan jopa syvällä sisimmissäni, hetken, uskoa että minä kelpaan tällaisena kun minä olen.

Tänään yksi ihminen onnistui melkeen murskaamaan tuon kaiken tekemäni työn muutamalla lauseella. Menin lääkäriin hakemaan apua. Olin hädintuskin ehtinyt istua alas kun tuo lääkäri kertoo minulle “totuuden”. Hän kutsuu minua sairaalloisen lihavaksi, Hän sanoo että olen obeesi. Hän käyttää sanoja jotka iskevät kun raippa. Hän puhuu totta, mutta hän käyttäytyy asiattomasti. Hän puhuu totta sanoessaan että olen sairaalloisen lihava, obeesi. Mutta kaikki muu mitä hän sanoo on pelkkää oletusta, väärää sellaista. Hän luulee jotain koska näkee edessään lihavan naisen. Hän on väärässä kaikessa muussa. Minä nousen ylös ja kävelen turtana ulos. Sanon vastaanotossa että haluan tehdä valituksen. Kyyneleet alkavat valua silmistäni, lähden pois.

Kotona soitan ystävälle. Kerron hänelle mitä on tapahtunut ja kysyn oliko lääkärin käytös asiallista. Hän vahvistaa sen minkä jo tiedän, ei se ollut.

Minä en aio antaa tuon lääkärin murskata kaiken sen mitä olen onnistunut jo saavuttamaan. Aion olla ylpeä omasta itsestäni ihan sellaisen kun olen. Aion jatkaa kuvieni postaamista ja aion jatkaa ajatusteni kirjoittamista. Aion olla entistä rohkeampi. Sillä mitä jos siellä olisi ollut minä vuosi sitten? Mitä minun itsetunnolle olisi tapahtunut? Olisiko hän onnistunut murtamaan minut? Ehkä…

Kelpaanpa

Minä menin nuolemaan haavojani sinne minne yleensä, Kopparnäsiin. Olen päättäväinen, mutta surullinen. Huomenna on parempi päivä ja huomenna aion taas uskoa että olen ihana ja että kelpaan. Huomenna jaksan taas. Tänään olen väsynyt ja surullinen. En ehkä edes pelkästään itseni puolesta, vaan kaikkien meidän jotka tunnemme että emme kelpaa.

 

Olen aktiivisesti jo pidemmän aikaa työstänyt omaa suhdettani ylipainooni ja ylipainoon yleensä. Minä olen niin kauan kun muistan nähnyt itseni ensisijaisesti lihavana. Jos minua pyydetään kuvailemaan itseni minulle tulee aina mieleen ihan ensimmäisenä lihava. On tilanne ihan mikä tahansa. En tietenkään läheskään aina sano sitä ääneen, mutta mielessä se on ihan JOKA kerta. Jos minulle olisi annettu tehtäväksi kuvailla itseni viidellä sanalla ensimmäiset kolme olisivat varmaan  lihava, läski ja ällöttävä.

Tiedän tottakai että olen paljon muutakin, mutta tuo on oikeasti ollut se totuus jossa olen oman itseni kanssa elänyt varmasti yli 30 vuotta. Olen AINA nähnyt itseni ensisijaisesti LIHAVANA ja se lihavuus on jotain negatiivista, inhottavaa ja se tekee minusta jollain tavalla huonon. Tiedostan tietenkin miten sairas tämä ajattelutapa on ja haluan korostaa että tämä koskee vain omaa ylipainoani. Mutta tässä oli siis lähtökohta minun projektille

Minun piti oppia näkemään että en ole ensisijaisesti, toissijaisesti enkä edes kolmanneksi lihava, vaan olen vaikka mitä muuta. Puhuin tästä ääneen vastikään pitkäaikaiselle ystävälle ja sanoin hieman varovasti että “en kuitenkaan usko että te muut näette minut ensisijaisesti lihavana”. Hän puhdisti ihmeissään päätään ja sanoi painokkaasti että ei tietenkään. Kyllähän minä sen TIEDÄN, mutta syvällä sisimmissäni minä olen kuitenkin epävarma, lihava lapsi joka kokee olevansa jotain jota pitää hävetä.

Nyt olen viime päivät ollut sairaana kotona ja olen joutunut pysähtymään. Kuluttaakseni aikaani olen tehnyt kaikenlaista. Olen muun muassa kuvaillut itsestäni hassuja videoita ja ottanut itsestäni kuvia (sairaana en jaksa tehdä mitään kovinkaan järkevää). Ja tiedättekö mitä.. Olen huomannut että pikkuhiljaa minun kuvani itsestäni on muuttumassa. Katson omia kuviani ihan uudella tavalla. Näen itsestäni hyviä puolia ja kauniita piirteitä.

Olen tietoisesti jo pidemmän aikaa lisänyt kuvia itsestäni mm. tänne blogiin ja omiin somekanaviini. Tämä on ollut itselleni tapa tuoda itseäni esille ja näyttää itselleni että minä kelpaan. Minä en ole ällöttävä ja ruma. Minä olen kyllä ylipainoinen, mutta ei se tee minusta millään tavalla huonoa. Minä saan näkyä ja olla olemassa!

Olen pikkuhiljaa hyväksymässä itseni, oivaltamassa että minulla on mahdollisuus vaikka mihin ja näkemässä itseni realistisesti. Uskon että tätä kautta minulle avautuu myös ihan uudenlainen suhtautuminen ruokaa ja uskallan vihdoinkin päästää irti näistä suojaavista rasvakerroksista. Minä näen jo valon tunnelin päässä ja olen aivan varma että olen oikealla tiellä!

Tänään iloitsin kauniista kevätsäästä ja kamera vangitsi mm. tämän hetken. Näen tässä iloa ja kauneutta!

Happytoday

Flunssa veti astmani epätasapainoon ja joudun nyt muutaman päivän pakkolepoon. Mutta sehän ei tarkoita etteikö voisi olla myös hauskaa. :)

jumppa0

 

Päikkäreiden ja lääkkeiden piristämänä päätin tutustua vähän kevyesti uuteen kaveriini jumppapalloon. Kävin fysioterapeutulla saamassa ohjeita oikuttelevan selän kuntouttamiseen ja sen seurauksena otin käyttöön jumppapallon.

jumppa

Testasin vähän saamiani treeniohjeita ja Eevi innostui “auttamaan”. Koska kännykkä oli vieressä treeniohjeita varten niin tässä vähän kuvasaastetta treeneisessiostamme. Pahoittelen kuvien huonoa laatua, meillä oli hauskaa vaikka kuvat ovatkin vähän vinksahtaneet. :D

jumppa2 jumppa3 jumppa4 jumppa6 jumppa7

Minä keskityn parantelemaan astmaa ja flunssaa ja palaan asiaan kun on taas jotain sanottavaa.

Olen seurannut YLE;n Vaakakapinaa puolella silmällä ja olen hyvin samoilla linjoilla. Luin Saara Sarvaksen kolumnin “Tiesitkö että oot tosi lihava?” ja minussa nousi raivo. Tänä iltana olin oikeassa mielentilassa pienelle purkaukselle. Kirjoitin alla olevan tekstin Facebook sivulleni. Halusin kuitenkin ensipurkauksen jälkeen kirjoittaa vähän lisää täällä.

Minulla on pitkän linjan painonpudostuskampanja meneillään. Saan siihen apua ja minä muun muassa käyn keskustelemassa ammattilaisten kanssa ylipainoni syistä ja yritämme tätä kautta päästä käsiksi itse ongelman aiheuttajaan, ei pelkästään oireeseen (=ylipainoon). Tämä edistyy mielestäni hyvin ja olen oivaltanut monia asioita itsestäni ja siitä miksi syön väärin. Sillä kyllähän minä syön väärin. En minä muuten olisi tämän kokoinen.

paino3

kuva YLE/Laura Honkimäki

Kuten alla olevasta purkauksesta ilmenee olen myös tehnyt monia pieniä muutoksia elämääni jotka pitkällä tähtäimellä aivan varmasti pudottavat painoani. Lyhyellä tähtäimellä mitään ei ole tapahtunut. Olen turhautunut ja tiedän että minun pitää tehdä enemmän jotta saan painon oikeasti liikkeelle. Tiedän myös miksi paino on ja pysyy ja tiedän mikä aiheuttaa sen stressin joka minulla aiheuttaa painonnousua.

Minä olen siitä hankala persoona että minähän kyllä tiedän mikä on minulle oikea tie ja kaikki jotka uskaltavat tulla neuvomaan minua joutuvat kohtaamaan hurjan vastarinnan. Persoonani kieltäytyy ottamasta apua vastaan ja olen kun jääräpäinen pikkulapsi joka huutaa MINÄ ITSE kun joku yrittää auttaa. Tiedostan myös tämän ja yritän hyväksyä sen että olen välillä väärässä. (Tämä kappale on kirjoitettu huumorilla ja kuten minut hyvin tuntevat tietävät en siedä sitä että minua tullaan neuvomaan vaikka neuvoja olisi kuinka oikeassa ja minä kuinka väärässä. :D )

paino2

Se mikä minut tekee niin vihaiseksi painosta puhuessa on kaikki hyvää tarkoittavat lääkärit, hoitajat, ravitsemusterapeutit jne jotka varmasti tietävät aiheesta paljon, mutta lähestyvät meitä ylipainoisia ihan väärällä tavalla. Minä kyllä tiedän mitä minun pitäisi tehdä, olen laihduttanut enemmän tai vähemmän koko ikäni, mutta jostain syystä en onnistu pitämään painoa poissa. Teen siis jotain väärin vaikka “teen kaiken oikeen”. Ja minun maailmassani haluan löytää oireen syyn jotta voin poistaa sen ennen kun hoidan oireen. Sillä jos en hoida oireen syytä, oire tulee aina vaan takaisin. Tämä on prosessi joka minulla on nyt hyvässä vauhdissa. Silti hoitajani lipsahtaa välillä tieltä ja palaa siihen malliin joka hoitohenkilökunnalle on ilmeisesti opetettu. Toivoisin niin että oppisimme paremmin kuuntelemaan! Aivan kuten Saara Sarvas kirjoittaa kolumnissaan.

Alla FB-purkaukseni:

Pia 24.2.2017

Tämä on niiiiiiin samaa kun mitä olen jo pitkään ajatellut. Minulla stressi oikeen imee itseensä kaiken mitä suuhuni pistän eikä mikään dietti pure kunnolla kun olen stressaantunut teen ihan mitä vaan. 

Olen niin lopen kyllästynyt myös hyvää tarkoittaviin hoitoalan henkilöihin jotka hokevat pienistä muutkoksista. Olen viime aikoina 1) lopettanut kokonaan alkoholin juonnin koska olen koko ajan väsynyt ja haluan testata onko sillä vaikutusta (todennäköisesti ei ole, sillä väsymys johtuu astmasta joka ei ole tasapainossa) enkä halua alkoholista tulevia turhia kaloreita. 2) käynyt uimassa/vesijuoksemassa joka maanantai-aamu 3) nukkunut enemmän kun ennen 4) syönyt säännöllisesti ja vähentänyt ruokamääriä 5) juonut paljon vettä 6) lenkkeillyt päivittäin ja yrittänyt lisätä hyötyliikuntaa. Tulos: paino on noussut. Mitä ehdotti hoitaja jonka vastikään tapasin ja jonka kanssa olin juuri keskustellut muutoksista jotka olen tehnyt elämässäni. Juu, tee pieniä muutoksi elämääsi niin kyllä se siitä. Niinhän minä tein!!!!! Etkö sinä kuuntele???? Olen NIIIIIIIN kyllästynyt!!! Minulla on tällä hetkellä stressiä elämässäni jolle en voi mitään. Se johtuu minusta riippumattomista syistä enkä voi muuta kun yrittää oppia elämään sen kanssa. Teen sitä koko ajan ja teen sitä menestyksekkäästi. Mutta koska elimistöni reagoi stressiin varastoimalla kaiken energian ja kehittämällä rasvaa niiin MINÄ LIHON VAIKKA TEEN MITÄ!

paino1

Muutama viikko sitten puhelin soi ja soittaja esitteli itsensä Ylen toimittajaksi joka oli tekemässä Prisma Studio nimiseen tv-ohjelmaan juttua stressistä. Hän kysyi suostuisinko minä mukaan kertomaan omista kokemuksistani. Ensireaktio oli EI MISSÄÄN NIMESSÄ!!! Kuulin silti itseni sanovan että kyllä minä voin olla mukana. Minulle kerrottiin että kuvaukset tulevat pitämään sisällään mm. aivokokeen jossa laitetaan päähän aivotoimintaa mittaava myssy. Vaikka jokainen pelkotila mielessäni aktivoitui päätin silti mennä mukaan.

Minullahan on rastinani tämä järkyttävä ylipaino ja kammoan ajatusta siitä että menisin tämän näköisenä tv-kameroiden eteen. Minä oikeasti vihaan sitä miltä näytän ja yritän oikesti arjessa välttää tilanteita joissa joudun kohaaman oman ulkonäköni. Vaikka teen kovasti töitä sen eteen että hyväksyn itseni ja kokoni, on tämä silti vaikea ja traumaattinen asia joka aiheuttaa paljon ahdistusta. Nyt olin siis lupautunut menemään tv-ohjelmaan ei vaan tv-kameroiden eteen vaan tv-kameroiden eteen hassu myssy päässäni joka entisestään pahentaa pelkojani. Päätin kuitenkin vaimentaa pelon ja tehdä suuren harppauksen omalle epämukavuusalueelleni.

Studio3

Työnantajani jousti ja saatiin sovittua kuvauspäivät. Ensimmäisenä päivänä oltiin Työterveyslaitoksella laboratoriossa suorittamassa aivokoetta joita oltiin suoritettu työuupuneiden aivotoimintaa mittaavassa tutkimuksessa. Toisena päivänä (tai iltana) toimittaja ja kuvaaja tuli meille kotiin ja sitten menimme koirayhdistykseni Action Dogsin treeneihin.

Studio2

Kun saavuin Työterveyslaitokselle kuvaaja oli jo paikalla ja hän kertoi sivulauseessa että Prisma Studiolla on 400 000 katsojaa. Siis mihin ihmeeseen olen lähtenyt mukaan!!! Koko minä olin täysin lamaantunut pelosta. Mutta siinä vaiheessa oli myöhäistä katua ja päätin että heittäydyn täysilä. Ja oli tämä kokemus jotenkin kiehtova ja jännittävä. Päätin siis keskittyä siihen.

Kuvaaja, toimittaja ja Työterveyslaitoksen tutkija ja hoitaja olivat kaikki huippumukavia ja kokemus osoittautui oikeasti sekä mielenkiintoiseksi että positiviseksi. En jännittänyt kameraa ja olisin voinut jatkaa keskustelua tutkijan kanssa vaikka kuinka kauan.

Studio4

Seuraavana päivänä kuvaukset jatkuivat meillä kotona ja koirayhdistykseni hallitreeneissä. Tässä vaiheessa en enää jännittänyt vaan pidin kokemusta oikeastaan aika hauskana. Lopputuloksen voitte käydä katsomassa täältä.

Kannattiko? Kyllä! Tuntuihan se pelottavalta ja siksi olen kiitollinen että uskalsin voittaa pelkoni. Eihän tuo ole mikään merkittävä asia, mutta minulle se oli suuri harppaus. Oman itseni näkeminen on järkyttävää, mutta näen tämän askeleena oman itseni hyväksymisessä ja tärkeänä askeleena omassa painonpudotuskamppailussani. Joten epämukavuusalueelle meneminen oli kyllä tällä kertaa ehdottomasti sen arvoista! Lisää!!!!

Studio5

Kaikki kuvat ovat kuvakaappauksia YLE1 Prisma Studio .ohjelmasta jonka ensiesitys oli 15.2.2017

18. February 2017 · Comments Off · Categories: Minä, Uudistumista

Joka vuosi se iskee yhtä varmasti kun kevätaurinko, nimittäin kevätväsymys. Samalla tavalla kun kevätaurinko paljastaa likaiset ikkunat ja katonrajassa piilevät hämähäkinseitit kevätväsymys iskee kyntensä mieleeni ja paljastaa kaiken joka on pielessä. Toisina vuosina kevätväsymys on ollut portti masennukseen ja minulla masennusjaksot ovat aina iskeneet keväällä. Onneksi yleensä kyseessä on ollut huomattavasti lievempi riesa, mutta riesa silti.

DSC_1981

Tänäkin vuonna se on iskenyt. Tämä tuntuu niin ristiriitaiselta. Olen odottanut aurinkoa, kevättä ja pidempiä päiviä jo monta kuukautta, mutta sitten kun päivät pitenee ja aurinko ilmestyy minä väsyn ja kyllästyn omaan itseeni ja elämääni. Syksyllä kun valo vähenee ja kaikkialla on pimeää joka imee itseensä vähäisenkin valon (eteenkin täällä maalla huomaan nämä muutokset todella selvästi) minä olen pirteä, virkeä ja intoa pursuava. Jaksan vaikka mitä ja tuntuu että minulla on supervoimat. Tämä tuntuu todella ristiriitaiselta, mutta näin se vaan on.

DSC_1978

Nyt olen siis kevätväsymyksen kourissa. Olen tänä vuonna päättänyt antautua sille. Nukun kun nukuttaa, annan masentavien ajatusten vyöryä päälleni ja ryven itsesäälissä. En kuitenkaan anna sille koko elämääni, vaan käyn lenkillä lempipaikoissani ja kuvaan kaunista luontoa, halailen koiraani, käyn maanantaiaamuisin uimassa, nauran niin paljon kun mahdollista ja ostan tulppaaneja piristämään kotiani. Yritän keskittyä omaan itseeni ja yritän oppia olemaan hieman enemmän itsekäs.

Paljastan tässä salaisuuden, minä olen todella huono sanomaan ei jos joku pyytää minulta jotain. Yleensä pidän siitä että saan auttaa ja autankin mielelläni, mutta silloin kun minulla on huono kausi, kevätväsymys, niin tunnen että tukehdun kaikkien apua pyytävien alle. Hukkaan itseni ja tuntuu siltä että pienikin pyyntö on mahdoton toteuttaa. Tässä onkin tämän tarinan opetus, jos en huolehdi itsestäni silloin kun minulla on rankkaa en jaksa auttaa ketään. Joten minun on nyt oikeasti opittava asettamaan itseni aina ensimmäiseksi!

DSC_1974

Tiedän että en ole yksin näiden pohdintojen kanssa. Tiedän myös että aivan liian monet meistä jatkavat jaksamista kunnes eivät enää jaksa. Olisiko meidän kaikkien nyt aika lopettaa terveydellämme ja hyvinvoinnilla leikkiminen ja asetettava itsemme aina ensimmäiseksi?

13. February 2017 · Comments Off · Categories: Pienet askeleet

Jossain vaiheessa noin pari vuotta sitten hukkasin täysin oman yritykseni idean ja syyn sille miksi teen työtäni. Tuntui tahmealta enkä keksinyt mikä on se minun juju, se juttu joka erottaa minun osaamisen muista oman sairastumisen kautta elämänmuutoksen tehneistä keski-ikäisistä naisista. Tämä oli aika traumaattista ja pelottavaa, mutta päätin keskittyä muuhun tekemiseen. Pysyin “alalla”, mutta yritys jäi taka-alalle ja keskityin palkkatöihin. Palkkatöissä teen toki samojen teemojen parissa töitä, sillä nyt autan ihmisiä löytämään työtä ja työ liittyy usein meidän hyvinvointiin. Saan siis työssäni tavata monenlaisia ihmisiä monissa eri elämäntilanteissa ja kehityn aivan huimasti näiden kohtaamisten ansiosta.

ma1

Olen hieman mutkitellen päätynyt kolmatta kertaa saman työnantajan palvelukseen. (Kiitos vaan työnantajalle kärsivällisyydestä, joustosta ja siitä että olen saanut lähteä omille retkille aina välillä.) Teen työtä jossa viihdyn ja tällä hetkellä teen töitä yhdessä toimipisteessä, jossa minulla on toimiston aukioloon sidotut työtunnit ja joustoa ei ole. Muutama vuosi sitten tämä olisi ollut täysin mahdoton ajatus. Siksi olenkin päätynyt tähän tilanteeseen monien mutkien kautta. Olen todella, todella helpottunut että olen kuntoutunut tähän pisteeseen, sillä se ei todellakaan ollut itsestäänselvyys. Olen ottanut monta askelta, välillä sivulle, välillä olen pyörinyt ympyrää, mutta olen koko ajan kehittynyt.

ma3

Olen todella kiitollinen siitä tilanteesta jossa olen nyt. Minulla on työ joka on antoisaa, jossa kehityn ja jossa pääsen päivittäin auttamaan ihmisiä. Minulla on myös ympärilläni työyhteisö, tai oikeastaan kaksi työyhteisöä. Oman työnantajan työyhteisö, joita tapaan kasvotusten vain satunnaisesti, mutta joiden kanssa meillä on säännöllisiä tapaamisia netin välityksellä ja asiakkaan toimipisteen työyhteisö, se porukka jonka keskellä minä teen päivittäistä työtäni. Nautin suunnattomasti siitä että minulla on työkavereita, ja nämä päivittäiset työkaverit ovat todella arvokkaita monen vuoden sekalaisen työelämän jälkeen.

Olen kiitollinen myös siitä että tämä työ on herättänyt kauan kadoksissa olleen luovuuteni. Olen vihdoinkin löytämässä palikoita jotka hukkasin matkan varrella. Muistan taas mitä haluan tehdä, miksi haluan tehdä sitä ja miksi minä olen ainutlaatuinen siinä mitä teen. Olen tyytyväinen nykytilanteeseen, mutta mielessä kuhisee kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia. Antaa ajatusten porista, kaikki tulee sitten aikanaan. Minä keskityn nauttimaan tästä hetkestä, orastavasta keväästä ja siitä että tuntuu taas hyvältä. Olen löytänyt takaisin oikealle polulle!

ma2

Tarinan opetus on ehkä siinä että jos tuntuu että olet jumissa, niin tee jotain muuta. Laita jumissa oleva asia sivuun ja keskity elämään hetkessä. Jossain vaiheessa jumi purkautuu ikään kun itsestään ja löydät taas oikean tien.

%d bloggers like this: